Читать книгу Haaksirikko - Rabindranath Tagore - Страница 11

Sisällysluettelo

Kalkuttasta puuttuu nimenomaisesti kaikki se, mikä runoilijain mielestä välttämättä kuuluu nuoren lemmen näyttämöön. Kukkivat ashoka- ja bakul-lehdot, madabhi-pensastojen lehvärikkaus ja Intian käen huhuilu — kaikki tuo loistaa poissaollen. Sittenkään ei lemmen loihtuisa jumala väisty masentuneena tästä arkisesta, viehätyksettömästä uudenaikaisesta kaupungista. Kukapa voikaan seurata tuota jumalista nuorinta ja samalla vanhinta, kun se jousinensa seikkailee tiheimmässä katuvilinässä, väistää ankaraa raitiovaunua ja piiloutuu punaturbaaniselta poliisimieheltä?

Ramesh ja Hemnalini asuivat Kalitolan monikerroksisissa taloissa, lähimpinä naapureinansa suutari ja sekatavarakauppias, mutta siitä huolimatta heidän rakkautensa kasvoi niin soreasti kuin he olisivat asustaneet romanttisissa paimenlehdoissa. Se seikka, että heidän kohtauksensa tapahtui Annada Babun huojuvan teepöydän vaiheilla eikä lootusjärven rantamalla, ei vaikuttanut Rameshiin ollenkaan häiritsevästi. Mikään tarun paimen ei ole milloinkaan osoittanut antaumuksellisempaa hellyyttä valtiattarensa kesyä kauriinvuonaa silitellessään kuin Ramesh kutkutellessaan Hemnalinin lempikissan kaulaa, ja kun mirri sitten köyristi selkäänsä ja ryhtyi pesuhommiin, niin se oli rakastuneen nuorukaisen mielestä kaunein kaikista turkkiansa nuolevista olennoista.

Siihen aikaan, jolloin Hemnalinin kaikki ajatukset keskittyivät tutkintoon, hän oli laiminlyönyt neulomuksensa, ja senvuoksi hän nyt kävi oppimassa tätä taitoa eräältä ystävättäreltänsä. Ramesh piti ompelemista täysin tarpeettomana askareena, johon ei kannattanut kiinnittää mitään vakavaa huomiota. Kirjallisuuden yhteisellä pohjalla hän ja Hemnalini voivat ymmärtää toisiansa hyvin, mutta kun tuli kysymykseen ompeleminen, niin Rameshin täytyi vetäytyä taka-alalle.

"Minkä tähden olettekaan nykyjään niin kärkäs ompelemaan?" huudahti hän toisinaan hieman äreästi. "Se työ sopii hyvin henkilöille, joilla ei ole mitään parempaa tekemistä." Hemnalini vain hymyili ja pujotti lankaa neulansilmään.

Akshai huomautti kerran ivallisesti: "Ramesh Babu halveksii kaikkea, mikä on jollakin tavoin hyödyllistä tässä maailmassa. Hänen Armonsa saattaa olla suuri filosofi ja runoilija, mutta pelkkä moitiskeli! ei sittenkään vie häntä pitkälle."

Tuo vaikutti Rameshiin ärsyttävästi, ja hän vyötti jo kupeitansa käydäkseen vastahyökkäykseen.

Hemnalini ehti kuitenkin väliin. "Ramesh Babu, kuulkaahan, miksi tahdotte aina hänelle vastata? Maailmassa on jo muutenkin riittävästi joutavaa jaaritusta." Hän kumartui laskemaan pisteitänsä ja kuljetti jälleen neulaansa huolellisesti silkin läpi.

Eräänä aamuna, työhuoneeseensa astuessaan, Ramesh löysi pöydältä kirjoitussalkun, jonka silkkikannet oli kukin kirjaeltu. Eräässä kulmassa oli "R", toisessa kullankirjaeltu lootuskukka. Ramesh arvasi aivan helposti, kuka lahjoittaja oli ja millainen tunne oli lahjan aiheuttanut. Hänen sydämensä tykytti kiivaasti. Käsitöihin kohdistuva halveksiminen oli kohta tiessään, ja hän oli valmis puolustamaan tätä askarrusta kaikilta hyökkäyksiltä. Puristaessaan siinä kirjoitussalkkua poveansa vasten hän olisi ollut valmis myöntämään itse Akshaillekin erehtyneensä.

