Читать книгу Sotamuistelmani 1914-1918 - Erich Ludendorff - Страница 21
III.
ОглавлениеElokuun 24 ja 25 p:nä oli majamme Rosenbergissa, 26 p:nä Löbaussa. Olimme käyttäneet 25:ttä ja 26:tta päivää päästäksemme monessa kohdassa kosketukseen johtajien ja joukkojen kanssa.
26 p:nä illalla molemminpuolinen asema oli osapuilleen seuraava; Kenraali v. Mühlmann — I:n armeijaosaston alle kuuluen — seisoi Veikselin linnoitusten sota-varusväkien osien kera Lautenburgissa ja Strasburgissa vihollisen ratsuväen kanssa läheistä kosketusta ylläpitäen. I armeijaosasto itse oli kokoontunut Montowoon ja siitä etelään ja oli taistellen tunkeutunut Usdaun luo, jota I venäläinen armeijanosasto piti lujin voimin hallussaan. Kenraali v. François oli valmiina jatkamaan toimiaan 27 p:nä.
Vahvistetun XX:n armeijaosaston oikea sivusta oli saanut tehtäväkseen käydä Usdaun kimppuun pohjoisesta ja sitten liittyä I:een armeijaosastoon sen myöhemmin käydessä Neidenburgin kimppuun. 41:sen jalkaväkidivisioonan oli määrä edetä Gr. Gardienenistä Waplitziin, sen vieressä vasemmalla piti yhden maanpuolustus-brigaadin, 3:nnen reservidivisioonan ja 37:nnen jalkaväkidivisioonan hyökätä Mühlenistä pohjoiseen niinikään Waplitziin ja Hohensteiniin. Vihollinen oli koko rintamalla edennyt lähelle, Allensteininkin se oli ottanut haltuunsa.
V. der Goltzin maanpuolustusdivisioona, jonka ylin armeijanjohto oli antanut käytettäväksemme, saapui juuri Osterodeen ja Biesselleniin. Se tuli Schleswig-Holsteinista, jossa se tähän saakka oli puolustanut kanavaa ja rannikoita. Sen piti luoteesta käsin valloittaa Hohenstein.
I reserviosasto oli 26 p:nä saapunut Seeburgin seuduille. XVII armeijaosasto oli Lauternin ja Gr. Bössaun välillä Bischofsburgin pohjoispuolella taistellut erään VI:n venäläisen armeijaosaston divisioonan kanssa ja työntänyt sen takaisin Bischofsburgia kohti. 6:s maanpuolustusbrigaadi, joka 24 ja 25 p:nä oli Lötzenistä edennyt aina Bischofsburgin luoteispuolelle saakka, oli menestyksellä ottanut osaa taisteluun.
Hyökkäyksen Usdaun kimppuun piti alkaa 27 p:nä kello 4 aamulla Tahdoimme olla täällä läsnä koko taistelun ratkaisevassa kamppailussa valvoaksemme itse paikalla I:n ja XX:n armeijaosaston yhteistyötä, joka jo oli käskyllä järjestetty. Jo lähtiessämme Löbausta Gilgenburgiin tuli se ilosanoma, että Usdau oli valloitettu. Pidin taistelua voitettuna. Niin pitkällä ei kuitenkaan vielä oltu. Valitettavasti ensinnäkin kävi selville, että Usdauta ei oltu vielä valloitettu. Saimme sen vasta myöhemmin aamupäivän kuluessa. Narewin-armeija oli nyt taktillisesti murrettu. I armeijaosasto työnsi vihollisen takaisin Soldaun kautta ja marssi Neidenburgia kohti.
XX armeijaosasto, joka oli kovin uupunut, ei taistellut yhtä hyvällä menestyksellä. 41:nen jalkaväkidivisioona ei Gr. Gardienenin luona päässyt etenemään. Ei kauempana pohjoisessakaan vallattu alaa.
V. der Goltzin maanpuolustusdivisioona eteni Hohensteiniä kohti yhteensulkeutuen.
Emme olleet täydelleen tyytyväisiä palatessamme iltapäivällä takaisin
Löbauhun.
