Читать книгу Sotamuistelmani 1914-1918 - Erich Ludendorff - Страница 29

III.

Оглавление

Syysk. 28:ntena alkoi eteneminen Veikselin pohjoispuolella.

Itävalta-Unkarin armeija kaartoi oikealle alista Nidaa kohti ja eteni kohti linjaa Sandomir-Opatow.

9:nnen armeijan eri joukko-osastoilla oli seuraavat marssisuunnat:

Maanpuolustusosasto Proschowitzen, Pintschowin kautta Opatowiin.

XI armeijaosasto Jendrtschejewin, Lagowin kautta niinikään sinne.

Kaartin reserviosasto Chentzinyn ja Kielcen kautta Ostrowietziin.

XX armeijaosasto Wloschtschowon ja Bshinin kautta Ilshaan.

XVII armeijaosasto Nowo-Radomskin kautta Konsskiin ja Radomiin.

35:s reservidivisioona Petrikaun kautta Tomaschowiin.

8:s ratsuväkidivisioona ja kreivi von Bredowin maanpuolustusdivisioona Koljuschkin asemaa kohti Lodzin itäpuolelle.

Vihollisesta ei ollut vielä tullut mitään uusia tietoja. Alussa se ei tehnyt minkäänlaista vastarintaakaan, vaan peräytyi sitä myöten kuin etenimme.

Päämaja lähti Wolbromiin, sitten Miechowiin ja Jendrtschejewiin. Wolbrom oli vain tehdas, molemmilla kaupungeilla oli pienten likaisten puolalaiskaupunkien tunnuspiirteet. Luteet kuuluivat päiväjärjestykseen. Miechowissa olimme jo sangen kaukana edessäpäin. Kasakkavartioita retkeili läheisyydessä. Kenraali v. Woyrschin, joka tuli tapaamaan kenraalieversti v. Hindenburgia, täytyi kulkea kiertoteitä ne välttääkseen.

Kielcessä taas saimme kunnolliset asumukset ja mukavat työhuoneet; se helpotti työtä.

Rasitukset, joita joukkojemme täytyi edetessään kestää, olivat tavattoman suuret. Tiet olivat pohjattomat, säät huonot. Siitä huolimatta täytyi vaatia sangen pitkiä, 30 kilometrin päivämatkoja ja pitempiäkin, jotta tapaisimme vielä vihollisen sen Veikselin yli kulkiessa, taikka pidättäisimme sitä toisella rannalla.

Yhä enemmän kiteytyi se toimisuunnitelma, että Itävalta-Unkarin armeija etsisi ratkaisua Veikselin eteläpuolella, vapauttaisi Przemyslin piirityksestä ja kulkisi Sanin poikki, jota vastoin Veikselin pohjoispuolella olevain joukko-osastojen piti enemmän pidätellä vihollista. Tämä oli mahdollista vain sillä ehdolla, että vihollinen vielä tavattiin Veikselillä. Jos sillä Veikselin länsirannalla jo oli vahvat voimat, kuten sillä aina saattoi olla, silloin olimme me liian heikot sitä menestyksellä vastustamaan. Neu-Sandeein välipuheiden jälkeen kuva alkoi herkeämättä kehittyä täydellisemmäksi. Se muuttui sitten sekä suuriin että pieniin piirteihinsä nähden. Sen vuoksi kuuluukin tämä retki vaiherikkaimpiin, mitä on milloinkaan tehty. Se ansaitsee päästä sotahistorian aikakirjoissa ensimmäisille sijoille.

Ylikomennon täytyi joka päivä tehdä uusia kohtalokkaita päätöksiä. Alijohtajien täytyi toimia itsenäisesti. Se oli rohkea isku tuntemattomaan, pontevaa taistelua ja varovaista väistämistä. Armeijan heikot voimat oli hajoitettu erilleen toisistaan pitkäin matkain päähän. Mutta siitä huolimatta vallitsi vain yksi selvä, päämäärästä tietoinen tahto.

