Читать книгу Sotamuistelmani 1914-1918 - Erich Ludendorff - Страница 11

Tämän linnoituksen valloittaminen on sotilaselämäni rakkain muisto. Se oli reipas yritys, jossa saatoin taistella kuin tavallinen rivisotamies, joka tappelussa osoittaa kuntonsa.

Sodan syttyessä olin brigaadin komentajana Strassburgissa. Kauan olin ollut yleisesikunnassa, ja viimeksi, v:n 1904 maaliskuusta v:n 1913 tammikuuhun vain yhtä lyhyttä keskeytystä lukuunottamatta rintamaansijoitusosastolla, jonka päällikkö minusta sitten tuli. Sain käsityksen sotavalmistuksistamme ja eri puolien voimasuhteista. Minun päätyöni oli rintamaansijoitus. Ohjeet sitä varten antoi yleisesikunnan päällikkö itse.

Rintamaansijoitus, joka tapahtui elokuussa 1914, oli suunnittelultaan kenraali, kreivi v. Schlieffenin keksintöä, miehen, joka oli suurimpia sotilaita, mitä on koskaan elänyt. Hän oli suunnitellut sen sen tapauksen varalta, ettei Ranska kunnioittaisi Belgian puolueettomuutta, taikka että Belgia liittyisi Ranskaan. Tällä edellytyksellä oli Saksan päävoimain marssi Belgiaan itsestään selvä. Jokainen muu sotaliike olisi lamautunut sen kautta, että Saksan armeijan oikea siipi olisi ollut Belgian puolelta ainaisen uhan alaisena ja nopea ratkaisu Ranskaa vastaan olisi ollut mahdoton. Mutta nopea ratkaisu oli välttämätön, jos mieli ajoissa torjua se suuri vaara, että venäläiset pääsisivät tunkeutumaan Saksan sydämeen saakka. Hyökkäys Venäjän kimppuun ja puolustautuminen lännessä merkitsi oletetussa sota-asemassa, kuten lukemattomat sotaleikit olivat vakuuttavasti osoittaneet, jo etukäteen pitkää sotaa, jonka vuoksi kreivi v. Schlieffen sen hylkäsi. Kreivi v. Schlieffenin ajatukset toteutettiin, kun Belgian ja Ranskan kannasta ei enää ollut epäilystä.

Ryhtyikö kenraali v. Moltke valtiokansleri v. Bethmannin kanssa keskusteluihin marssista Belgian läpi, sitä en tiedä. Minun osastostani ei ole tämmöistä ajatuksenvaihtoa tapahtunut. Se ei kuulunut sen tehtäviin. Saiko ylimajoitusmestari sen toimekseen, siitä ei minulla myöskään ole tietoa. Olimme kaikki vakuutetut, että tämä joukkojensijoitus oli oikea. Belgian puolueettomuuteen ei uskonut kukaan. Epäedullisessa sotapoliittisessa asemassamme, keskellä Eurooppaa vihollisten ympäröiminä, täytyi meidän ottaa lukuun se, että vihollisella oli suuri ylivoima, ja varustautua, ellemme vapaaehtoisesti aikoneet antaa nujertaa itseämme. Tunnettua oli, kuinka Venäjä puuhasi sotaa ja uupumatta vahvisti armeijaansa. Se tahtoi ratkaisevasti heikontaa Itävalta-Unkarin ja päästä Balkanin herraksi. Ranskassa virkosi kostoajatus uuteen voimaan, Saksan vanhain valtakunnanmaitten piti jälleen muuttua ranskalaisiksi. Useat Ranskan tapaukset, kolmivuotisen sotapalveluksen käytäntöönotto uudelleen, osoittivat epäämättömästi, mitkä aikeet siellä olivat vallalla. Englanti katsoi karsain silmin taloudellista kukoistustamme, halpaa työtämme ja rautaista ahkeruuttamme. Saksa oli lisäksi Euroopan lujin mannermaamahti. Sillä oli sitä paitsi hyvä, yhä yhtämittaa kehittyvä laivasto. Tämä sai Englannin pelkäämään maailmanvaltansa puolesta. Anglosaksilainen tunsi, että hänen herraselämänsä tavat olivat vaarassa. Englannin hallitus kokosi merivoimansa, joiden painopiste vielä hiljakkoin oli Välimeressä, Pohjanmereen ja Kanaaliin. Lloyd Georgen uhkaava puhe heinäkuun 21 p:nä 1911 loi räikeän valon Englannin aikeisiin, jotka se muutoin niin taitavasti peitti. Täytyi yhä kasvavalla varmuudella ottaa lukuun, että meidät pian pakotettaisiin sotaan ja että siitä tulisi taistelu, jonka vertoja maailma ei vielä ollut kokenut. Otaksuttavien vastustajain voimain arvaaminen liian pieneksi, jota kuuli Saksan sivilipiireissä, oli vaarallista.

Vielä viimeisellä hetkellä, syksyllä 1912, kun kaikki epäilykset vihollisaikeihin nähden olivat kadonneet ja armeijassa tehtiin työtä kaikella voimalla ja rautaisella ahkeruudella ja saksalaisella velvollisuudentunnolla, minä laadin armeijan vahvistukseksi suuren suunnitelman, joka oli asiaa-ymmärtäväin kansanpiirien ja selvänäköisten parlamentaaristen puolueiden toivomusten mukainen. Sain kenraali v. Moltken esittämään sen valtiokanslerille. Tämä mahtoi niinikään pitää tilannetta ylenmäärin vakavana, koska hän paikalla hyväksyi esityksen. Hän antoi sotaministerin laatia senmukaisen lakiehdotuksen noudattamatta kuitenkaan edes nyt selvää ja päämäärästä tietoista politiikkaa, joka olisi oikein arvioinut kansain psyyken. Tämän johtopäätöksen olisi pitänyt olla hänelle selvä. Miljardi-lakiehdotuksella ei koko sen alkuhistoriakaan huomioon otettuna ollut mitään hyökkäysluonnetta, se vain tasoitti pahimman epäsuhteen ja tarkoitti yleisen asevelvollisuuden perusteellista toteuttamista. Yhä vielä oli tuhansia asevelvollisia, jotka eivät palvelleet isänmaata. Ei pyydetty ainoastaan ihmisvoimaa, vaan etenkin linnoitustemme vahvistamista ja sotatarpeita. Kaikki myönnettiin; mutta harrasta pyyntöäni, että perustettaisiin kolme uutta armeijaosastoa, ei otettu huomioon. Ei edes tehty semmoista esitystä. Tämä on kantanut huonoja hedelmiä. Armeijaosastot puuttuivat sodan alussa ja ne uudet joukot, jotka meidän täytyi syksyllä 1914 muodostaa, olivat kaikin puolin puutteelliset, kuten hätävara ainakin. Myöhemmin uudet muodostukset jo alun pitäen tehtiin voimakkaammiksi, mutta siksi ne samalla heikonsivat entisiä joukkoja, joiden täytyi niille luovuttaa paljon voimia. Ennenkuin koko lakiehdotus vielä oli edes loppuun käsitelty, siirrettiin minut Düsseldorfiin 39:nnen fysilieri-rykmentin komentajaksi. Kolmen armeijaosaston vaatimuksellani oli tässä osansa.