Читать книгу Sotamuistelmani 1914-1918 - Erich Ludendorff - Страница 12

Rintamapalvelus on elävää työtä. Vilkas seurustelu ja alituinen välitön yhteistyö niiden ihmisten kanssa, jotka oli huostaani uskottu, ja heidän hyväkseen, upseerien, aliupseerien ja sotamiesten opetus, nuorukaisen sotilaallinen kasvatus mieheksi viehättivät minua nyt suuresti pitkällisen virastotyön jälkeen. Kolmetoista vuotta olin ollut erilläni rintamapalveluksesta. Nyt olivat rekryyttien tarkastukset rykmentissä ensimmäinen virkatehtäväni. Seitsemän kertaa oli minulla nuorena upseerina viime vuosisadan kahdeksankymmen-luvulla ollut rekryyttejä, jalkaväenrykmentissä n:o 57 vanhassa Weselissä ja meri-jalkaväessä Wilhemshavenissa ja Kielissä. Myöhemmin palvelin jonkun viikon henkikrenatööri-rykmentissä n:o 8 Oderin Frankfurtissa ja olin vuodesta 1898 vuoteen 1900 komppanian päällikkönä Thornissa, jalkaväenrykmentissä n:o 61; se oli minulle unohtumaton aika. Düsseldorfissa minulle nyt tuotti iloa se, mitä noilta ajoilta vielä oli mieleeni jäänyt.

Korkeasta edesvastuusta, joka minulla rykmentin komentajana oli, olin sitä enemmän tietoinen, kun näin tulevan sodan suurin askelin lähestyvän. Useissa puheissa huomautin upseerikunnalleni ajan suunnatonta vakavuutta. Armeijaa pidin Saksan turvallisuuden ja tulevaisuuden perustuksena ja myös sisällisen rauhan suojana. Että armeijaa täytyisi tähänkin suuntaan käyttää, siitä ei — Jumalan kiitos — v. 1913 näkynyt vielä pienintäkään merkkiä.

Mieskuri, jonka alainen oli upseeri samoin kuin sotamieskin, oli minulle se kulmakivi, jolle yksin oli mahdollinen rakentaa armeijan sodan vaatimusten mukainen opetus. Se oli mahdollinen saavuttaa vain pitemmällä palvelusajalla. Vain se, mikä on mennyt kurissa karaistun miehen lihaan ja vereen, pysyy siellä vuosikausia ja kestää vielä taistelunkin hajoittavat elämykset ja pitkän sodan syvät sielulliset vaikutukset. Hyvän rauhanaikaisen harjoituksemme tuli korvata se miesluvun vähemmyys, joka meidän jokaisessa tulevassa sodassa tuli huomioon ottaa.

Kurin vahvistamassa joukossa tuli minun kasvattaa itsetoimivia ja vastuunalaisuutta pelkäämättömiä sotamiehiä. Kurin ei pidä luonnetta tappaa, vaan vahvistaa sitä. Sen tulee saada kaikki luopumaan omaa itseään ajattelemasta ja tasaisesti työskentelemään vain yhden päämäärän eteen. Tämä päämäärä on voitto. Mitä mieheltä taistelussa vaaditaan, sitä on mahdoton sanoin lausua. Syöksyminen eteenpäin vihollisen tuleen on suuri urotyö. Se ei vielä likimainkaan ole vaikeinta. Mikä vastuuvalmius, mikä suunnaton päätösvoima tarvitaankaan, kun tulee johtaa — taikka lähettää — muita kuolemaan! Ne ovat sanomattoman vaikeita toimia, joita ei kukaan voi arvostella, joka ei itse ole ollut niitä suorittamassa.

Samalla kuin pidin huolta sotamiehistä ja aliupseerien edistyksestä, myös heidän myöhempää ammattiaan silmällä pitäen, oli minulle upseerikunnan edelleen kehittäminen ja varsinkin nuoren upseerin kasvatus erikoisen tärkeä tehtävä. Rauhanaikainen upseerikunta on pysyväinen, kun taas virkavapaitten luokkaan kuuluvat upseerit, aliupseerit ja miehistö vaihtelevat. Siten siitä tulee armeijan hengen tuki, sen tulee tuntea sen mainetyöt ja isänmaan historia, samoin kuin jokaisen johtavassa asemassa olevan miehen tulee olla tähän historiaan perehtynyt. Ei mitään ole mahdollista reväistä pois sen historiallisesta yhteydestä suurta haittaa aikaan saamatta. Upseerista aliupseerien tukemina tulee vaaran hetkellä valtiojärjestyksen suojelija, sitä ei kenenkään pidä unohtaa. Tähän etupäässä perustui upseerikunnan eristäytyminen ja upseerien pysyminen etäällä valtiollisesta elämästä, mikä oli sen kanssa läheisessä yhteydessä.

Koetin tutustuttaa upseerejani uudenaikaisen sodan olemukseen. Pyrkimykseni oli vahvistaa heidän itsetietoisuuttaan, joka on tarpeen heidän vaikean tehtävänsä täyttämiseksi, mutta joka ei saa esiintyä ylimielisyytenä.

Suurella innolla antauduin rykmenttini kehittämiseen ja minulla oli se tyydytys, että se on vihollista vastassa kuntonsa osoittanut. Minulle tuotti syvää iloa, että minut sodan kuluessa asetettiin siihen à la suite ja myöhemmin nimitettiin sen päälliköksikin. Erotessani rykmentti sai nimensä minun mukaani. Fysilierirykmentti kenraali Ludendorff on ylpeyteni.

Huhtikuussa 1914 siirrettiin minut Strassburgiin, jossa kenraali v. Deimling johti vilkasta sotilaallista elämää. Brigaadinkomentajan asema oli tuiki toinen kuin rykmentinkomentajan asema Düsseldorfissa. Puuttui välitön yhdessäolo sotaväen ja upseerikunnan kanssa. Työni kuului kokonaan opetusalalle. Minulla oli vielä ilo ennen sodan puhkeamista esitellä brigaadini esimiehilleni Bitschin harjoituskentällä.

Tuli kysymykseen minun uudelleen käyttämiseni ylimajoitusmestarina suuressa yleisesikunnassa. Minulle annettiin yleisesikuntatöitä. Toukokuussa tein suuren yleisesikuntamatkan, joka alkoi Breisgaun Freiburgissa ja päättyi Kölniin. Hänen Keisarillinen Korkeutensa Kruununprinssi otti siihen osaa. Vakaasti ja innokkaasti hän antautui tehtäviinsä ja osoitti samalla hyvää sotilaallista älyä ja suurien tilanteiden käsitystä. Elokuussa minun piti johtaa niin sanottua "jauhomatkaa", jolla armeijan muonitusta harkittiin strateegiselta kannalta.

Itävalta-Unkarin nootti Serbialle heinäkuun lopulla säikäytti Strassburgissa minuakin. Sen vakavuuden täytyi olla jokaiselle selvä. Pian kävi sota varmaksi. Diplomatia asetti Saksan armeijan ratkaistavaksi sanomattoman vaikean tehtävän. Suurella jännityksellä käänsin katseeni Berliiniin ja tunsin nyt, että seisoin syrjässä kaikista suurista tapauksista.