Читать книгу Haaksirikko - Rabindranath Tagore - Страница 19

Sisällysluettelo

Dzhogendra palasi seuraavana päivänä aamujunassa sisämaanretkeltänsä. Oli lauantai, ja sunnuntaina piti Hemnalinin viettää häitänsä, mutta Dzhogendra ei taloa lähestyessään havainnut jälkeäkään odottamistansa juhlavalmistuksista. Debdar-köynnöksiä ei näkynyt kuistikkoa koristamassa, ja yleensäkään ei talo millään tavoin eronnut likaisista ja rumista naapureistansa.

Hän pelkäsi saavansa kuulla ikävän uutisen äkillisestä sairastumisesta, mutta ehtiessään sisään ei näkynyt merkkiäkään mistään sellaisesta. Hänelle oli varattu aamiainen, ja Annada Babu istui pöydän ääressä sanomalehteä lukien, puolillaan oleva teekupponen edessänsä.

"Kuinka Hem voi?" huudahti Dzhogendra astuessaan huoneeseen.

Annada Babu: "Hän voi aivan hyvin."

Dzhogendra: "Miten on häiden laita?"

Annada Babu: "Ne kuuluvat olevan seuraavana sunnuntaina."

Dzhogendra: "Miksi ne on siirretty tuonnemmaksi?"

Annada Babu: "Kysy mieluummin ystävältäsi. Ramesh Babu ilmoitti meille vain, että hänellä on tärkeitä tehtäviä ja ettei häitä voida viettää sunnuntaina."

Dzhogendra manaili mielessään isänsä velttoutta. "Kun minä olen poissa, niin täällä joutuvat asiat kamalan sekasorron valtaan, taattoseni", sanoi hän. "Mitä tärkeitä tehtäviä hänellä voisikaan olla? Hän on oma herransa. Hänellä ei ole ketään sukulaisia, jotka voisivat tulla kysymykseen. Jos hän on joutunut pulaan jonkin liikeasian vuoksi, en käsitä, mikä häntä voisi estää sitä teille ilmoittamasta. Miksi tyydyittekään hänen esityksiinsä?"

"Eihän hän ole tiehensä juossut! Tiedustele mieluummin häneltä itseltänsä."

Dzhogendra tyhjensi teekupposensa yhdellä siemauksella ja riensi matkaan. "Odotahan, Dzhogen", huusi Annada Babu hänen jälkeensä, "miksi pidät sellaista kiirettä? Ethän ole vielä mitään syönyt!" Mutta Dzhogendra oli jo äänen kantamattomissa. Hän syöksyi naapuritaloon ja harppoi portaita ylös huutaen "Ramesh, Ramesh!" Mutta Rameshista ei näkynyt jälkeäkään, vaikka Dzhogendra etsi häntä makuuhuoneesta, oleskeluhuoneesta, katolta ja alakerrasta. Tutkimuksensa suoritettuaan hän tapasi palvelijan ja kysyi, missä herra oli. "Hän lähti ulos varhain aamulla", kuului vastaus.

"Milloin hän palaa?"

Palvelija tiesi, että Ramesh oli ottanut mukaansa vaatteita ja sanonut palaavansa vasta neljän tai viiden päivän kuluttua, mutta minne hän oli matkustanut, ei mies tietänyt.

Dzhogendra oli mietteliään näköinen istuutuessaan jälleen aamiaispöytään.

"No, mitä kuuluu?" kysyi Annada Babu.

"Eihän tässä ole paljoa odottamista", vastasi hänen poikansa jurosti. "Tulee mies, joka haluaa naida tyttärenne, ja te ette välitä mitään hänen olostaan ja elostaan, vaikka hän asuu viereisessä talossa!"

"Mutta hän oli täällä vielä eilen illalla!" virkkoi Annada Babu.

"Sinä et tietänyt mitään siitä, että hän matkustaa pois", huudahti Dzhogendra, "ja hänen palvelijansa ei tiedä, minne hän on matkustanut! Siinä on jotakin epäilyttävää. Asia ei näytä minusta ollenkaan miellyttävältä, taattoseni. Kuinka voitkaan suhtautua siihen niin kylmästi?"

Tämä lausunnon johdosta Annada Babu piti velvollisuutenansa ryhtyä pohtimaan asemaa vakavasti.

"Mitä tämä kaikki sitten merkitsee?" kysyi hän ottaen juhlallisen ilmeen, jota tilaisuus tuntui vaativan.

