Читать книгу Sotamuistelmani 1914-1918 - Erich Ludendorff - Страница 23

Eteneminen Rennenkampfin armeijaa vastaan alkoi syyskuun 4:ntenä. 7 p:nä asetuimme kaartin reserviosaston, I:n reserviosaston, XI:n ja XX:n armeijakunnan kanssa vihollisen asemien eteen linjalle Wehlau-Gerdauen-Nordenburg-Angerburg Pregelin ja Mauer-Seen välille ja seuraavana päivänä suunnitelmallisesti kävimme sen kimppuun. Taistelut eivät menestyneet suotuisasti varsinkaan XX:n armeijakunnan kohdalla. Venäläinen teki siellä voimakkaan vastahyökkäyksen. Vihollisen asemat olivat vahvat ja taitavasti rakennetut. Emme niillä taisteluneuvoilla ja ampumatarpeilla, mitä meillä oli koskaan olisi niitä käsiimme saaneet, elleivät aiottu kiertoliike Lötzenin kautta ja linnoitettu järvisulku olisi tehonneet.

Ei tila Lötzenin itäpuolellakaan alussa näyttänyt hyvältä, vaikka kaupunki itse olikin urhoollisesti pitänyt puoliaan. XVII armeijaosasto ynnä 1:nen ja 8:s ratsuväkidivisioona, jotka olivat edenneet linnoituksen kautta, pääsivät sen luoteispuolella järviseudussa 8 ja 9 p:nä vain hitaasti eteenpäin. Kruglaukenin ja Possessernin luona niiden täytyi taistella ankaria taisteluita. I armeijaosasto, joka oli edennyt Nikolaikenin ja Johannisburgin kautta, oli järvilinjan itäpuolella vietävä sangen jyrkkään pohjoista kohti. 9 p:n illalla se helpotti XVII:n armeijaosaston ahdinkoa, 3:s reservidivisioona, jonka jälkeen oli lähtenyt v. der Goltzin maanpuolustusdivisioona, marssi yhä edelleen suuntaa Bialla-Lyck. Jo syysk. 8 p:nä ne Biallan luona kohtasivat vahvasti ylivoimaisen vihollisen.

Tämäkin sotatoimi oli kuulumattoman rohkea. Niemenin-armeija ja sen 24 jalkaväen-divisioonaa oli jo sinänsä hyvin paljon voimallisempi 8:tta armeijaa ja sen 15 tai 16 divisioonaa. Venäläisissä divisioonissa sitä paitsi oli 16, meikäläisissä vain 12 pataljoonaa. Venäläisten sotavoimain lisäksi tuli vielä neljästä kuuteen divisioonaa, jotka olivat koolla Ossowietzin ja Augustowin seuduilla. Joka hetki ja mille paikalle tahansa voitiin nämä joukot koota meitä vastaan valtavaksi ylivoimaksi. Oikea sivustamme järvien itäpuolella varsinkin oli vaarassa. Se olisi voitu musertaa. Emme hetkeäkään epäröineet uskaltaa tappelua tässäkin tilanteessa. Etevämpi harjoituksemme oli meidän puolellamme. Tannenberg oli meille tuottanut suuren ylivoiman.

Ylikomento olisi mielellään suonut, että oikea sivusta olisi ollut vahvempi. Sitä varten oli yksi XX:n armeijaosaston divisioona lähetetty järvien länsipuolelle käytettäväksemme. Mutta se oli annettava kenraalikomennolle taas takaisin. Ne neljä armeijaosastoa, jotka kävivät vihollisen rintaman kimppuun, olivat levitettyinä 50 kilometrin matkalle, joka sentään oli sangen suuri matka. Lisäksi kaartin reserviosaston kenraalikomento pelkäsi venäläisten hyökkäystä vastaansa ja siitä syystä vetäytyi enemmän kokoon. Pohjoissivustan täytyi pitää kiinni Pregelistä, muutoin saattoi 8:s armeija tulla siltä puolelta kierretyksi. Kiertävää sivustaa ei voitu tehdä vahvemmaksi kuin alkuaan oli määrätty. Meidän täytyi odottaa, kuinka hyvin tai huonosti hyökkäyksemme luonnistuisi. Aseitten täytyi tässäkin ratkaista. Meidän vain täytyi tehdä kaikki turvataksemme menestyksen, johon pyrimme.

