Читать книгу Sotamuistelmani 1914-1918 - Erich Ludendorff - Страница 34

Jo lokakuun lopulla oli kenraali v. Falkenhayn kutsunut minut Berliiniin. Kenraali v. Conrad oli hänelle ehdottanut, että lännestä vietäisiin suuria voimia itään. Kenraali v. Falkenhayn puhui toivehikkaasti Ypernin hyökkäyksestä eikä halunnut tehdä päätöstä. Armeijan-ylikomennon aikeista en voinut hänelle antaa varmoja tietoja. Kaikki oli vielä epämääräistä. Berliinissä olin mielestäni kuin toisessa maailmassa. Ero sen suunnattoman jännityksen välillä, jota olin sodan alusta pitäen kokenut, ja Berliinin elämän välillä oli liian valtava. Siellä vallitsi huvittelun- ja nautinnonhimo. Puuttui vakavuutta, jota vaikea sotatilanteemme vaati. Se teki minuun vastenmielisen vaikutuksen ja tunsin itseni vieraaksi. Saavuttuani taas Tschenstochauhun ja toverien piiriin olin tyytyväinen.

Marrask. 3:ntena aamupäivällä olin mielessäni selvillä siitä, että oli tarpeen ryhtyä uudelleen toimeen. Ehdotin kenraalieversti v. Hindenburgille, että hän suostuisi ennen pohdittuun ajatukseen sotaväen keräämisestä Hohensalzan luo. Käskyt paikalla annettiin ja ylimmälle armeijanjohdolle lähetettiin tieto päätöksestä.

Se oli mitä suurimmalla huolella nähnyt, kuinka asiat idässä kehittyivät.

Mlawassa ja Itä-Preussin itärajalla asema kävi päivä päivältä vakavammaksi. Uudesti muodostettu XXV reserviosasto, joka oli lähetetty Itä-Preussiin vahvistukseksi, oli sankarillisesti taistellut. Pian kuitenkin kävi selville, että uusien muodostuksien taisteluarvo oli paljon pienempi kuin niiden joukkojen, jotka oli koottu kauan palvelleesta miehistöstä ja joille oli annettu verekset ja toimitarmoiset upseerit. Näissä uudestamuodostetuissa armeijaosastoissa oli itse ihmisaines ihmeteltävän hyvä, mutta miehet eivät vielä olleet sotamiehiä. Sankarius ja uhrautuvaisuus eivät korvanneet puuttuvaa opetusta. Ne monet vakinaiseen väkeen kuulumattomatkin upseerit, jotka jälleen oli otettu niissä palvelukseen, tekivät minkä suinkin voivat, mutta heiltä sentään puuttui harjaannus. Poikkeuksia luonnollisestikin oli. Armeijaa ei luoda muutamassa viikossa. Siihen tarvitaan pitkällistä opetusta ja traditsiooneja. Sen osoittavat englantilaisetkin divisioonat ja amerikkalaiset joukot; niidenkin täytyi raskailla uhreilla maksaa pelkäämättömyytensä. XXV reserviosasto ei ollut voinut muuttaa itärajalla tilannetta. Nyt oli odotettava, että suuriruhtinas valtavalla ylivoimallaan Veikselin kaarteesta suuntaisi Saksaa ja Itävaltaa vastaan ratkaisevan iskun, ja samalla kävisi Veikselin itäpuolella olevan saksalaisen maan kimppuun, koettaakseen saada sielläkin aikaan ratkaisun ja ainakin estääkseen meitä voimiamme siirtämästä.

Preussin kuningaskunnan koko itärajalla täytyi kehittyä taisteluita, jotka olivat keskenään mitä läheisimmässä yhteydessä. Yhtenäinen ja luja johto oli välttämätöntä. Tätä oli jo pohdittu kun Berliinissä tapasin kenraali v. Falkenhaynin. Marrask. 1 p:nä oli Hänen Majesteettinsa nimittänyt kenraalieversti v. Hindenburgin itään ylipäälliköksi, vapauttaen hänet samalla 9:nnen armeijan ylipäällikön toimesta. Tähän toimeen nimitettiin meidän ehdotuksestamme kenraali v. Mackensen. Minä jäin kenraalieversti v. Hindenburgin esikunnanpäälliköksi. Useimmat työtovereistani siirtyivät uuteen esikuntaan.

Idän ylipäällikön käskyvalta käsitti nyt epäämättömästi 8:nnen ja 9:nnen armeijan ynnä I:n, XX:n, XVII:n, II:n, V:n ja VI:n armeijaosaston sijaiskenraalikomennot Itä- ja Länsi-Preussissä, Pommerissa, Posenissa ja Schlesiassa näissä maakunnissa olevine linnoineen.

Myöhemmin Soldaun—Mlawan linjalla oleva Zastrowin joukko-osasto, joka vielä kuului 8:nnen armeijan johtoon, siirtyi välittömästi itäisen rintaman ylipäällikön alle.

Johtojärjestely oli hyvä. Se kohotti ylipäällikön armeijanjohdon yksityisseikkain yläpuolelle. Siitä huolimatta vaativat joskus olot puuttumaan armeijainkin käskypiiriin ja antamaan armeijan-ylikomennolle ohjeita. Helppoa se ei minulle ollut. Alussa ehkä liian usein laiminlöin sen, myöhemmin toivoakseni löysin oikean tien.

Itäisen rintaman ylipäällikön päämaja sijoitettiin Poseniin. Asetuimme asumaan kuninkaalliseen linnaan ja jäimme sinne 1915 vuoden helmikuun alkuun. Se oli sanomattoman rasittava ja työteliäs aika. Täällä kehittyi se säännöllinen elämä, jota olen erooni saakka viettänyt.