Читать книгу Haaksirikko - Rabindranath Tagore - Страница 20

Sisällysluettelo

Dardzhiparassa sijaitsevan asunnon vuokra-aika ei ollut vielä kulunut loppuun, mutta Ramesh ei ajatellutkaan antaa sitä vuorostaan vuokralle. Hän oli elänyt muutamia kuukausia maailmassa, jossa raha-asiat eivät merkinneet mitään. Mutta Kamilalla täytyi koulusta palatessaan olla katto päänsä päällä. Senvuoksi Ramesh lähti päivänkoitteessa asuntoonsa, antoi siivota huoneet, hankki tarvittavat matot ja peitot ja piti huolta ruokakammion varustamisesta.

Näiden valmistusten päätyttyä oli vielä muutamia tunteja Kamilan saapumiseen. Ramesh vietti tämän ajan puupenkillä istuen ja mietiskellen, mitä tulevaisuus saattoi hänelle tuoda. Hän ei ollut milloinkaan käynyt Etavahissa, mutta maan luoteisosassa ovat seudut jokseenkin toistensa näköiset, joten hänen oli helppo kuvailla mieleensä tuleva koti: yksikerroksinen bungalow kaupungin ulkolaidalla, leveän, puiden reunustaman tien varrella: tien toisella puolella leviävät laajat pellot; siellä täällä näkyy kaivoja ja korokkeitta, joilta käsin pellonvartijat karkoittavat lintuja ja metsäneläimiä kypsyvästä viljasta; ammennusrattaat valittelevat lakkaamatta kärsivällisten härkien nostaessa niiden avulla ilmoille vettä peltojen kastelemista varten; toisinaan kiitävät pitkin tietä kevyet ekka-rattaat kohottaen sankan pölypilven ja häiriten valjaskulkusillaan helteisen ilman hiljaisuutta. Ramesh ajatteli kauhistuen niitä yksitoikkoisia ehtoopäiviä, joita Hemnalini tulisi viettämään yksinäisessä asumuksessaan etsien suljettujen ovien ja ikkunaluukkujen takaa suojaa polttavalta kuumuudelta ja kaivaten entistä kotiansa. Ainoastaan siinä tapauksessa, että antaisi hänelle Kamilan alinomaiseksi seuralaiseksi, hän voisi tuomita vaimonsa sellaiseen olotilaan.

Ramesh oli päättänyt olla häihin saakka Kamilalle mitään ilmoittamatta. Sitten sopisi Hemnalinin pitää silmällä sopivaa tilaisuutta, sulkea Kamila syliinsä ja hellävaroen paljastaa hänelle oma elämäntarinansa — mahdollisimman kivuttomasti selvitellen sen sotkuisen verkon silmukat, johon kohtalo oli hänet kietonut. Siten voisi Kamila, kaukana kodistansa ja kaikista tuttavistansa, ilman minkäänlaista järkytystä sujuttautua omalle paikallensa heidän pienessä taloudessaan.

Keskipäivän hiljaisuus oli laskeutunut kadulle. Työmiehet olivat jälleen lähteneet työpaikoillensa, ja toimettomat nauttivat päivällislepoansa. Lähestyvän talven kylmyys tuntui jo hieman lieventävän hellettä, ja ilma oli täynnä tulevan juhlan elähdyttävää tuntoa. Mikään ei häirinnyt Rameshia hänen kuvaillessaan mieleensä tulevaista onneansa, ja hän käytteli värejä rohkein ottein.

Hänen unelmansa keskeytti rattaiden rämy: isot ajoneuvot olivat ajaneet oven eteen siihen pysähtyen. Ramesh tiesi, että se oli koulun omnibus, joka toi Kamilan, ja hänen sydämensä alkoi tykyttää kiivaammin. Kuinka hän ottaisikaan vastaan Kamilan? Mitä yhteisiä keskustelunaiheita heillä voisikaan olla? Miten tulisi Kamila suhtautumaan häneen? Ne olivat levottomuutta herättäviä kysymyksiä, eikä Ramesh kyennyt suhtautumaan niihin tyynesti. Hänen molemmat palvelijansa odottivat alhaalla. He ilmaantuivat ensin, vetäen jäljessään Kamilan matkakirstua, jonka sijoittivat kuistikolle. Kamila seurasi heitä ovelle saakka ja seisahtui siihen.

"Astu sisään, Kamila", kehoitti Ramesh. Hetkellisen arkuudentuntonsa voittaen Kamila astui huoneeseen. Ramesh oli aikonut jättää hänet loma-ajaksi koululle, ja hänen näennäinen välinpitämättömyytensä oli vaatinut tytöltä monta kyyneltä. Tuon seikan muistaminen aiheutti pitkän erossaolon ohella vierauden tunnetta. Niinpä ei Kamila huoneeseen astuessaan luonut katsettansa Rameshiin, vaan kiinnitti sen avoimeen ikkunaan.

Kamilan näkeminen vaikutti Rameshiin yllättävästi: hän näytti katselevan ihan vierasta olentoa. Näiden muutamien kuukausien kuluessa tyttö oli hämmästyttävästi muuttunut. Hän oli kehittynyt kuin nuori kasvi. Se terveyden kukoistus, joka oli hohdellut maalaistytön muotoutumattomissa jäsenissä, oli hävinnyt. Hänen kasvonsa olivat menettäneet nuorekkaan pyöreytensä, ja piirteet olivat käyneet ilmeikkäämmiksi ja hienommiksi. Päivettyneet posket olivat muuttuneet vienon kalpeiksi, ja ryhti ja liikkeet olivat vapaat, pakottomat.