Sinne saapuessamme tuli tieto, että I armeijaosasto oli lyöty. Jäännökset muka paraillaan saapuivat Montowoon. Tätä tietoa oli vaikea uskoa. Tiedustellessamme kaukopuhelimella sikäläisen rautatienaseman komentajavirastolta saimme kuulla, että sinne keräytyi I:n armeijaosaston joukkoja. Myöhemmin kävi selville, että oli kysymyksessä vain yksi pataljoona, joka oli joutunut vaikeaan asemaan ja peräytynyt. Löbaun kautta suurella kiireellä saapuvat kuormastokolonnatkin aiheuttivat uutta levottomuutta. Johtajan tulee kaikki myrskyt kestää. Hänellä tulee olla hyvät hermot. Maallikko uskoo liian helposti, että sodassa kaikki on vain laskuesimerkkejä määrätyillä suureilla. Se on kaikkea muuta paitsi sitä. Se on valtavien tuntemattomien fyysillisten ja sielullisten voimain kamppailua toisiaan vastaan ja se on sitä vaikeampaa, kuta suurempi oma heikommuus on. Se on työskentelyä ihmisillä, joilla on erilainen luonteenlujuus, ja omilla ajatuksilla. Johtajan tahto yksinään on alallaan oleva napa.
Kaikkien miesten, jotka arvostelevat johtajantoimia, pitäisi ensin tutkia sotahistoriaa, elleivät he ole johtajan-asemassa sotaa käyneet. Soisin heille, että heidän itsensä täytyisi joskus johtaa taistelua. Aseman epäselvyyden ja valtavien vaatimusten vuoksi tehtävän suuruus heitä kauhistuttaisi ja — tekisi heidät vaatimattomammiksi. Ainoastaan valtion pää, valtiomies, joka päättää sotaan ryhtyä, kantaa yhtä suurta ja vielä suurempaakin taakkaa kuin sotapäällikkö, jos hän sen tekee selvällä sydämellä. Valtiomieheltä vaaditaan yksi ainoa valtava päätös, sotapäälliköltä vaaditaan joka päivä ja hetki moisia ratkaisuja. Hänestä riippuu pysyväisesti monien satojentuhansien, jopa kokonaisten kansojenkin onni ja onnettomuus. Sotilaalla ei ole suurempaa, mutta ei vaikeampaakaan tehtävää kuin johtaa armeijaa taikkapa maan kaikkia sotavoimia.
Löbauhun saimme vielä myöhään illalla tiedon, että I reserviosasto oli saapunut Wartenburgiin. XVII:n armeijaosaston edellä peräytyi venäläinen VI armeijaosasto kaikkineen Ortelsburgia kohti, se työnnettiin uudelleen Bischofsburgin eteläpuolelle.. Sinne sitä ajoivat takaa heikommat voimat, jota vastoin XVII:n armeijaosaston pääosa 27 p:n illalla leiriytyi Mensgutin luo ja sen pohjoispuolelle.
28 p:ksi tarvitsi vain käskeä I:n armeijaosaston ottaa haltuunsa Neidenburg. Se oli sillä välin itse sinne kääntynyt. XX:n armeijaosaston piti suorittaa loppuun sille 27 p:ksi toimeksi annettu hyökkäys, etenkin viedä tuimasti eteenpäin 41:stä jalkaväkidivisioonaa. V. der Goltzin maanpuolustusdivisioonan piti käydä Hohensteinin kimppuun. I reserviosasto ja XVII armeijaosasto vedettiin länttä kohti Allenstein-Passenheimiin suojaamalla sitä Ortelsburgin puolelta.
28 p:nä lähdimme varhain Frögenauhun ja seisoimme kylän itäisen liikeväylän suulla paljaan taivaan alla. Kenraali v. Scholtz oli läheisyydessä. I:een armeijaosastoon meidät yhdisti surkean kehno kenttätelefoonijohto. Muitten joukkojen kanssa yhteys oli mahdoton.
