Читать книгу Sotamuistelmani 1914-1918 - Erich Ludendorff - Страница 40

Vuoden 1914 sotaretki ei saanut aikaan ratkaisua. Kuinka siihen oli vuonna 1915 pyrittävä, siitä en voinut luoda itselleni käsitystä. Vuoden vaihteessa oli muodostettu neljä uutta armeijaosastoa, joiden piti helmikuussa olla taistelukunnossa. 1914 syksyllä uusia joukkoja muodostettaessa saadut kokemukset oli otettu varteen. Nämä joukko-osastot olivat taistelutehoisemmat kuin silloiset muodostukset, sillä jokaiseen komppaniaan oli annettu kantajoukko sotaa kokeneita ja erikoisen kunnollisia upseereja, aliupseereja ja sotamiehiä. Korkeammatkin paikat oli sangen hyvin täytetty. Minä toivoin luonnollisestikin, että nämä neljä armeijaosastoa lähetettäisiin itään, jotta voisimme antaa Venäjälle edelleenkin iskuja ja heikontaa sen vastustusvoimaa, sikäli kuin omat voimamme sallivat. Suunnittelimme Itä-Preussissa uutta taistelua. Strateegisesti se olisi ollut aivan mahdollinen Karpaateillakin, jos Unkarin rautateitä olisi rauhan aikana paremmin kehitetty.

Jo vuodenvaihteessa Itävalta-Unkarin armeijan ylikomento pelkäsi, että Przemysl keväällä kukistuisi ja lisäksi se pelkäsi, että Unkariin hyökkäisi suuri vihollisen sotavoima, Siellä venäläinen oli jatkanut hyökkäystään kenraali Boroevicin armeijaa vastaan ja saanut haltuunsa Karpaattien harjanteen. Kenraali v. Conrad tahtoi nyt itse ryhtyä suurisuuntaiseen vastahyökkäykseen ja samalla päästää Przemyslin piirityksestä.

Minusta näytti olevan syytä tukea Itävalta-Unkarin armeijaa Karpaateilla sen sisällisten olojen vuoksi; siihen oli sitäkin enemmän syytä, kun Venäjän armeijaan ei muualta voitu tarmokkaasti päästä käsiksi. Kysymyksenalaista vielä oli, oliko se Itä-Preussissä mahdollista; emme vielä tienneet, saisimmeko oikeuden käyttää noita neljää joukko-osastoa. Minun täytyi sentähden kannattaa saksalaisten voimain lähettämistä Unkariin, ottamalla niitä itärintaman ylipäällikön käskynalaisista joukoista. 9:s armeija oli Puolassa sangen suppealla alalla. Asemat olivat parhaillaan syntymässä. Maailmansota oli opettanut, että asemasodassa puolustuksen rintamaleveydet voivat olla melkoista suuremmat kuin oli tähän saakka otaksuttu. 9:nnestä armeijasta voitiin ottaa koko monta divisioonaa muualla käytettäväksi. Rintamahyökkäysten jatkamista täällä tai Pilitzan eteläpuolella, jota eräältä taholta ehdotettiin, en voinut hyväksyä. Unkarin rintamaa varten vapautettiin II:n armeijaosaston ylikomento, 1:nen jalkaväkidivisioona ja 48:s reservidivisioona, sitä paitsi yksi vahvistettu kolmen rykmentin brigaadi, josta myöhemmin muodostettiin kaartindivisioona, ja 5:s ratsuväkidivisioona. Samalla tuotiin vielä lisää reservejä itärintaman ylipäällikön käytettäväksi. Jos luvattujen apujoukkojen kanssa kenraali v. Conradin aikoma hyökkäys voitiin toteuttaa, oli se parempi kuin pelkkä torjuminen.

Kenraali v. Conrad puolestaan päätti mikäli mahdollista heikontaa Serbian rajalla olevia joukkoja ja kuljettaa Karpaateille kaikki, mitä suinkin liikeni. Hän aikoi päävoimillaan Uzsokin ja Duklan solain väliltä suunnata pääiskun Przemysliä kohti. Idempänä piti saksalaisten joukkojen itävalta-unkarilaisilla joukoilla vahvistettuina seurata saksalaisena etelä-armeijana päävoimain etenemistä Przemysliä kohti ja olla päävoimain oikeanpuolisena sivustaporrastuksena.

Saksalainen eteläarmeija, jonka komentaja, kenraali v. Linsingen, oli erinomaisen huolellinen ja tarmokas johtaja, oli siksi heikko, ettei sillä voitu kiertoliikettä suorittaa. Sen olisi täytynyt kaartaa kaukaa Bukovinan kautta. Ei rautatieverkkokaan soveltunut semmoisiin aikeisiin.

Meidän keskustellessamme sotatoimista yllätti minut ylimmän armeijanjohdon sähkösanoma, jonka mukaan minusta oli tullut eteläarmeijan yleisesikunnanpäällikkö.

Kenraalisotamarsalkka v. Hindenburg ei tahtonut erota minusta. Seikkaperäisessä kirjelmässä hän Hänen Majesteetiltaan pyysi, että minä saisin jäädä hänen luokseen ja entiseen toimeeni.

Samoin kuin silloin Insterburgissa hyvästelin kuitenkin nytkin esikunnan ja astuin uuteen toimeeni, ollen kuitenkin varma siitä, että pian saisin palata takaisin.

Matkalla Karpaateille keskustelin Breslaussa kenraalien v. Conradin ja v. Falkenhaynin kanssa, ja tässä keskustelussa sovittiin lähemmin rintamasijoituksen ja sotatointen yksityisseikoista. Erityisesti harkittiin sotajoukkojen varustusta. Kenraali v. Conrad ei pitänyt vuoristovarustusta tarpeellisena. Tullessani myöhemmin rintamaansijoitusalueelle huomasin, että ehdoton pakko vaati sitä. Kiireimmiten ryhdyin sitä hankkimaan.

