Читать книгу Haaksirikko - Rabindranath Tagore - Страница 14

Sisällysluettelo

Annada Babu oli siinä määrin vieraanvaraisuuteen taipuvainen, ettei sallinut Akshain lähteä heti marjakkeen nautittuansa, ja Akshai puolestaan ei näyttänyt ollenkaan haluavan rientää pois. Hän loi tavan takaa Rameshiin karsaanlaisen syrjäsilmäyksen. Ramesh ei ollut mikään erikoisen tarkka havaitsija, mutta hänen täytyi huomata Akshain moittivat katseet, ja ne häiritsivät hänen mielenrauhaansa.

Hemnalini oli hautonut mielessään pian tapahtuvan Diabalpurinretken ajatusta ja oli päättänyt Rameshin ensi vierailun aikana pohtia hänen kanssaan loma-ajan ohjelmaa: heidän piti yhdessä laatia luettelo kirjoista, jotka he aikoivat ottaa mukaan vapaiden hetkien varalle. Senvuoksi oli päätetty, että Rameshin piti tulla tavallista varhemmin, sillä jos hän tulisi vasta iltapäiväteen aikaan, voisi téte-à-téte häiriytyä Akshain tai jonkun muun satunnaisen vieraan saapuessa.

Mutta nyt olikin Ramesh tullut tavallista myöhemmin ja näytti vihdoin ilmaantuessaan mietteisiinsä vajonneelta. Hemnalinin mieliala niin ollen kovin masentui. Hän sai tilaisuutta kuiskata Rameshille: "Te olette tänään kovin myöhästynyt, eikö totta?"

Rameshin ajatukset näyttivät olevan jossakin muualla.

"Niin, pelkäänpä, että on niin laita", vastasi hän hetkisen kuluttua.

Hemnalini oli pitänyt aivan erikoista huolta siitä, että oli ajoissa valmiina. Hän oli jo aikaisin iltapäivällä järjestänyt hiuksensa ja vaihtanut pukua ja oli sitten istuutunut odottamaan, kelloon tuijotellen.

Kauan aikaa hän lohdutteli itseänsä sillä ajatuksella, että Rameshin kello kävi jäljessä ja että hän kohta saapuu. Kun tämä otaksuma osoittautui kestämättömäksi, asettui hän ompeluksinensa ikkunanpieleen hilliten kärsimättömyyttänsä parhaansa mukaan. Ja nyt, vihdoin tullessaan, Ramesh oli kaiken lisäksi hajamielinen eikä yrittänytkään selittää myöhästymistänsä. Hän ei näyttänyt ollenkaan muistavan, että oli luvannut saapua aikaisin.

Teetunti pani sinä päivänä Hemnalinin kärsivällisyyden kovalle koetukselle. Kun se vihdoin oli ohi, hän suoritti erikoisen ponnistuksen hälventääkseen Rameshin hajamielisyyttä. Seinällä olevalla pöydällä lepäsi joukko kirjoja, jotka hän otti syliinsä aikoen lähteä kuljettamaan niitä pois huoneesta. Hänen liikkeensä herätti Rameshin huumauksestansa. "Mihin aiotte ne viedä?" kysyi hän Hemnalinin luo astuen. "Eikö meidän ollut määrä tänään valita mukaanotettavat kirjat?"

Hemnalinin huulet värähtivät, ja hän voi vaivoin pidättää silmiin tulvivia kyyneliä.

"Jääköön tekemättä", virkkoi hän, "meillä ei nyt ole siihen tilaisuutta." Samassa hän jo kiiruhti yläkertaan ja heitti kirjat makuuhuoneensa lattialle.

Hemnalinin pakeneminen äidytti Rameshin mielenapeutta.

"Te ette näytä voivan tänään oikein hyvin, Ramesh Babu", huomautti

Akshai salavihkaa nauraen.

Ramesh mutisi jotakin aivan käsittämätöntä. Mutta Annada Babu oli heristänyt korviansa kuullessaan Akshain viittaavan Rameshin terveydentilaan.

"Sitähän minäkin sanoin hänet nähdessäni", huomautti hän.