Vaikutukset, joita lähinnä saimme, eivät suinkaan olleet edullisia. Neidenburg tosin oli vallattu. 41:nen jalkaväkidivisioona oli sumussa hyökännyt Waplitzin kimppuun, mutta lyöty takaisin. Sillä oli ollut sangen suuret tappiot, se oli nyt Waplitzin länsipuolella ja suurella huolestuksella odotti vihollisen vastahyökkäystä. Lähetin sen luo upseerin voimavaunulla. Tiedot, jotka hän toi sen tilasta, eivät suinkaan olleet hyviä. Mühlenin luona ei maanpuolustusväki päässyt eteenpäin. Täällä XX:n armeijaosaston oikealla sivustalla saattoi vielä syntyä vakava pula, jos vihollinen olisi hyökännyt kootuin voimin. Taistelun olisi ainakin täytynyt venyä pitemmäksi. Rennenkampf olisi vihdoin voinut lähteä liikkeelle. 41:sen jalkaväkidivisioonan edessä vihollinen pysyi toimettomana eikä Niemenin-armeija lähtenyt liikkeelle.
XVII:n armeijaosaston yleisesikunnasta toi kapteeni Bartenwerffer lentokoneella vihollisen linjain poikki hyviä tietoja armeijakuntansa marssista vihollisen selän taa.
Iltapäivällä asema yhä muuttui eduksemme. Hohensteinin länsipuolella 3:s reservidivisioona ja myöhemmin myös 37:s jalkaväkidivisioona etenivät ja v. der Goltzin maanpuolustusdivisioona tunkeutui Hohensteiniin. Vihollisen rintama näytti rupeavan horjumaan. Kenraali v. Hindenburg tahtoi lähteä Mühleniin. Saavuimme sinne kesken ohimenevää pakokauhua, jonka saivat aikaan venäläiset sotavangit, niitä suurella joukolla sinne tuotaessa. Se teki ilkeän vaikutuksen ja levisi kauas taapäin.
Illalla lähdimme Osterodeen. Valtionvirastot olivat onnettoman liikekanta-käskyn johdosta jo lähteneet kylästä. Se tietysti lisäsi väestön levottomuutta.
Eri joukko-osastojen tilasta emme olleet aivan selvillä. Siitä, että taistelu oli voitettu, ei enää ollut epäilystä. Mutta oli vielä epätietoista, tulisiko siitä Cannae. I armeijaosasto sai käskyn lähettää osaston Willenbergiin, jonne XVII:nkin armeijaosaston piti kääntyä. Venäläisiltä oli paluumatka katkaistava.
Yön kuluessa saimme lisää tietoja. XIII venäläinen armeijaosasto oli Allensteinistä marssinut Hohensteiniin ja siellä ankarasti ahdistanut maanpuolustusjoukkoja. I reserviosasto oli saapunut Allensteinin lounaispuoliseen seutuun, yhä edetessään sen piti sulkea XIII:n venäläisen armeijaosaston ympäri suunniteltu rengas ja päättää täällä taistelu, kun taas I ja XVII armeijaosasto sulkivat muitten osien paluutien.
Päätin 29 p:nä aamupäivällä lähteä Hohenburgiin selvittääkseni sinne kokoonsulloutuvat joukot. Oli pantava alulle sotatoimet Rennenkampfin armeijaa vastaan, etenipä hän taikka jäi paikoilleen.
Vielä kuitenkin sattui välikohtaus, ennenkuin vihdoin olimme varmat voitostamme.
29 p:n aamuna saimme lentäjältä tiedon, että etelästäpäin Neidenburgia vastaan marssi vihollisen armeijaosasto, tätä kaupunkia lähestyen. Se niinikään eteni I:n armeijaosaston selkään, tämä kun rintama pohjoista kohti käännettynä taisteli peräytyviä venäläisiä vastaan. Meille ilmoitettiin, että putoili vihollisen shrapnelleja. Sitten puhelinyhteys katkesi. Kaikki voimat, mitä suinkin oli käytettävissä, pantiin liikkeelle Neidenburgia kohti I:tä armeijaosastoa auttamaan odotettavassa taistelussa. Kenraali v. François oli toimitarmollaan kuitenkin jo auttanut itse itseään ja vihollinen oli varovaisempi kuin aseman vuoksi oli tarpeellista.
Kun nämä käskyt oli annettu, lähdin Hohensteiniin. Kuljin ensinnäkin taistelukentän poikki. Se teki minuun syvän vaikutuksen. Hohensteinin itäpuolella ahtaantuivat omat kolonnat ja venäläiset vankijoukot kokoon. Ei ollut pieni asia saada täällä aikaan järjestystä I reserviosasto ja XX armeijaosasto sijoitettiin pitkin Allensteinin-Hohensteinin tietä. Armeijan ylikomento siten taas sai edes kaksi armeijaosastoa vähitellen lujasti käsiinsä.