Syysk. 10:ntenä saapui varhain ratkaiseva tieto, että vihollinen oli yön kuluessa k:lo 9:stä illalla Gerdauenin pohjoispuolella II reserviosaston edestä jättänyt asemansa — arvatenkin I:n ja XVII:n armeijaosaston jatkuvain taistelujen johdosta. Reserviosasto oli tunkeutunut asemiin ja aikoi kulkea eteenpäin. Helppo on kuvitella, minkä riemastuksen tämä päämajassa synnytti. Jälleen oli saavutettu suuri menestys, ei vielä kuitenkaan ratkaisua. Venäjän armeija ei vielä suinkaan ollut lyöty. Tötzenin koillispuolella saavutimme vain paikallista menestystä. Meidän tuli nyt kaikella mahdollisella tarmolla ajaa takaa rintamalla ja tunkeutua peräytyvän vihollisen sisään, sillä välin kuin kiertävä sivusta Romintenin nummen itäpuolitse eteni Wirballenin-Kownon tietä kohti. Tahdoimme täten, mikäli mahdollista tunkea venäläiset Memeniä kohti. Samalla oli kuitenkin otettava lukuun, että Rennenkampf vieläkin kauempaa etelästä tulevain apujoukkojen keralla kykeni mihin suuntaan tahansa tekemään voimallisen hyökkäyksen. Linjamme olivat kaikkialla sangen ohuet, mutta molemmat pohjoiset ryhmät, joita Mauer-See oli tähän saakka toisistaan erottanut, olivat jälleen yhtyneet. Tilanne jäi edelleenkin tavattoman jännittyneeksi.

Joukkomme ryhtyivät uusiin tehtäviin. Niiden tuli uupumatta ajaa vihollista takaa monta tietä marssien ja läheistä yhteyttä keskenään pitäen ja käydä sen kimppuun, milloin se yritti vastarintaan asettua. Samalla oli kuitenkin odotettava naapurikolonnain ryhtymistä paikallisiin kiertoliikkeihin, jotta tappiot olisivat pienemmät. XVII:n ja varsinkin äärimmäisenä oikealla sivustalla olevan I:n armeijaosaston ja 1:sen ja 8:nnen ratsuväkidivisioonan täytyi tuon tuostakin tehdä kiertoliikkeitä. Eri osien marssisuunnat olivat, vasemmalta sivustalta alkaen, osapuilleen seuraavat:

Königsbergin pääreservi Königsberg — Tilsit,

Kaartin reserviosasto Grosss-Audowöhnen,

I reserviosasto Insterburg-Pillkallen,

XI armeijaosasto Darkehmenin pohjoispuolitse,

Gumbinnen-Stallupönen,

XX armeijaosasto Darkehmen, Wirballenin-Wyshtyter-järven

puolitiehen,

XVII armeijaosasto aivan Romintenin nummen pohjoispuolitse

Wyshtynjetziin,

I armeijaosasto aivan Romintenin nummen eteläpuolitse

Marjampolia kohti,

8:s ja 1:nen ratsuväki- I:n armeijaosaston edellä

divisioona Wirballenin—Kownon tietä kohti.

Liikkeet eivät menestyneet juuri niin, kuin olin toivonut. Ystävää ja vihollista oli vaikea erottaa toisistaan. Joskus ampuivat omat kolonnat toisiaan. Joukot kävivät liian tuimasti rintamain kimppuun, eivätkä odottaneet naapurikolonnain tointa. Pahin vastus kuitenkin oli, että XI armeijaosasto syysk. 11 p:nä ilmoitti suuren ylivoiman käyneen kimppuunsa. Moinen tapaus oli mahdollinen, meidän täytyi ottaa se lukuun. Rintama tarvitsi, kun molemmanpuoliset voimasuhteet olivat semmoiset kuin ne olivat, kiertäväin osastojen välitöntä taktillista apua. Meidän täytyi sen vuoksi johtaa XVII ja I armeijaosasto jyrkemmin pohjoista kohti, kuin alkuaan aikomuksemme oli. I:n armeijaosaston otaksuma osoittautui muutaman tunnin kuluttua vääräksi. Kiertävälle sivustalle oli kuitenkin jo lähetetty käsky. Myöhemmin armeijakunnat jälleen suunnattiin takaisin, mutta ainakin puolen päivää oli menetetty.

8:s armeija toimi erinomaisesti. Koko eteneminen, jonka kuluessa neljänä päivänä vallattiin maata paljon yli 100 kilom., oli näille pitkiä taisteluja kestäneille ja kaikenlaisia rasituksia kärsineille joukoille loistava voittoretki. Tämä koski varsinkin 8:nnen armeijan entisiä joukko-osastoja; kaartin ratsuväkiosasto ja XI armeijaosasto olivat lännessä Namurin luona urhoollisesti taistelleet, mutta kuitenkin oli niillä tähän saakka ollut helpommat päivät.