Sotajoukkojen liikunnot riippuivat mitä suurimmassa määrässä kuormastosta. Mutta sille olivat edellytykset teitten kuvaamattoman tilan ja huonon sään vuoksi niin epäsuotuisat kuin suinkin. Krakovan ja Varsovan välisellä suurella valtatielläkin oli polvenmittaisia kuoppia ja tien peitti jalankorkuinen kurakerros. Teiden korjaamiseen ja jälleen kuntoon laittamiseen olisi tarvittu tavattoman paljon työtä, mutta voimat olivat vähäiset. Sotaväki ja maantienkorjauskomppaniat työskentelivät uupumatta ja saivat paljon aikaan. Meidän peräytyessämme lokakuun toisella puoliskolla oli teiden näkö aivan toinen. Olimme suorittaneet kulttuurityön.

Yhtä vaikeat olivat rautatieolot. Kielcen kautta kulkeva rata, joka meille ensi sijassa tuli kysymykseen, kulki Miechowin tunnelin kautta, joka oli hävitetty. Rakennusliikkeille oli jo etukäteen annettu toimeksi sen korjaaminen ja työt edistyivät verraten nopeaan. Tällä tunnelilla on historiansa. Tällä kertaa venäläiset olivat tehneet sen kelvottomaksi ja me korjasimme sen lokakuussa. Marraskuussa me sen hävitimme. Sitten venäläiset korjasivat sen ja taas hävittivät kesällä 1915; tämän jälkeen me lopullisesti panimme sen kuntoon. Toisiakin laajoja töitä täytyi tehdä, kuten naulata venäläinen leveä raide normaaliraiteeksi ja korjata paljon siltoja. Työ sujui kiitettävästi. Kielcen ja myöhemmin Radomin rata valmistuivat koko joukon ennen kuin olin odottanut. Toistakin, Wienin ja Varsovan välistä normaaliraiteista rataa ryhdyttiin korjaamaan Tschenstochaun, Nowo-Radomin ja Koljuschkin välillä ja työ suoritettiin nopeasti loppuun. Samoin onnistui meille panna muutamia poikkiratoja liikekuntoon. Mutta Sieradzin siltaa Kaliszin ja Lodzin välisellä radalla emme saaneet kuntoon emmekä siis Puolan ratoja yhdistetyksi lännessä Saksan rautateihin.

Muutamain esikuntaani kuuluvain herrain, majuri Drechselin, kapteenien v. Waldowin ja Sperrin väsymätöntä työtä oli meidän kiittäminen siitä, että yhteytemme taapäin nopeasti vakaantui. Kaikki vaikeudet voitettiin niin hyvissä ajoin, etteivät sotatoimet kärsineet haittaa.

Teknillisiltä tiedonantovälineiltä vaadittiin vielä enemmän kuin Itä-Preussissä. Venäläiset olivat hävittäneet ne muutamat pylväsjohdot, mitä maassa oli, pylväät itse kaataneet. Saatoimme rakentaa muutamia kenttäjohtoja, niillä meidän täytyi tulla toimeen; emme vielä olleet tottuneet siihen ylellisyyteen, jota myöhemmin johtojen rakentaminen asemasodassa tarjosi. Henkilö-voimavaunut ja viestiratsastajat, nämä kukin viesti-välimatkaansa hoitaen, olivat varmimmat yhdysneuvot. Vähälukuiset kipinäasemamme olivat jälleen hyvänä apuna. Täälläkin minun onnistui aina saada selvä käsitys asioista ja ajoissa toimittaa perille käskyni.

Väestö ei tuottanut meille vaikeuksia. Se oli aulista eikä vastustanut määräyksiämme. Lausuttiin sekin ajatus, että sitä olisi käytettävä venäläisiä vastaan, mutta tätä oli mahdoton toteuttaa. Itävalta-Unkarin armeijan n.s. puolalaiseen legioonaan kuului enimmäkseen Galitsian puolalaisia, jotka olivat velvolliset palvelemaan Itävalta-Unkarin armeijassa. Vasta myöhemmin selvisi tämä minulle koko laajuudessaan.

Sotamuistelmani 1914-1918

Подняться наверх