"Sellaiset henkilöt kuin Ramesh Babu", jatkoi Akshai sala-ivaisesti, "pitävät arvoansa alentavana omistaa mitään huomiota terveydellensä. He elävät älyllisissä maailmoissa, ja jos potevat ruoansulatushäiriöitä, niin pitävät epähienona ryhtyä tutkimaan, mistä sairaus johtuu."

Annada Babu alkoi leveästi todistella, että hyvä ruoansulatus on filosofille yhtä tärkeä kuin kenelle muulle tahansa. Ramesh istui heidän vieressään kärsien ja vaieten.

"Kuulkaahan neuvoani, Ramesh Babu", päätti Akshai puheensa, "nauttikaa yksi Annada Babun marjake ja menkää varhain nukkumaan."

"Minulla on asiaa Annada Babulle", vastasi Ramesh, "ja minä odotan tässä vain tilaisuutta."

Akshai nousi.

"Tuhat tulimmaista, olisitte voinut sanoa tuon hieman aikaisemmin. Ramesh Babu hautoo asiaa tuntikausia ja sinkoaa sen vihdoin vasten otsaa, kun on jo liian myöhäistä." Hän sanoi hyvästi isännällensä.

Ramesh tuijotteli kenkiensä kärkiin ja aloitti:

"Annada Babu, minä pidän erinomaisena onnena, että olen saanut käydä talossanne, jossa minua on kohdeltu kuin perheen jäsentä; en osaa sanoa, kuinka paljon se minulle merkitsee."

"Sehän on luonnollista" vastasi Annada Babu. "Te olette Dzhogenin ystävä, ja me kohtelemme teitä tietenkin hänen veljenänsä."

Ramesh oli tavallaan käynyt tanssimaan, mutta ei nyt tietänyt, miten suoriutuisi seuraavasta askelesta.

Tehtävää huojentaakseen Annada Babu jatkoi: "Itse asiassa, Ramesh, tulee meidän kiittää onneamme, että saamme pitää teidänlaistanne nuorukaista poikanamme ja veljenämme."

Mutta tuokaan ei auttanut Rameshia oikealle tolalle.

"Nähkääs", jatkoi Annada Babu, "teidän nimeänne on alettu mainita Hemnalinin nimen ohella. Ihmiset ovat sitä mieltä, että naimaikäisen tytön tulee valita seuransa erittäin huolellisesti. Minä vastaan heille aina näin: 'Minä luotan Rameshiin ehdottomasti; hän ei voi meitä pettää'."

Ramesh: "Te, Annada Babu, tunnette minut hyvin; jos pidätte minua Hemnalinille soveliaana puolisona, niin — —"

Annada: "Riittää. Minä puolestani olen näet jo asian päättänyt. Nimenomaisesta ehdotuksesta minua esti vain se seikka, että te vielä suritte isäänne. Nyt ei ole mitään syytä siirtää asiaa tuonnemmaksi, poikaseni. Ihmiset puhuvat liikaa, ja me teemme mahdollisimman pian kaikista juoruista lopun. Eikö totta?"

Ramesh: "Niinkuin hyväksi näette. Tyttärellänne on tietenkin lähinnä valta ratkaista asia."

Annada: "Epäilemättä, mutta luulenpa tietäväni, kuinka hän sen ratkaisee. Joka tapauksessa me puhumme siitä huomenna varhain ja sovimme lopullisesta järjestelystä."

Ramesh: "Pelkään jo vallanneeni liian paljon aikaanne. Lienee parasta, kun nyt poistun."

Annada: "Vielä hetkinen. Luulenpa, että on yhtä hyvä viettää häät jo ennen Dzhabalpuriin lähtöä."

Ramesh: "Siis aivan pian."

Annada: "Niin, tässähän on jäljellä vain kymmenen päivää. Vihkiminen voisi tapahtua ensi sunnuntaina; silloin meille jäisi vielä pari kolme päivää matkan valmisteluihin. Nähkääs, Ramesh, minä en tahtoisi mitenkään kiirehtiä, mutta minun täytyy ajatella terveyttäni."

Ramesh myöntyi. Hän nielaisi Annada Babun tarjoaman marjakkeen ja lähti.