Väestö otti meidät Unkarissa vastaan sangen lämpimästi, samoin kuin myöhemmin Siebenbürgiäkin vapauttaessamme. Mutta kun olimme velvollisuutemme tehneet, katosi kiitollisuuden tunne sangen nopeaan. Tapahtui kaikenlaista semmoista, joka teki sotajoukkojemme elämän ikäväksi. Magyarit ovat voimallista isäntävalta-kansaa, mutta heiltä puuttuu Itävalta-Unkarin yhteisten etujen käsitys, eivätkä he ota huomioon Unkarissa eläväin lukuisain kansallisuuksien oikeutettuja toiveita ja tarpeita. Unkari oli kaksoismonarkian vahvempi osa ja se väärinkäytti tätä asemaansa pakottaakseen koko valtakunnan onnettomaan ulkopolitiikkaan Serbiaa ja Romaaniaa kohtaan. Me sallimme tämän valitettavasti.

Etelä-armeijan ylikomennon päämaja oli Munkacsissa. Kenraali v. Linsingen ja minä teimme sieltä matkan rintamaansijoitusalueen kautta ja asetuimme yhteyteen läheisten komentoviranomaisten ja Itävalta-Unkarin joukkojen kanssa, jotka jo olivat vuoristossa ja joiden piti eteläarmeijaan liittyä.

Joukoista ei ollut pidetty riittävää huolta, yhtä vähän asemain rakentamisesta kuin majoituksestakin. Paljon laiminlyötyä oli nyt korjattava.

Eräällä käynnillä metsävuorilla tapasin vahdin. Hän sanoi minulle ilmoituksensa vieraalla, en tiedä millä kielellä. Eivät mukanani olleet itävalta-unkarilaiset upseeritkaan sitä ymmärtäneet. Täten sain käsityksen niistä vaikeuksista, joita tämän armeijan täytyi voittaa. Niitä vielä lisäsi se, että rykmenteissä kansallisuudet olivat melkoisesti sekaisin, jotta ne olisivat luotettavammat. Tshekkiläisiä ja romaanialaisia rykmenttejä oli mennyt vihollisen puolelle. Nämä kansallisuudet hajoitettiin nyt moneen rykmenttiin. Tästä toimenpiteestä ei ollut apua. Se heikonsi hyvin olennaisesti urheitten unkarilaisten ja erikoisen kunnollisten saksalaisten rykmenttien sisällistä arvoa. Sitä paitsi se aivan tavattomasti lisäsi kielellisiä vaikeuksia.

Täälläkin, kuten syyskuussa 1914 Neu-Sandecissa käydessäni, sain sen vaikutuksen, että kaikki ne kansaheimot, jotka eivät kuulu vallitseviin, ovat täydelleen takapajulla. Niinpä tulin eräällä retkellä käyneeksi hutsulien kylissä. Tämän onnettoman heimon asumukset ja köyhyys jäivät ainiaaksi mieleeni. Kuinka toisin ovat viisaitten ruhtinaitten toimesta asiat Saksassa ja kuinka korkealla ovat meillä Itävalta-Unkariin verraten kulttuuri ja edistys. Nähdessäni nämä hutsulikylät minulle selvisi, ettei tämä kansa voinut tietää, minkä puolesta se taisteli. Itävalta-Unkari on laiminlyönyt sanomattoman paljon; liittolaisvaltana olisi meidän tullut osata se estää. Jos kaksoismonarkia ja sen armeija olisivat tehneet puoletkaan siitä, mitä Saksa täydellä syyllä saattoi niiltä odottaa, niin ei ainakaan saksalaisia joukkoja olisi siihen määrään tarvittu Itävalta-Unkarin rintamain tueksi; meiltä olisi kaiken aikaa riittänyt enemmän voimia länteen. Tosin Itävalta-Unkarikin puolestaan syyttää sitä, ettemme me syksyllä 1914 Ranskassa voittaneet ja että se yksin joutui venäläisten ylivoimalle alttiiksi. Joka tapauksessa oli meille onnettomuus, että olimme tehneet liiton kuolevain valtioiden, kuten Itävalta-Unkarin ja Turkin kanssa. Radomissa sanoi eräs juutalainen yhdelle herroistani, ettei hän voinut ymmärtää, kuinka Saksan kaltainen elosta lämmin ja voimallinen ruumis saattoi käydä yhdessä kuolleen kanssa. Hän oli oikeassa, mutta elinvoimaisia taistelutovereita Saksan ei ollut suotu itselleen saada. Ja me laiminlöimme antaa kuolevalle liittolaiselle edes joksikin aikaa uutta elinvoimaa. Itävalta-Unkarin oloihin tutustuin vasta sodan aikana, ennen minulla ei ollut siihen tilaisuutta. Niin alhaisen tason näkeminen oli minulle yllätys. Vastuunalaiset virastomme olivat tosin älynneet, että kaksoismonarkiasta oli tullut Euroopan sairas mies, mutta he eivät siitä tehneet oikeita johtopäätöksiä. Meidän olisi tullut pysyä sille uskollisena ja johtaa sitä, eikä sille lupautua ja seurata sen tosin etevää, mutta yksipuolista politiikkaa.

Munkacsissa en kauan viipynyt. Tammikuun lopulla olin jälleen Posenissa entisessä toimessani. Olin tällä ajalla saanut paljon herätteitä enkä ollut mitään oleellista laiminlyönyt.