Ramesh oli edellisenä iltana tosiaankin päässyt kovin helposti pälkähästä, mutta oli liian kokematon sitä ymmärtääkseen. Hän otaksui sanoneensa, mitä sanoa tarvitsi, kun oli selittänyt joutuneensa tärkeihin tehtäviin, ja oli nyt lähtenyt selvittelemään asioitansa siinä uskossa, että tuo selitys soi hänelle täyden toimintavapauden.

Dzhogendra: "Missä on Hemnalini?"

Annada Babu: "Hän on juonut teensä tänä aamuna tavallista aikaisemmin ja on lähtenyt yläkertaan."

"Tyttö parka!" huudahti Dzhogendra. "Hän on luultavasti siinä määrin häpeissään Rameshin omituisen käyttäytymisen vuoksi, ettei tahdo tulla näkyviini." Dzhogendra lähti yläkertaan lohduttamaan häpeävää ja huolestunutta sisartansa. Hemnalini oli yksinään isossa oleskeluhuoneessa. Kuullessaan Dzhogendran askelet hän tarttui nopeasti kirjaan ja oli lukevinansa. Dzhogendran astuessa huoneeseen hän laski kirjan kädestään ja tervehti veljeänsä hilpeästi:

"Kas vaan, milloin sinä olet saapunut? Sinä et näytä voivan niin hyvin kuin olisi toivottavaa."

"Eipä ihmekään!" huudahti Dzhogendra viskautuen istumaan. "Minä olen kuullut koko jutun, Hem. Älä kuitenkaan ole huolissasi; niin voi tapahtua ainoastaan sen vuoksi, etten minä ollut kotona. Minä kyllä asiat selvitän! Ohimennen kysyen, Hem, eikö Ramesh maininnut sinulle mitään syytä?"

Hemnalini oli pahassa pulassa. Akshain ja Dzhogendran epäluuloinen suhtautuminen närkästytti häntä, ja hänen oli senvuoksi vaikea Dzhogendralle tunnustaa, ettei Ramesh ollut ilmoittanut mitään syitä vaatiessaan häitä siirrettäviksi tuonnemmaksi. Toisaalta hän ei tahtonut lausua nimenomaista valhettakaan.

"Hän oli valmis ne minulle ilmoittamaan, mutta minä en pitänyt sitä tarpeellisena", vastasi hän.

"Pelkkää ylpeyttä", ajatteli Dzhogendra, "aivan hänen tapaistansa!" Ääneen hän sanoi: "Hyvä, älä ole peloissasi; minä saan hänet varmaan jo tänään ilmaisemaan syynsä."

"Minä en pelkää ollenkaan", virkkoi Hemnalini selaillen kirjansa lehtiä, "enkä tahtoisi sinun kiusaavan häntä kyselyilläsi."

"Taaskin ylpeyttä!" ajatteli Dzhogendra. "Hyvä", sanoi hän, "ole siinä suhteessa ihan huoletta", ja alkoi tehdä lähtöä.

Hemnalini nousi. "Kuuletko, et saa sanoa hänelle siitä mitään. Te muut voitte minun puolestani ajatella, mitä tahdotte, mutta minä en epäile häntä ollenkaan."

Dzhogendra säpsähti; tuo ei kuulostanut ylpeydeltä. Sisareen kohdistuva rakkaus ja sääli pääsivät voitolle, ja hän hymyili salaa virkkaessaan: "Oppineilla naisillamme ei ole aavistustakaan maailmasta; he osaavat koko joukon kirjoista oppimiansa asioita, mutta kun sattuu epäluulon aihetta, ovat he viattomat kuin vastasyntynyt lapsi." Sitten hän kuvaili Hemnalinin luonnollista luottavaisuutta Rameshin kaksimielisyyden vastakohtana. Hänen sydämensä paatui Rameshia kohtaan, ja hän päätti entistä lujemmin pakottaa miehen ilmaisemaan "syynsä"; Hän nousi jälleen lähteäkseen, mutta Hemnalini ehti tarttua häntä käsipuoleen.

"Lupaa minulle, ettet hiisku tästä sanaakaan Rameshille", sanoi hän.

"Saadaanhan nähdä", vastasi Dzhogendra.

"Siinä ei ole mitään 'näkemistä'! Lupaa se minulle, ennenkuin lähdet. Minä vakuutan sinulle, ettei ole mitään huolestumisen syytä. Täytä tämä pieni pyyntöni!"

