Читать книгу Haaksirikko - Rabindranath Tagore - Страница 7

Sisällysluettelo

Rameshilta kului lähes kolme kuukautta isänsä asioiden järjestelemiseen ja naisten pyhiinvaellusretken valmistuksiin. Pari naapurinaista oli alkanut suhtautua ystävällisemmin hänen nuorikkoonsa. Se höllä kiintymyksen side, joka liitti häntä Rameshiin, kävi päivä päivältä lujemmaksi.

Nuori pariskunta otti tavaksensa levittää katolle mattoja ja viettää iltansa siellä ulkoilmassa. Ramesh rohkeni jo käyttäytyä tutunomaisesti: hän syöksähti takaapäin neidon luo, painoi kätensä hänen silmilleen ja veti hänen päänsä rintaansa vasten. Jos tyttö nukahti illalla ennen ateriaa, niin Ramesh säikähdytti hänet hereille ja sai nuhteet palkaksensa. Eräänä iltana Ramesh leikillään tarttui hänen palmikkoihinsa, pudisteli niitä ja virkkoi:

"Susila, sinun hiuslaitteesi ei tänään minua miellytä."

Tyttö nousi. "Kuulehan, miksi te kaikki yhä nimitätte minua Susilaksi?" kysyi hän. Ramesh tuijotti häneen hämmästyneenä voimatta tajuta kysymyksen tarkoitusta. "Nimeä muuttamalla te ette voi muuttaa kohtaloani", jatkoi hän. "Minä olen ollut lapsuudestani saakka onneton ja pysyn onnettomana koko elinikäni."

Rameshin sydän hytkähti säikähdyksestä, ja hänen kasvonsa kalpenivat. Hän johtui yht'äkkiä pakostakin ajattelemaan, että asiassa täytyi piillä kamalan salaisuuden.

"Miksi sanotkaan olleesi onneton kaiken ikäsi?" kysyi hän.

"Isäni kuoli ennen syntymääni, ja minä en ollut vielä kuuden kuukauden ikäinen, kun äitinikin kuoli. Enoni luona minä sain kovaa kokea. Sitten sain yht'äkkiä tietää, että sinä olit ilmaantunut jostakin ja mieltynyt minuun. Kahden päivän kuluttua meidät vihittiin. Sinä tiedät, mitä sitten seurasi."

Ramesh painui neuvotonna pieluksellensa. Kuu oli noussut, mutta sen säteissä ei näyttänyt olevan mitään valovoimaa. Ramesh ei uskaltanut kysyä enempää ja koki karkoittaa kuulemaansa mielestänsä kuin unennäköä tai harha-aistimusta. Lämpöinen etelätuuli alkoi kohista hiljaa kuin unesta heräävän huokaus, ja valvova käki huhuili yksitoikkoista säveltänsä kuutamoiseen yöhön. Läheisessä laiturissa olevista venheistä kohosi ilmoille soutumiesten laulu. Kun Ramesh tuntui hänet kerrassaan unhottaneen, kosketti tyttö häneen kevyesti. "Nukutko sinä?" kysyi hän.

"En", vastasi Ramesh sen enempää selittelemättä, ja tyttö vaipui hiljalleen uneen. Ramesh kohottautui ja katseli häntä kauan löytämättä hänen otsastansa sen salaisuuden selitystä, jonka sallimus oli siihen kirjoittanut. Kuinka olikaan mahdollista, että niin kamala kohtalo voi piillä tuollaisen sulon verhossa?