Читать книгу Sotamuistelmani 1914-1918 - Erich Ludendorff - Страница 16

Jäähyväiseni kenraali v. Emmichistä oli liikuttava. Kello 7 lähdin Aacheniin paluumatkalle, joka oli sangen omituinen. Yksi mies Garde civiquesta tarjoutui viemään minut sinne. Hän valitsi voimavaunun, jota minä en hyväksynyt. Se voimavaunu, jonka minä valitsin, teki jo kaupunkilinnassa tenän. Minulla ei ollut muuta neuvoa kuin sokeasti luottaa tähän belgialaiseen sotamieheen. Matka sujui mainiosti. Ajoimme Herven kautta, kortteerini ja asematalo oli poltettu. Saksalaisella alueella vaunun ohjaaja äkkiä pysähtyi ja ilmoitti, ettei hän voinut jatkaa matkaa. Erilaisia liikeneuvoja hyväkseni käyttäen saavuin sitten myöhään illalla belgialaisen sotamieheni keralla Aacheniin. Siellä minua Hotel Unionissa tervehdittiin kuin kuolleista noussutta. Siellä tapasin myös pääosan matkatavaroistamme ja palvelijani Rudolf Petersin, joka kuusi pitkää vuotta oli pysynyt minulle uskollisena. Hänen suurin toivonsa oli rautaristi; sitä hän ei voinut saada, koska sen antaminen hänelle oli minun käsitysteni kanssa ristiriidassa. Aachenissa hätäpikaa söin ja lähdin sitten yöllä jälleen matkaan etsimään brigaadeja. Lähes 90 tuntiin en ollut voinut riisuuntua. Kohtasin sattumalta vanhan rykmenttini, joka kaikella kiireellä oli otettu junaan Liègen luona auttamaan. Berliinissä oli ylin armeijanjohtokin ollut kohtalostamme kovin huolissaan.

Linnoituksessa oli joukkojemme asema sangen jännitetty. Olin huolissani niiden kohtalosta. Jännitys laukesi, vihollinen ei tehnyt mitään.

Liègen tapauksien edelleen kehittyminen kuuluu sotahistoriaan.

En enää joutunut myötävaikuttamaan muuta kuin Fort de Pontissen valloitukseen pohjoisrintamalla ja saavuin paikalle, kun Fort Loncin kukistui. Yksi laukaus 42 sentin tykistämme oli siihen sattunut. Ampumatarve-huoneet olivat räjähtäneet ilmaan ja koko varustus luhistunut. Mustuneita, päästään aivan sekaantuneita belgialaisia sotamiehiä kömpi esiin rauniokasasta, joukossa elokuun 6 päivän vastaisena yönä otettuja saksalaisia sotavankeja. Verta vuotaen, kätensä korkealle kohottaen he tulivat vastaamme. "Ne pas tuer, ne pas tuer" (ei saa tappaa, ei saa tappaa) he sammalsivat. Me emme olleet hunneja. Sotamiehemme toivat vettä vihollista virvoittaakseen.

Varustukset saimme toisen toisensa jälkeen siksi ajoissa käsiimme, että

Saksan armeijan oikea sivusta ehkäisemättä saattoi kulkea Maasin poikki

Belgiaan. Kivi putosi rinnaltani.

Olen pitänyt erityisenä kohtalon suosiona, että saatoin myötävaikuttaa Liègen valloitukseen, etenkin kun olin rauhan aikana myötävaikuttanut hyökkäyssuunnitelman laatimiseen ja olin elävästi vakuutettu tehtävän tärkeydestä. Hänen Majesteettinsa antoi minulle brigaadin johtamisesta ritarimerkin "Pour le mérite". Kenraali v. Emmich luonnollisestikin sai sen ensimmäisenä. Hänhän oli vastuunalainen johtaja. Liègenkään valloitus ei ollut yhden miehen, vaan monen miehen teko, jotka keskenään voivat jakaa linnoituksen valloituksen kunnian.

Marssiessamme etemmäksi Belgiaan olin sitten mukana ylimajoitusmestarina. Minulla oli tilaisuus perinpohjin perehtyä kaikkiin armeijan muonitusta koskeviin kysymyksiin, joihin perehtymisestä minulla myöhemmin päällikön virassa oli suuri hyöty. Kautta maan matkustaessamme tulin myös Andenneen ja näin siellä sissisodan hävityksistä hirvittävän ja sydäntä särkevän kuvan.

Elok. 21:senä olin vielä Namurin länsipuolella mukana kaartin 2 divisionan kulkiessa Sambren yli. Taistelu kehittyi levollisesti. Oli mieltä ylentävää nähdä Augusta-rykmentin kauniitten muhkeitten miesten marssivan taisteluun.

Elok. 22:sen aamulla sain käskyn lähteä itään.