Sisään astuttuansa hän seisoi paikallansa, pää puolittain kääntyneenä, avoimen ikkunan edessä, ja syksyisen ehtoopäivän valo hyväili hänen kasvojansa. Hänellä ei ollut mitään päähinettä, punaisen nauhan sitomat palmikot riippuivat selällä, ja safraninvärinen merino-leninki kietoi tiukasti hänen nuorta varttansa.

Ramesh silmäili häntä hetkisen ääneti.

Viimeksi kuluneiden kuukausien aikana Kamilan kauneus oli ollut hänelle vain himmeä muisto. Nyt, kun tuon kauneuden loiste oli käynyt entistä ilmeisemmäksi, se häntä kovin hämmästytti, ja hänen oli mahdoton vastustaa sen tenhoa.

"Istuhan, Kamila", sanoi hän. Kamila istuutui mitään virkkamatta.

"Miten on koulun laita?" jatkoi Ramesh.

"Hyvin", vastasi Kamila lyhyesti.

Ramesh vaivasi päätänsä keksiäkseen jotakin muuta sanottavaa, kun hänen mieleensä samassa johtui eräs ajatus.

"Sinä et varmaankaan ole syönyt mitään pitkään aikaan", sanoi hän. "Sinua varten on ateria valmiina. Tahdotko, että käsken tuoda sen sisään?"

"Ei, kiitoksia", virkkoi Kamila. "Minä olen syönyt ennen lähtöäni."

"Etkö siis halua mitään?" tiedusteli Ramesh. "Täällä on hedelmiä, ellet tahdo mitään makeata — omenia ja muita."

Kamila vain pudisti päätänsä.

Ramesh silmäili jälleen tytön kasvoja. Kamila katseli englantilaisen lukukirjansa kuvia, pää kevyesti kumartuneena. Kauniit kasvot ovat kuin taikavapa: ne vetävät esille kaiken läheisyydessä piilevän kauneuden. Leppoinen päivänpaiste näytti tuona hetkenä muuttuvan tuntevaksi olennoksi; syyspäivä tuntui muotoutuvan, hahmoutuvan. Niinkuin aurinko vallitsee kiertäjiänsä, veti tämä neito taivaan, valon, ilman ja kaikki, mitä hänen ympärillänsä oli, omaan kehäänsä, itse istuen mitään aavistamatta ja äänetönnä, koulukirjansa kuvia katsellen.

Ramesh kiiruhti ulos ja toi lautasen omenia, pääryniä ja granaattiomenia.

"Sinä et näytä haluavan syödä mitään, Kamila", virkkoi hän, "mutta minun on nälkä ja minun täytyy syödä." Kamila hymyili, ja tämän odottamattoman hymyn valo karkoitti heidän välillensä keräytyneen sumun. Ramesh otti veitsen ja alkoi kuoria omenaa, mutta hänen taitavuutensa oli kerrassaan tiessään. Hänen kiireensä ja kömpelöt veitsenkäyttöyrityksensä saivat Kamilan auttamattomasti nauramaan.

Kamilan hillitön hilpeys ihastutti Rameshia. "Sinä kai naurat sen vuoksi, että omenan kuoriminen käy minulta huonosti", virkkoi hän. "Näytähän sinä, kuinka hyvin itse osaat sen suorittaa."

"Keittiöveitsellä sen kyllä osaan tehdä", virkkoi Kamila, "tuollaisella en."

"Sinä taidat luulla, ettei meillä täällä ole sellaisia kojeita", sanoi Ramesh, kutsui palvelijan ja kysyi, oliko mainittu ase olemassa. "On kyllä, armollinen herra", kuului vastaus, "me toimme eilen mukanamme kaikki, mitä keittiössä tarvitaan."

"Puhdista se kunnollisesti ja tuo tänne", käski Ramesh.

Kun veitsi oli tuotu, riisui Kamila jalkineensa, avasi veitsen ja kuori omenan taitavasti; sitten hän alkoi leikkoa sitä kappaleiksi. Ramesh istuutui vastapäätä ja piteli lautasta, jolle Kamila laski palaset. "Sinunkin täytyy syödä muutamia", sanoi hän.

"Ei, kiitos", sanoi Kamila.

"Niinpä en syö minäkään."

Kamila katsahti häneen. "Hyvä; syö sinä ensin, minä syön sitten minäkin."

"Mutta pidäthän sanasi?" kysyi Ramesh.

"Aivan varmasti", vakuutti Kamila, pontevasti päätänsä nyökäten.

Tähän vakuutukseen tyytyen Ramesh otti lautaselta hedelmänkappaleen ja pisti sen suuhunsa.

Samassa ilmestyi hänen näkyviinsä jotakin, mikä sai hänet unohtamaan pureksimisen. Dzhogendra ja Akshai seisoivat ovella hänen edessänsä.

Akshai alkoi ensinnä puhua. "Suo anteeksi, Ramesh Babu. Minä luulin, että tapaisimme sinut yksinäsi. Dzhogen, meidän ei olisi pitänyt näin varoittamatta syöksyä hänen luoksensa. Tulehan, mennään alakertaan odottamaan."

Kamila oli pudottanut veitsen kädestään ja hypähtänyt seisaalleen. Vieraat sulkivat ulospääsyn. Dzhogendra väistyi hieman syrjään päästääkseen Kamilan ohitsensa, mutta ei irroittanut katsettansa hänen kasvoistansa, vaan tuijotti niihin kiinteästi. Kamila pakeni hämillään viereiseen huoneeseen.