Читать книгу Sotamuistelmani 1914-1918 - Erich Ludendorff - Страница 14
IV.
ОглавлениеTehtävä, joka edeltä lähetetyn brigaadin piti Liègen luona ratkaista, oli vaikea. Ennen kuulumattoman rohkea teko olikin tunkeutua uudenaikaisen linnoituksen linnakelinjan läpi sen sisustaan. Sotajoukot olivat painostuneella mielellä. Keskusteluista upseerien kanssa älysin, että luottamus yrityksen onnistumiseen oli hyvin pieni.
Yöllä elokuun 6:tta päivää vastaan alkoi marssi varustuslinjan läpi
Liègeen. Yleisesikunnan erikoiskertomuksessa, joka on laadittu
Stallingin luona Oldenburgissa, on koko toiminta esitetty. Minun
aikomukseni ei ole sitä toistaa, tahdon vain kuvata omat kokemukseni.
Puoliyön aikaan 6:tta päivää vastaan kenraali v. Emmich lähti Hervestä. Ratsastimme lännen — kenraalimajuri v. Wussowin — jalkaväenbrigaadin kokoontumispaikalle Micheroux'hun, joka on parin kolmen kilometrin päässä Fléron-linnakkeesta. Tielle, jonka linnoitus saattoi välittömästi pyyhkäistä, kokoontuivat yön synkimmässä pimeydessä joukot sangen epäsotamaiseen tapaan kenttäkeittiöineen, joihin ne vielä olivat koko vähän tottuneet, mutta jotka kaikille tuottivat mitä suurinta siunausta. Tähän joukkoon ammuttiin muutamia laukauksia tien eteläpuolella olevasta talosta. Syntyi taisteluita. Mutta linnake vaikeni, se oli Jumalan ihme. Kello 1 aikaan alkoi eteneminen. Kuljimme Fléron-linnakkeen ohi pohjoispuolitse Retinnen kautta linnakelinjan taa ja sitten kaupungin reunalla oleville Chartreusen kukkuloille. Sinne meidän piti päästä varhain aamupäivällä; muitten brigaadien, joiden piti murtautua linnakelinjan läpi toisesta kohdasta, tuli samaan aikaan saapua kaupunkiin.
Kenraali v. Emmichin esikunta oli jotenkin marssikolonnan loppupäässä. Äkkiä pitempiaikainen seisahdus. Tunkeuduin takaa marssikolonnan läpi etupäähän. Seisahduttu oli ilman mitään syytä; päinvastoin oli se käsitys asemasta, joka oli sen aikaan saanut, sangen valitettava. Minä itse oikeastaan olin vain "Schlachtenbummler", minulla ei ollut mitään päällikkövaltaa, minun kun vain piti myöhemmin saapuvalle armeijan ylikomennolleni antaa tieto Liègen tapauksista ynnä saattaa kenraali v. Emmichin toimenpiteet sopusointuun kenraali v. Bülowin odotettavain määräysten kanssa. Minä luonnollisestikin toimitin kolonnan liikkeelle ja jäin sen etupäähän. Eteenpäin oli yhteys sillä välin katkennut. Täydessä pimeydessä, vaivalla tietämme kulkien, saavuimme Retinneen. Yhä vielä olimme vailla yhteyttä eteenpäin. Etujoukon kanssa astuin eräästä kylästä ulos väärää tietä. Vastaamme sinkosi luoteja. Oikealla ja vasemmalla kaatui miehiä. Luotien kuuluvaa iskua niiden ihmisruumiiseen sattuessa en unohda milloinkaan. Juoksimme muutamia hyökkäyksiä näkymätöntä vihollista vastaan, jonka tuli kiihtyi. Pimeässä ei ollut helppo löytää. Mutta siitä ei voinut olla epäilystä, että olimme kulkeneet harhaan. Meidän täytyi peräytyä tulesta, se oli kiusallista. Miehet eivät voineet muuta luulla, kuin että minä pelkäsin. Ei auttanut, korkeammat tarkoitukset olivat vaarassa. Ryömin takaisin ja käskin miehiä tulemaan perässä kylän laitaan saakka.
Retinnessä pääsin oikealle tielle. Täällä näin kenraali v. Wussowin hevospojan kenraalin hevosten kera. Hän arveli, että kenraali oli kaatunut. Pienen saattojoukon keralla lähdin oikealle tielle, Queue du Bois'han johtavalle viertotielle. Äkkiä edessäni tulta. Kartessilaukaus sähähti pitkin tietä, meihin ei osunut. Muutaman askeleen astuttuamme näimme kasan kuolleita ja haavoitettuja saksalaisia sotamiehiä. Siinä oli kenraali v. Wussowin johtama kärkijoukko; varhaisemmin ammuttu kartessilaukaus näytti siihen sattuneen. Kokosin 4:nnen jääkäripataljoonan ja 27:nnen jalkarykmentin miehet, sitä myöten kuin niitä saapui, ja päätin ottaa brigaadin johdon käsiini. Ensinnäkin oli saatava pois tykit, jotka ampuivat katua. Kapteenit v. Harbou ja Brinckmann, molemmat yleisesikunnasta, tunkeutuivat muutaman urhoollisen miehen kanssa pensasaitain ja maatalojen kautta tien kahden puolen tykkien luo. Niiden lukuisa miehistö antautui. Tie eteenpäin oli vapaa.
Marssimme eteenpäin ja jouduimme pian sen jälkeen Queue de Bois'ssa vaikeaan kylätaisteluun. Vähitellen valkeni päivä. Molemmat yleisesikunta-kapteenit, 4:nnen jääkäripataljoonan komentaja majuri v. Marcard, 4:nnen kenttärykmentin II:sen osaston komentaja majuri v. Greiff ja hänen oivallinen ajutanttinsa yliluutnantti Neide ja minä kuljimme muutamien sotamiesten keralla eteenpäin. Joukkomme kärkeen tuotiin yksi kenttähaupitsi ja myöhemmin toinenkin. Ne puhdistivat kadut ja ampuivat taloihin oikealle ja vasemmalle. Siten pääsimme verkalleen eteenpäin. Minun täytyi tiheään kehoitella miehiä, jotka vain epäröiden etenivät, etteivät antaisi minun lähteä yksin. Kylä oli vihdoinkin takanamme. Väestö sivumennen sanoen oli paennut. Täällä taisteltiin Belgian säännöllistä armeijaa vastaan.