Taistelun tulos ei ollut yhtä silmäänpistävä kuin Tannenbergin taistelun. Vihollista ei ahdistettu selän puolelta; se ei ollut mahdollista. Vihollinen ei jäänyt paikoilleen, vaan lähti pois; siten oli vain rintaman ja sivustain takaa-ajaminen mahdollista. Tannenbergin luona saimme yli 90.000 vankia, nyt 45.000. Mutta mitä olevissa oloissa oli mahdollista saavuttaa, se saavutettiin.

Rennenkampf ei yleensä näytä ajatelleenkaan vakavaa vastarintaa. Ainakin hän sangen varhain alkoi paluumarssinsa ja marssi yötkin. Lentäjämme olivat nähneet tallatuita kolonnanteitä, mutta tiedot olivat olleet liian epämääräisiä. Venäläinen oli mestari panemaan toimeen peräytymisiä ja teistä sivussakin kuljettamaan joukkoja kenttien ja metsäin halki.

Hellittämättömät liikkeemme yhdessä kiertoliikkeen kanssa ajoivat peräytyvän venäläisen armeijan kulkemaan niin terävään edellämme, että se oli hajaannustilassa Niemenin yli päästessään. Sitä ei lähiviikkoina enää tarvinnut pitää täysiarvoisena taistelumahtina, ellei venäläinen saattanut sille hankkia vereksiä voimia.

Masurin-järvien taistelu ei ole saanut osakseen niin suurta tunnustusta, kuin se ansaitsee. Se oli suuresti suunniteltu ja suunnitelmallisesti toimeen pantu ratkaiseva taistelu erinomaisen suurta ylivoimaa vastaan; suuret vaarat liittyivät siihen, mutta vihollinen oli voimistaan tietämätön. Se ei edes ryhtynyt lopputaisteluun, vaan vältti sen hätäisen peräytymisen kautta, joka meidän painostuksemme johdosta sai paon luonteen.

Syrjässä suuresta tappelukentästä olivat 3:s reservidivisioona tarmokkaan johtajansa kenraali v. Morgenin johdolla ja v. der Goltzin maanpuolustusdivisioona syysk. 8:ntena Biallan luona sangen hyvällä menestyksellä taistelleet suurta vihollisen ylivoimaa vastaan ja lyöneet saapuvat apujoukot. Sen kautta ne olivat torjuneet suuren vaaran, joka uhkasi kauempana pohjoisessa taistelevaa armeijaa. Ossowietzin kohdalla jäi kenraali v. der Goltz asemilleen. Kenraali v. Morgen ankarin taisteluin valloitti Augustowin ja Suwalkin. Suuriruhtinas Nikolain aikomus huojentaa Rennenkampfin asemaa siltä puolelta meni myttyyn.

Syysk. 13 p:nä taistelu pääasiallisesti oli päättynyt.

Joukkojen sijoitus oli mainittuna päivänä suunnilleen tämä:

Linnoitusjoukot kenraali v. Mühlmannin johdossa Mlawan luona,

v. der Goltzin maanpuolustusdivisioona Ossowietzin edustalla,

3:s reservidivisioona Augustowin-Suvalkin luona,

1:nen ja 8:s ratsuväkidivisioona kaukana edellä Marjampolin suunnalla,

I armeijaosasto kaukana edellä Marjampolin suunnalla,

XVII armeijaosasto Wyschtynjetz—Wirballenin linjan etupuolella,

XX armeijaosasto Wyschtynjetz—Wirballenin linjan etupuolella,

XI armeijaosasto Wirballenin pohjoispuolella,

I reserviosasto Wladislawowissa,

Kaartin reserviosasto jo perääntyneenä Wehlaun koillispuolella,

Königsbergin pääreservi: Tilsitissä.

Taistelukentän keskustaan oli täten joutunut hyvin lähekkäin useita armeijakuntia. Osaksi niiltä jo puuttui tilaa ja sotatointen jatkamiseen ne olivat ensimmäisinä valmiina käytettäviksi. Jo silloin kun lähdettiin Rennenkampfia vastaan etenemään, ei voinut enää olla epäilystä siitä, ettei eteneminen missään tapauksessa tulisi kulkemaan Niemenin yli. Minun aikomukseni oli, että Rennenkampfin kanssa välimme selvitettyämme edettäisiin Itä-Preussin itärajaa suojaamalla käytettävin voimin etelärajan poikki Narewia vastaan, jotta päästäisiin välittömämpään yhteistoimeen Itävalta-Unkarin armeijan kanssa siihen suuntaan kuin kenraali v. Conrad oli ehdottanut. Minulla ei silloin vielä ollut tietoa siitä ankarasta tappiosta, jonka Itävalta-Unkarin armeija sillä välin oli kärsinyt. Mainittuun ajatussuuntaan käyviä määräyksiä oli jo annettu, mutta niitä ei enää toteutettu.