Читать книгу Sotamuistelmani 1914-1918 - Erich Ludendorff - Страница 4

Sisällysluettelo

1.

Liègen yllätyksellä alkoi Saksan voittojen jakso. Rohkeasti se päätettiin, uhkarohkeasti päätös toteutettiin.

Itäisen rintaman sotaretket vuosina 1914 ja 1915 ynnä kesällä 1916 olivat valtavia saavutuksia, kaikkien aikain sotahistorian suurimpien mainetöitten arvoisia. Ne asettivat sekä johtajille että joukoille mitä suurimmat vaatimukset. Venäläinen oli siellä taistelevia Saksan ja Itävalta-Unkarin liittoutuneita armeijoja paljon voimallisempi.

Se sota taas, jota kenraalisotamarsalkka v. Hindenburgin ja minun elokuun 29 päivästä 1916 tuli käydä, siitä päivästä siis, jona astuimme ylimpään armeijanjohtoon, kuuluu maailmanhistorian vaikeimpiin. Valtavampaa, järkyttävämpää ei maapallomme ole vielä milloinkaan nähnyt. Saksa heikkojen liittolaisten keralla taisteli vähäväkisempänä koko maailmaa vastaan. Suunnattoman painavia päätöksiä oli tehtävä. Pakottavalla johdonmukaisuudella ne juontuivat sota-asemasta, meidän käsityksestämme sodasta ja tämän sodan luonteesta.

Armeijat ja laivastot taistelivat toisiaan vastaan siten kuin ovat ennenkin taistelleet, joskin sotavoimat ja sotakeinot olivat valtavammat kuin koskaan ennen. Mutta toisin kuin viime sodissa seisoivat nyt kansat kaiken mahtinsa keralla heti sotavoimainsa takana ja sulautuivat niihin. Ainoastaan Ranska tarjosi jo 1870/71 samanlaisen kuvan.

Missä armeijan ja laivaston voima alkoi, missä kansan loppui, sitä ei tässä sodassa enää ollut mahdollista erottaa. Sotavoima ja kansa olivat yhtä. Maailma näki kansansodan sanan kirjaimellisessa merkityksessä. Täten kootuin voimin seisoivat maailman mahtavat valtiot toisiaan vastassa. Taisteluun vihollisen sotavoimia vastaan valtavilla rintamilla ja aavoilla merillä liittyi kamppailu viholliskansain sielua ja elinvoimaa vastaan tarkoituksella hajoittaa ja hervaista ne.

Helppoa ja varsin vaaratonta on vahvoilla pataljoonilla käydä sotaa ja taistella taisteluita. Siihen asemaan kenraalisotamarsalkka ja minä emme kuitenkaan kolmena ensimmäisenä sotavuotena päässeet. Meille ei jäänyt muuta neuvoa kuin toimia velvollisuutemme ja omantuntomme mukaan ja ottaa vastuullemme, mitä voiton saavuttamiseksi pidimme välttämättömänä. Menestys oli tänä aikana meidän puolellamme.

Kun me maaliskuusta 1918 kävimme hyökkäykseen suotuisammin voimasuhtein kuin Saksalla vielä oli sodassa ollut, riittivät voimat suuriin voittoihin, eivät sitä vastoin nopeaan ratkaisuun. Sitten ne tyrehtyivät, jota vastoin vihollinen vahvistui.