Hemnalinin vääjäämättömyys sai Dzhogendran vakuutetuksi siitä, että Ramesh oli hänelle kaikki selittänyt. Siitä ei kumminkaan vielä johtunut, että selitys oli tosi; ei olisi suinkaan ollut vaikea pettää häntä kertomalla jokin joutava tarina. Niinpä hän sanoikin: "Kuulehan, Hem, tässä ei ole kysymys epäluuloisuudesta; kun nuori tyttö on menossa naimisiin, on hänen omaisillansa eräitä velvollisuuksia. Hän on kenties antanut sinulle selityksen, jonka pidät omana tietonasi, mutta se ei riitä: hänen on selitettävä asia meillekin. Totta puhuen, Hem, on nyt pikemmin meidän kuin sinun asiana vaatia häneltä selitystä. Kun olet naimisissa, ei meillä ole enää paljoakaan sanottavaa." Samassa Dzhogendra riensi pois.

Siitä harsosta, jonka suojaan rakastavat yrittävät piilottaa omia asioitansa, ei jäänyt siekalettakaan jäljelle! Rameshin ja Hemnalinin välistä yhdyssidettä, sitä sidettä, jonka he toivoivat käyvän yhä lujemmaksi, kunnes se aikojen kuluessa loisi heille kahdelle oman elämänkehän — käsittelivät nyt kovakouraisesti tunteettomat sivulliset.

Myrskyn ensimmäinen puuska kiihdytti Hemnalinia siinä määrin, että hän säikkyi ystäviensä ja sukulaistensakin kohtaamista. Dzhogendran lähdettyä hän vaipui tuolille ja vietti lopun päivää yksinään huoneessansa.

Talosta poistuessaan Dzhogendra kohtasi Akshain, joka tervehti häntä huutaen: "Hei, Dzhogen, siinäpä sinä oletkin! Joko kuulit asian? Mitä siitä arvelet?"

Dzhogendra: "Minä olen sitä miettinyt kelpo tavalla. En aio ryhtyä pitämään siitä pitkiä juttuja ja esittämään tarpeettomia arveluita. Nyt ei ole aika istua teepöydän ääressä harjoittamassa psykologista hiuksenhalkomista."

Akshai: "Hiustenhalkominen ei miellytä minuakaan, kuten tiedät, enempää kuin filosofia tai runouskaan. Minä olen toiminnan mies — sitä minä tulin sinulle sanomaan."

"Hyvä, minä suosin myös toimintaa", virkkoi raju Dzhogendra. "Voitko sanoa minulle, minne Ramesh on matkustanut?"

"Voin kyllä."

"Minne?"

"Sitä en vielä sano", vastasi Akshai. "Kello kolmen aikaan iltapuolella minä vien sinut hänen puheillensa."

"Miksi et voi minulle sanoa, mitä tämä kaikki merkitsee?" huudahti Dzhogendra. "Te olette kaikki niin hiton salaperäisiä! Minä matkustan pariksi päiväksi lomalle ja olen tuskin ehtinyt kääntää selkäni, kun jo syntyy kamalia salaisuuksia joka kulmalla. Kuulehan, Akshai, lopetetaan tämä sokkosillaolo! Sano mitä tiedät, mies!"

Akshai: "Olen iloinen, kun kuulen sinun puhuvan noin. Juuri sen vuoksi, etten ole tahtonut asioita salata, olen joutunut epäsuosioon. Sisaresi ei suvaitse minuun katsahtaakaan, isäsi moittii epäluuloista luonnonlaatuani, ja Ramesh Babukaan ei juuri ilosta hypähtele, kun kohtaamme toisemme. Nyt olet sinä yksin jäljellä, joten minun täytyy varoa. Sinä et ole rikkiviisaiden väitteiden mies. Välitön toiminta sopii sinulle paremmin. Ruumiinvoimani eivät salli minun ryhtyä kanssasi voittosille!"

Dzhogendra: "Kuulehan, Akshai, minä en pidä tällaisesta kiertelystä. Minä tiedän, että sinulla on minulle jotakin sanottavaa. Miksi et sitä ilmoita, vaan tunnut tahtovan tehdä sillä kauppaa? Sano minulle nyt koko totuus, sano se heti paikalla!"

Akshai: "Hyvä, minä kerron sinulle koko jutun alusta alkaen; enimmältä osalta se varmaankin on sinulle outoa."