Читать книгу Haaksirikko - Rabindranath Tagore - Страница 21

Sisällysluettelo

"Kuulehan, Ramesh, kuka on tuo tyttö?" kysyi Dzhogendra.

"Eräs sukulaiseni", vastasi Ramesh.

"Millainen sukulainen?" tiedusteli Dzhogendra. "Tätisi hän ei ole, ja minä otaksun, ettei sukulaisuutta ole luonut lemmen side. Sinä olet kertonut minulle kaikista sukulaisistasi, mutta tästä en ole kuullut mitään."

"Ota huomioon, Dzhogen", keskeytti Akshai, "että on olemassa asioita, joita mielellään salataan ystäviltäkin."

"Miten on laita, Ramesh", tiedusteli Dzhogendra, "onko tämä sellainen suuri salaisuus?"

Ramesh punastui. "On, se on salaisuus", vastasi hän. "Minä olisin mieluummin keskustelematta kanssanne tästä tytöstä."

"Pahaksi onneksi", virkkoi Dzhogendra, "haluan minä aivan erikoisesti keskustella juuri hänestä sinun kanssasi. Ellet olisi Hemnalinin sulhanen, ei minun tarvitsisi syventyä sukupuusi haarautumiin, ja sinä saisit pitää salaisuutesi omana tietonasi."

"Sen verran voin sanoa", virkkoi Ramesh, "ettei maailmassa ole ketään, joka suhteessansa minuun estäisi minua menemästä hyvällä omallatunnolla naimisiin Hemnalinin kanssa."

Dzhogendra: "Sinun kannaltasi kenties ei ole mitään estettä olemassa, mutta Hemnalinin sukulaisten näkökannalta voi asian laita olla toisin. Minä kysyn sinulta nyt vain tätä: olitpa tytön sukulainen tai et, miksi pidät häntä täällä piilossa?"

Ramesh: "Jos sanon syyni, niin minun täytyy samalla ilmaista salaisuuteni. Etkö voi tyytyä minun sanaani syitä tiedustelematta?"

Dzhogendra: "Onko tämän tytön nimi Kamila vai eikö?"

Ramesh: "On kyllä."

Dzhogendra: "Etkö ole maininnut häntä vaimonasi?"

Ramesh: "Olen."

Dzhogendra: "Voitko niin ollen odottaa, että uskon, mitä sanot? Sinä tahdot väittää, ettei hän ole vaimosi. Kaikille muille olet sanonut aivan toisin. Totuudenrakkautesi ei näytä aivan ehdottomalta."

Akshai: "Sinä tarkoitat, ettei tätä tapausta sopisi käyttää esimerkkinä, kun koulussa tulee totuudenrakkaus käsittelyn alaiseksi. Mutta sittenkin, rakas Dzhogen, saattaa käytännöllisen elämän erinomaisissa tapauksissa käydä välttämättömäksi kertoa kaksille eri henkilöille kaksi erilaista tarinaa. Kaiken todennäköisyyden mukaan toinen näistä tarinoista vastaa totuutta. Kenties on se, mitä Ramesh Babu sinulle kertoo, lopultakin totta."

Ramesh: "Minä en ryhdy tekemään mitään tiliä teille kummallekaan. Sanon vain sen, etten tee Hemnalinille mitään vääryyttä mennessäni naimisiin hänen kanssaan. Minulla on pätevä syy kieltäytyä pohtimasta Kamilan asioita teidän kerallanne. Jos niin tekisin, menettelisin väärin, miten epäilyttävältä menettelyni teistä tuntuneekin. Jos kysymyksessä olisi ainoastaan oma onneni ja maineeni, en salaisi teiltä mitään. Mutta kun niin tehden panen vaaralle alttiiksi toisen henkilön tulevaisuuden, niin kieltäydyn virkkamasta mitään."

Dzhogendra: "Oletko kertonut kaikki Hemnalinille?"

Ramesh: "En, minä kerron asian hänelle, kun olemme naimisissa. Jos hän tahtoo, kerron sen heti."

Dzhogendra: "Hyvä; saanko nyt hieman tiedustella asiaa Kamilalta?"

