Читать книгу Haaksirikko - Rabindranath Tagore - Страница 4

Sisällysluettelo

Kotiin saavuttuansa Ramesh sai kuulla, että hänelle oli morsian jo katsottuna ja hääpäivä määrätty. Nuoruudessaan Bradzha Mohan oli joutunut kovia kokemaan ja oli myöhemmin saavuttamastansa varallisuudesta kiitollisuudenvelassa eräälle Isan-nimiselle asianajajalle, lapsuudenystävällensä. Isan kuoli ennen aikojansa, ja kävi ilmi, että hän oli jättänyt jälkeensä pelkkää velkaa. Hänen leskensä ja heidän ainoa lapsensa — tytär — olivat yht'äkkiä puilla paljailla. Tämä tytär, joka nyt oli naimaiässä, oli Bradzha Mohanin Rameshille valitsema morsian. Eräät nuorukaisen parasta katsovat henkilöt olivat olleet asiaa vastaan, huomauttaen, ettei tyttö ollut kaunis. Sellaisiin kriitillisiin huomautuksiin oli Bradzha Mohanilla yksi ainoa vastaus. "En käsitä, mitä tarkoitatte", sanoi hän. "Kukkaa tai perhosta sopii arvostella kauneutta silmällä pitäen mutta ei inhimillistä olentoa. Jos tytöstä koituu yhtä hyvä vainio kuin äidistä, niin Ramesh voi pitää itseänsä onnellisena."

Ramesh kävi aivan alakuloiseksi kuullessaan juteltavan tulevasta avioliitostansa ja alkoi vaellella ilman päämäärää yrittäen keksiä jotakin pelastuskeinoa. Mutta mikään ei näyttänyt mahdolliselta. Vihdoin hän rohkaisi mielensä ja sanoi isällensä: "Isä, minä en tosiaankaan voi ottaa tuota tyttöä vaimokseni; minua sitoo lupaus toiseen."

Bradzha Mohan: "Mitä sanotkaan! Onko tapahtunut oikea kihlaus?"

Ramesh: "Ei, oikeastaan ei, mutta — —"

Bradzha Mohan: "Oletko puhunut asiasta tytön vanhemmille? Onko se kaikin puolin päätetty?"

Ramesh: "Minä en ole siitä vielä puhunut, mutta — —"

Bradzha Mohan: "Vai et ole puhunut? No, kun et ole vielä mitään sanonut, voit hyvinkin hieman jatkaa vaikenemistasi."

Lyhyen vaitiolon jälkeen Ramesh ampui viimeisen panoksensa. "Tekisin hänelle vääryyttä, jos naisin jonkin toisen, tytön."

"Tekisit vielä suurempaa vääryyttä, jos kieltäytyisit naimasta morsiamen, jonka olen sinulle valinnut", vastasi Bradzha Mohan.

Rameshilla ei ollut enää mitään sanottavaa; hän voi ainoastaan toivoa, että jokin odottamaton tapaus estäisi suunnitellun naimisen.

Astrologien lausunnon mukaan oli määrättyä hääpäivää seuraava koko vuosi epäsuotuisa, ja Rameshin mieleen johtui, että hän tuon kohtalokkaan päivän ohi päästyä saisi kokonaisen vuoden lykkäyksen.

Morsian asui eräällä kaukaisella paikkakunnalla, johon pääsi vain virtaa pitkin kulkien. Siinäkin tapauksessa, että kulki lyhyintä tietä, käyttäen hyväkseen oikokanavia, kului matkaan kuitenkin kolme neljä päivää. Bradzha Mohan varasi hyvän määrän aikaa sattumien varalle, ja seurue lähti matkaan, vaikka määrättyyn hääpäivään oli vielä viikko. Lähtöpäivän olivat tähdistäkatsojat havainneet suotuisaksi. Tuuli suosi heitä pitkin matkaa, ja he saapuivat Simulghataan jo kolmantena päivänä, joten hääjuhlaan oli vielä neljä päivää. Vanhalla herralla oli muutakin syytä aikaiseen saapumiseensa. Morsiamen äiti eleli kovin kehnoissa olosuhteissa, ja Bradzha Mohan oli jo kauan halunnut saada hänet lähtemään kotipaikaltansa ja siirtymään hänen kyläänsä, missä voisi häntä helposti avustaa, siten maksaen velkaansa vanhalle nuoruudenystävällensä. Niin kauan kuin ei mikään sukulaisuus-side ollut heitä yhdistänyt, oli hänen hienotunteisuutensa estänyt sellaista leskelle ehdottelemasta, mutta nyt, naimisliiton ollessa tekeillä, hän oli asian esittänyt ja saanut myöntävän vastauksen. Leski, jolla ei ollut muita omaisia kuin ainoa tyttärensä, suostui mielellänsä olemaan äidin sijaisena äidittömälle vävypojallensa. Hän ratkaisi asian virkkamalla: "Jutelkoot juorukellot mitä tahansa, minun paikkani on tyttäreni ja hänen miehensä luona."

