Читать книгу Haaksirikko - Rabindranath Tagore - Страница 16

Sisällysluettelo

Annada Babun huoneeseen astuessaan Ramesh näki isännän nukkumassa nojatuolissaan, sanomalehti kasvoillansa. Rameshin yskähtäessä hän säpsähti hereille, ojensi tulijalle sanomalehden ja pyysi kiinnittää hänen huomiotansa kaupungissa raivoavan koleran aiheuttamaan pitkään vainajien luetteloon.

Ramesh kävi kuitenkin heti asiaan.

"Minä pyydän teitä siirtämään häät muutamia päiviä tuonnemmaksi", sanoi hän, "minulla on esteenä eräs erittäin tärkeä asia."

Tämä yllättävä tiedonanto karkoitti heti Kalkuttan vainajien luettelon

Annada Babun mielestä. Hän tuijotti Rameshiin.

"Mitä tarkoitatte, Ramesh? Kaikki kutsukirjeet on jo lähetetty."

"Voisitte tänään kirjoittaa ja sanoa, että häät on siirretty viikkoa tuonnemmaksi, seuraavaan sunnuntaihin."

"Te saatte minut ihan sanattomaksi, Ramesh. Eihän ole kysymyksessä mikään oikeusjuttu, jonka käsittelyn voi siirtää tuonnemmaksi, ellei määrätty päivä satu oikein soveltumaan. Mikä onkaan teidän tärkeä asianne?"

Ramesh: "Se on erittäin kiireellinen. Sitä ei käy siirtäminen tuonnemmaksi."

Annada Babu horjahti takaisin nojatuoliinsa kuin rajuilman kaatama puu.

Annada: "Ei käy siirtäminen tuonnemmaksi! Sepä oivallinen ajatus, ihan erinomainen! Hyvä, tehkää, mitä tahdotte. Minä jätän teidän huoleksenne selittää asian kutsutuille vieraille. Jos joku minulta kysyy, niin minä sanon: 'Minä en tiedä yhtään mitään. Sulhasella on selko asioistansa, ja hän voi teille sanoa, milloin hänelle soveltuu mennä naimisiin.'"

Rameshin katse oli kaiken aikaa maahan luotuna. "Oletteko puhunut siitä

Hemnalinille?" jatkoi Annada Babu.

Ramesh: "En, hän ei tiedä siitä vielä mitään."

Annada: "Hänen tulee heti saada se tietää. Häät ovat Hemnalinin yhtä hyvin kuin teidänkin."

Ramesh: "Minä ajattelin, että olisi parempi sanoa se ensin teille."

"Hem, Hem!" kutsui Annada Babu. Hemnalini tuli. "Mitä, taatto?"

Annada: "Ramesh sanoo, että hänellä on kiireellisiä toimitettavia; hänellä ei ole nyt aikaa mennä naimisiin."

Hemnalini kalpeni, ja hänen silmänsä etsivät Rameshin katsetta. Verekseltä tavattu rikoksentekijä ei olisi voinut näyttää syyllisemmältä.

Ramesh ei ollut aavistanut, että uutinen ilmoitettaisiin Hemnalinille näin kömpelöllä tavalla, ja hänen omat tunteensa sanoivat hänelle, miten järkyttävästi sellaisen häikäilemättömän tiedonannon täytyi vaikuttaa. Mutta ammuttu nuoli ei palaa, ja Ramesh tiesi, että tämä nuoli oli lävistänyt Hemnalinin sydämen.

Nyt ei ollut enää mitään keinoa karkean totuuden lieventämiseksi, sillä tosiasioita ei käynyt muuttaminen: naimisiinmeno täytyi siirtää tuonnemmaksi, Rameshilla oli kiireellisiä tehtäviä, eikä hän voinut ilmoittaa, mitä nuo tehtävät olivat. Miten hän asiaa kaunistaisi?

"Asia on teidän", virkkoi Annada Babu Hemnalinin puoleen kääntyen.

"Teidän tulee ratkaista, mitä on tehtävä."