Ramesh: "Et missään tapauksessa! Jos pidät minua vikapäänä, voit tuomita minut miten hyväksi näet. Kamila on ihan viaton, enkä minä tahdo luovuttaa häntä ristikuulustelusi alaiseksi."

Dzhogendra: "On aivan suotta tiedustella enää mitään keneltäkään. Minä tiedän kaikki mitä tietää tarvitsen. Sinä olet antanut minulle riittävät todistukset. Minä sanon sinulle tässä mitä ehdottomimmin, että jos astut vielä jalkasi taloomme, niin voit joutua solvausten esineeksi."

Ramesh kalpeni, mutta ei virkkanut mitään. Dzhogendra jatkoi: "Minulla ei ole enempää sanottavana. Sinä et saa kirjoittaa Hemnalinille etkä yrittää päästä minkäänlaiseen yhteyteen hänen kanssaan — julkisesti enempää kuin salaakaan. Jos kirjoitat hänelle, niin minä teen sen asian, jota sinä tahdot pitää salassa, yleisesti tunnetuksi, käytellen hyväkseni kaikkia niitä todisteita, jotka minulla on hallussani. Jos joku nyt tiedustelee, miksi sinun ja Hemnalinin välinen kihlaus on purkautunut, niin minä sanon kieltäytyneeni siihen suostumasta; todellista syytä en mainitse. Mutta ellet ole varuillasi, niin koko juttu tulee julkiseksi. Sinä kenties ihmettelet, miksi kohtelen sinua, sydämetöntä, näin säälivästi. Älä luule, että minussa on minkäänlaista myötätuntoa sinua kohtaan; kun päästän sinut näin vähällä, tapahtuu se ainoastaan sisareni Hemnalinin vuoksi. Viimeinen sanani sinulle on tämä: älä anna kenenkään sanoistasi tai käytöksestäsi aavistaa, että olet milloinkaan kuulunut Hemnalinin tuttaviin. Ei hyödytä vaatia sinulta lupausta; sellaisen petoksen jälkeen en voi odottaa sinun puoleltasi vilpittömyyttä. Mutta jos sinussa on jälkeäkään häpeäntunnosta, jos vähänkään pelkäät ilmitulemista, niin et jätä tätä varoitusta huomioonottamatta, tahallisesti enempää kuin muutenkaan."

Akshai: "Riittää jo, Dzhogen! Ramesh Babulla ei ole hätää. Näethän, kuinka rauhallisesti hän asiaan suhtautuu! Meidän on nyt paras lähteä. Älä pane pahaksesi, Ramesh Babu, me poistumme."

Dzhogendra ja Akshai lähtivät. Ramesh jäi kuin huumautuneena paikoilleen. Alkaessaan jälleen toipua hän ajatteli ensinnä suorittaa kunnollisen kävelyretken ja harkita asemaa ulkoilmassa, mutta samassa hän muisti, ettei voinut jättää Kamilaa yksinään vieraisiin suojiin.

Hän meni viereiseen huoneeseen ja näki tytön istumassa ikkunan luona katsellen kadulle hieman kohottamansa uutimen lomitse. Kuullessaan Rameshin askelet hän laski sen kädestänsä ja katsahti taaksensa. Ramesh istuutui lattialle.

"Keitä nuo miehet olivat?" kysyi Kamila. "He kävivät koulussamme tänä aamuna."

"Kävivät koulussanne, tosiaanko?" huudahti Ramesh.

"Niin", vastasi Kamila. "Mitä he sinulle sanoivat?"

"He tiedustelivat, miten sinä olet sukua minulle."

Kamila ei ollut milloinkaan saanut anopiltansa oppia, millaisissa tilaisuuksissa nuoren aviovaimon on soveliasta osoittaa ujoutta. Rameshin sanat saivat hänet vaistomaisesti punastumaan.

"Minä sanoin heille", jatkoi Ramesh, "ettemme ole minkäänlaisessa sukulaisuussuhteessa keskenämme."

Kamila piti sellaista leikinlaskua ylen mauttomana. Hän kääntyi vihaisesti pois huudahtaen: "Älä puhu mielettömiä!"

Ramesh kyseli itseltään, olisiko mahdollista ilmoittaa Kamilalle koko totuus.