Niin vietti Bradzha Mohan odotuspäivät valmistelemalla lesken siirtymistä uusille olosijoille. Toivoen hänen liittyvän palaavaan seurueeseen hän oli tuonut mukanansa muutamia naisia, joiden tuli olla avullisena matkavalmistuksia suoritettaessa.

Vihkiminen tapahtui asianmukaisessa järjestyksessä, mutta Ramesh jätti pyhän kaavan kunnolla lausumatta, sulki silmänsä, kun tuli "hyväenteisen katseen hetki" (se hetki, jolloin sulhanen ja morsian ensi kerran toisensa näkevät), käyskeli allapäin kuin uhriteuras, piti häähuoneessa, ilon ja leikinlaskun kaikuessa, huulensa tarkoin suljettuina, makasi koko yön selin tyttöön ja lähti morsiuskammiosta aamulla ani varhain.

Kaikista juhlamenoista suoriuduttua seurue lähti matkaan, yhdessä venheessä naiset, toisessa vanhemmat miehet, sulhanen ja nuoremmat miehet kolmannessa; soittajat, jotka olivat pitäneet huolen häämusiikista, sijoitettiin neljänteen, ja he kuluttelivat omaa ja toisten aikaa soittelemalla kaikenlaisin lauluja ja pieniä kappaleita.

Koko päivän vallitsi sietämätön helle. Taivas oli pilvetön, mutta taivaanrantaa verhosi kevyt harmaja sumu. Rannan puut seisoivat kaameina, lyijynkarvaisina. Yksikään lehti ei liikahtanut. Soutajat hikoilivat ankarasti. Auringon ollessa vielä taivaanrannan yläpuolella venhemiehet sanoivat Bradzha Mohanille: "Meidän on laskettava maihin tässä; seuraavaan soveliaaseen paikkaan on peninkulmia."

Mutta Bradzha Mohan tahtoi päästä perille mahdollisimman pian.

"Tänne emme voi jäädä", sanoi hän, "iltayöstä paistaa kuu; me jatkamme matkaa Baluhataan ja laskemme siellä maihin. Minä pidän huolta siitä, ettei teille koidu asiasta vahinkoa."

Miehet lähtivät soutamaan eteenpäin. Toisella puolen näkyi helteessä kimaltelevia hiekkasärkkiä, toisella puolen korkea sorainen ranta. Kuu tuijotteli sumun halki jäykin katsein kuin juopuneen silmä. Taivas oli yhä pilvetön. Sitten keskeytti hiljaisuuden yht'äkkiä kumea jyrinä, ikäänkuin ukkonen. Katsoessaan taaksensa matkustajat näkivät korkean, taajan joukon katkenneita oksia, heinä- ja olkitukkoja ikäänkuin valtavan luudan lakaisemina liikkumassa heitä kohti.

Kuului hurjia huutoja: "Istukaa hiljaa! Pitäkää kiinni! Pitäkää kiinni!

Taivas varjelkoon! Apua!"

Siitä, mitä sitten tapahtui, ei koskaan saada tietoa.

Tuulenpyörre, joka nyt, kuten tavallisesti, noudatteli kapeata hävitysuraa, repi ja kaatoi kaikki, mitä sen tielle sattui, osui venheisiin, ja seuraavassa silmänräpäyksessä oli onneton pikku laivue olemattomissa.