"Minä en tiedä siitä mitään, taatto." Hemnalini kohotti silmänsä, joiden katse oli kuin ukonpilveen sattuva painuvan päivän säde, ja lähti huoneesta. Annada Babu tarttui sanomalehteen ja oli lukevinansa, mutta itse asiassa hän oli ankaroissa mietteissä. Ramesh istui äänetönnä pari minuuttia, nousi sitten äkkiä ja lähti.

Hänen astuessaan isoon oleskeluhuoneeseen Hemnalini seisoi ikkunassa kadulle tuijotellen. Kaikilta sivukaduilta suikertava ihmisten paljous muistutti tulvivaa virtaa, ja kaikkien kasvoissa säteili tulevan juhlan odotus.

Ramesh epäröi astua hänen luoksensa ja jäi seisomaan kynnykselle, katse luotuna liikkumattomaan hahmoon. Avoimesta ikkunasta sisäänlankeavassa pehmeässä syysvalaistuksessa syntyi siinä kuva, joka oli jäävä lähtemättömäksi hänen mieleensä. Jokainen yksityiskohta — posken viehkeä kaariviiva, hiusten kaunis runsaus, niskan hieno haituva, sen alla kimalteleva kultainen kaulakääty, vasemmalta olkapäältä sirosti valahtava vaate — kaikki tuo teki pysyvän vaikutuksen hänen kipeihin aivoihinsa.

Hän astui vitkaan lähemmäksi. Tyttö ei ollut rakastajaansa huomaavinaan, katseli vain entistä tarkkaavammin katujen vilinää. Nuorukaisen ääni värähteli, kun hän keskeytti vaitiolon. "Minun täytyy pyytää teiltä jotakin."

Hemnalini tunsi hänen sanoissansa sykähtelevän tuskan ja kääntyi hänen puoleensa.

"Älä lakkaa minuun luottamasta!" huudahti nuorukainen. "Sano minulle, että luotat minuun aina. Taivas olkoon todistajanani, että olen aina pysyvä luottamuksesi arvoisena." Hän sinutteli neitoa ensi kerran.

Enempää hän ei saanut sanotuksi; kyynelet hämärsivät hänen katseensa.

Hemnalini katsahti häneen säälien, katsoi häntä suoraan silmiin. Sitten hänen mielensä äkkiä suli, ja kyynelet vierivät hänen poskillensa. Kun he seisoivat siinä vieretysten ikkunankomerossa, sattuivat heidän katseensa yhteen. Vaikka sanaakaan ei lausuttu, laskeutui heidän vaiheellensa leppoisa rauha, joka toi mukanansa taivaisen onnentunnon.

Syvään ja keventyneesti huoaten Ramesh keskeytti vaitiolon. "Tiedätkö, miksi minä ehdotin häitämme siirrettäviksi viikkoa tuonnemmaksi?" kysyi hän. Hemnalini pudisti päätänsä. Hän ei halunnut sitä tietää.

"Minä kerron koko asian, kun olemme naimisissa", virkkoi Ramesh.

Viittaus uuteen olotilaan kohotti kevyen punan tytön kasvoihin.

Valmistautuessaan varhain iltapuolella ottamaan vastaan Rameshia Hemnalini oli hilpein mielin odottanut vilkasta keskustelua, tutunomaista tulevaisuudensuunnitelmien pohtimista ja kevein vedoin suoritettua odottavan onnen kuvailua. Hän ei voinut aavistaakaan, että muutaman minuutin kuluttua vakuuteltaisiin toisilleen uskollisuutta ja vuodatettaisiin kyyneleitä, että he mistään keskustelematta seisoisivat sanattomina vieretysten, ja yhtä vähän oli hänellä voinut olla käsitystä siitä, kuinka täydellinen mielenrauha ja epäluuloton luottamus oli oleva seurauksena.

"Sinun pitää heti mennä isän luo", virkkoi Hemnalini. "Hän oli ihan ärtynyt."

Ramesh lähti ilomielin, valmiina ottamaan vastaan jokaisen iskun, joka elämän kohtaloilla saattoi olla hänen varallensa.