Hän avasi salkun, otti esiin kirjearkin ja kirjoitti:

"Jos olisin runoilija, niin lähettäisin teille runoelmani, mutta kun en ole runoilija, en voi antaa teille mitään. Antamisen lahjaa ei minulle ole suotu, mutta on olemassa myös jonkinlainen vastaanottamisen lahja. Kaikkitietävän Jumalan ja minun väliseksi salaisuudeksi jää, mitä tämä lahja minulle merkitsee. Itse lahja on näkyvä ja käsin koskettava, mutta kiitollisuuteni on aistimaton asia, jonka sijasta teidän on otettava minun sanani. Ikuinen velkamiehenne Ramesh."

Hemnalini sai tämän kirjeen aikanansa, mutta ei — enempää kuin

Rameshkaan — virkkanut siitä mitään.

Oli tulossa sadeaika. Sateiden siunaus tulee etupäässä maaseudun hyväksi; kaupunkilaisille niistä ei ole mitään jakamatonta iloa. Heidän on kaikin tavoin yritettävä suojella itseänsä kosteudelta, ja siinä tarkoituksessa talonomistajat sulkevat tarkoin ikkunat ja paikkaavat kattojansa, jalankävijät kohottavat sateenvarjonsa ja raitiovaunut suojaverhonsa, mutta sittenkään ei kestä kauan, ennenkuin kaikki kahlaavat kosteudessa ja mudassa. Virta, vuori, metsä ja pelto tervehtivät sadekuuroja hilpein huudahduksin. Luonnollisessa ympäristössään näemme sateen todellisessa suurenmoisuudessaan, ja riemua ei häiritse mikään soraääni, kun taivas ja maa yksiäänisesti tervehtivät sadepilvien saapumista.

Nuoret rakastavaiset ovat vuorten kaltaiset. Alinomaisen sateen vaikuttaessa haitallisesti Annada Babun ruoansulatukseen Rameshin ja Hemnalinin mieliala säilyi erinomaisena. Sade esti kuitenkin usein Rameshia menemästä oikeuden istuntoihin. Päivät pääksytysten tulvi vettä niin ankarasti, että Hemnalini huolestuneena huudahti: "Ramesh Babu, kuinka aiottekaan päästä kotiin tällaisessa ilmassa?"

"Eipä hätää", vastasi Ramesh hämillään, "tavalla tai toisella minä siitä suoriudun."

"Mitä hyötyä on siitä, että kastutte ja vilustutte?" jatkoi Hemnalini.

"Jääkää mieluummin aterioimaan meidän kerallamme."

Ramesh ei arkaillut terveyttänsä. Hänen ystävänsä ja sukulaisensa eivät olleet milloinkaan havainneet hänen helposti vilustuvan, mutta sadepäivinä hän alistui erittäin mielellään Hemnalinin määräyksiin. Pidettiin kerrassaan jumalattomana kevytmielisyytenä, jos hän tahtoi lähteä ulos, vaikkapa vain parin askelen päässä olevaan asuntoonsa. Taivaankannen näyttäessä tavallista uhkaavammalta Ramesh kutsuttiin Hemnalinin huoneeseen kedzhiri-aamiaiselle [riisistä, herneistä, sipulista, munista, voista y.m. keitetty ruokalaji] tai paistetuista herkuista kokoonpannulle illalliselle, riippuen siitä, mikä päivänaika kulloinkin sattui olemaan. Hänen keuhkoihinsa kohdistuva huolekkuus nähtävästi ei ulottunut hänen ruoansulatukseensa.

Niin viettivät nuoret päivän toisensa jälkeen, kokonaan tunteisiinsa verhoutuneina. Ramesh ei milloinkaan kysynyt itseltänsä, mihin tämä tulisi johtamaan, mutta Annada Babu kysyi, ja hänen ystävänsä ja sukulaisensa saivat siitä ehtymättömän puheenaiheen. Rameshin arkinen ymmärrys ei ollut hänen oppineisuutensa veroinen, ja hänen rakastuneisuutensa samensi sitäkin enemmän hänen käytännöllistä katsettansa. Annada Babu tutki alinomaa odottavaisesti hänen kasvojansa, mutta ei löytänyt niistä mitään vastausta.