Taistelu läheni loppuaan. 3:s reservidivisioona oli tunkeutunut kauas vihollisen läpi ja saapunut Neidenburgin itäpuolelle Muschakeniin. Sekavan metsämaan kautta tänne myöhemmin yhä takaisin virtaavat venäläiset koettivat vielä monesta kohdasta murtaa saksalaisen renkaan. Varsinkin Muschakenissa sattui vielä 30 p:nä sangen vakavia, tuimia taisteluita, mutta ratkaisu ei enää voinut muuttua.
Kenraali Samsonov ampui itsensä. Hänet haudattiin tuntemattomana Willenbergin läheisyyteen. Medaljongista, joka kaatuneelta sotapäälliköltä otettiin tuntomerkiksi häntä haudattaessa, saattoi hänen puolisonsa, joka oli Saksassa sotavanki-asioissa, päästä haudasta selville.
Vangiksi joutuneet komentavat venäläiset kenraalit tulivat Ostrodeen ja ilmoittautuivat kenraali v. Hindenburgille.
Vanki- ja saalisluvut ovat tunnetut.
Vihollisen veritappiotkin olivat ankarat. Se laajalle levinnyt juttu, että venäläisiä muka oli tuhansittain ajettu soihin, joihin he muka hukkuivat, on satua. Suota ei ollut missään lähimaillakaan.
Yksi maailmanhistorian loistavimpia taisteluita oli täten taisteltu, ja tämän suurtyön olivat suorittaneet joukot, jotka olivat taistelleet viikkoja, osaksi onnettomasti. Siitä saamme kiittää rauhanaikaisia armeijalaitoksiamme. Tämä taistelu on johtajille, joukoille, upseereille ja sotamiehille, koko isänmaalle kunniakas lehti.
Saksa ja Itävalta-Unkari riemuitsivat — maailma vaikeni. Taistelulle annettiin minun ehdotuksestani Tannenbergin taistelun nimi muistoksi siitä taistelusta, jossa Saksalainen ritarikunta joutui tappiolle Liettuan ja Puolan yhdistettyjä armeijoja vastaan taistellessaan. Salliiko saksalainen nyt, kuten silloin, että liettualainen ja varsinkin puolalainen käyttää voimattomuuttamme hyväkseen ja tekee meille väkivaltaa? Tuleeko vuosisatoja vanhan saksalaisen kulttuurin tuhoutua?
En voinut täydestä sydämestäni iloita tästä valtavasta voitosta; Rennenkampfin armeijan tuottama hermorasitus oli ollut liian ankara. Mutta ylpeitä olimme tästä taistelusta. Läpimurto ja kierto, rohkea voitontahto ja päämäärän viisas rajoittaminen olivat tämän voiton meille tuottaneet. Huolimatta siitä, että idässä olimme vastustajaamme heikommat, oli meidän onnistunut taistelutantereelle yhdistää melkein yhtä suuret voimat kuin vihollisella oli. Ajattelin kenraali kreivi v. Schlieffeniä ja kiitin tätä oppimestaria.
Allensteinin protestanttisessa kirkossa kenraali v. Hindenburg ja minä syvällä liikutuksella kiitimme kaikkivaltiasta Jumalaa.
Minulle ei jäänyt hetkeäkään aikaa lepoon. Minun täytyi valmistaa armeijan ryhmitystä sotatoimien jatkamista varten. Oli tavattoman vaikea tehtävä taistella toinen taistelu loppuun ja seuraavaa valmistella. Tällä välillä oli sanomattoman paljon järjestettävää. Vankien poiskuljetusta oli kiirehdittävä. Aseman epävarmuuteen nähden oli niiden suuri luku itsessäänkin rasitus.
Sain II luokan rautaristin ja kiinnitin sen ylpeänä rintaani. Kun ajattelen Liègiä ja Tannenbergiä, täyttää vielä nytkin oikeutettu tyydytys sydämeni. Rautaristin II luokka on sodan varressa sitten menettänyt arvonantoaan; se on kovin valitettava, vaikka tosin luonnollinen ilmiö. Jokaisen, joka on sen rehellisesti ansainnut, pitäisi ylpeydellä sitä kantaa.