Samassa Kamila hypähti seisaalleen ja huudahti: "Katsohan, tuolla on varis sinun hedelmiäsi varastamassa!" Hän riensi toiseen huoneeseen, ajoi variksen pois ja toi palatessaan hedelmälautasen. "Etkö halua syödä?" kysyi hän asettaen lautasen Rameshin eteen.

Rameshin ruokahalu oli kadonnut, mutta tämä pieni huomaavaisuus liikutti häntä. "Etkö tahdo niitä itse, Kamila?" kysyi hän.

"Ota sinä ensin", vastasi Kamila paneutuen aviovaimoksi, joka syö vasta sitten, kun mies on tyydyttänyt nälkänsä. Se oli vain vähäpätöinen seikka, mutta viattoman tytön harhaluulo liikutti hänet melkein kyyneliin. Hän ei saanut mitään sanotuksi, mutta hillitsi itsensä ja alkoi syödä. Lopetettuansa hän huomautti: "Meidän täytyy lähteä tänä iltana kotiin, Kamila."

Tuon kuullessaan Kamilan kasvot synkkenivät. "Minä en tahtoisi lähteä sinne", sanoi hän.

Ramesh: "Haluatko siis jäädä kouluun?"

Kamila: "En; älä lähetä minua enää kouluun; tytöt siellä vain kyselevät sinusta ja saavat minut hämilleni."

Ramesh: "Mitä sinä heille sanot?"

Kamila: "Minä en sano heille mitään. He kyselivät minulta, miksi sinä tahdoit minun jäävän loma-ajaksi koululle. Minä — —" Kamila ei saanut lausettansa päätetyksi. Muisto avasi jälleen sydämessä piilevän haavan.

Ramesh: "Miksi et sanonut heille, ettet ole missään tekemisissä kanssani?"

Kamila loi häneen kärsimättömän syrjäsilmäyksen. "Älä puhu mielettömiä!" sanoi hän jälleen.

"Mitä ihmettä minun onkaan tehtävä?" kysyi Ramesh itseltänsä. Hänen salaisuutensa oli kuin sisuksia kalvava mato, joka yritti kaivautua ulos ja tuotti hänelle kärsimystä. Hänen mieltänsä ahdistivat lukemattomat kysymykset. Mitä oli Dzhogendra tällä välin kertonut Hemnalinille. Kuinka hän voi selittää neidolle asiain todellisen laidan? Kuinka hän voisi kestää ikuisen Hemnalinista eroamisen? Mutta hän oli liian hajamielinen keksiäkseen niihin vastausta.

Sen verran hän nyt tiesi, että hänen ja Kamilan välinen suhde oli nyt muodostunut sekä hänen kalkuttalaisten ystäviensä että myös hänen vihamiestensä kaikkein vilkkaimman mielenkiinnon esineeksi. Erehdys, jonka hän oli tehnyt ilmoittaessaan Kamilan vaimoksensa, oli omansa kiihtämään jo liikkeellä olevia huhuja. Ramesh ei tahtonut jäädä hänen kanssaan enää päiväksikään tälle paikkakunnalle.

Kamila huomasi varsin hyvin, että hänen ajatuksensa askartelivat joissakin vieraissa asioissa, ja loi häneen kysyvän katseen.

"Mikä sinua rasittaa?" virkkoi hän sitten. "Jos tosiaankin tahdot lähteä kotiin asumaan, niin minä lähden mukaasi."

Ramesh tunsi sydämessään uuden piston havaitessaan tytön helposti myöntyvän hänen toivomuksiinsa. Hän kysyi itseltänsä jälleen, miten olisi meneteltävä. Hän vaipui takaisin mietteisiinsä ja tuijotti Kamilaan vastaamatta hänen viimeksi tekemäänsä huomautukseen. Kamila tunsi tilanteen vakavuuden. "Kuulehan, ethän ole minulle vihainen sen vuoksi, etten tahtonut jäädä koululle loma-ajaksi?" kysyi hän. "Sanohan minulle, miten on laita!"

"Asian laita on niin, että minä olen vihoissani itselleni enkä sinulle", vastasi Ramesh.