Читать книгу Sotamuistelmani 1914-1918 - Erich Ludendorff - Страница 38

Brsheshinyn episodi päättyi loistavaan urotyöhön. Piiritetyt saksalaiset joukot murtautuivat yöllä marrask. 25 päivää vastaan ulos pohjoista kohti. Mukanaan ne toivat yli 10.000 vankia ja paljon anastettuja tykkejä.

Läpimurtautuneet osat pysäytettiin XX:n armeijaosaston ja I:n reserviosaston väliin. Muodostui terävä yhtenäinen rintama, jota vastaan venäläinen suotta tuimasti törmäsi.

Sotaliikkeen suurta päämäärää, venäläisen armeijan tuhoamista Veikselin kaarteessa, ei oltu saavutettu. Meillä ei ollut siihen riittäviä voimia.

Kenraali v. Conrad oli sillä välin käskenyt Boehm-Ermollin armeijaa, Woyrschin armeijaosastoa ja Krakovan eteläpuolella seisovaa Itävalta-Unkarin armeijaa hyökkäämään. Taisteluilla oli paikallista menestystä. Sangen pian ne kuitenkin laimenivat. Strateegista merkitystä niillä ei enää ollut.

Aina marraskuun loppuun venäläinen vuorostaan kävi sangen ankarasti 9:nnen armeijan kimppuun, hyökäten kauempana etelässäkin, mutta se ei missään saavuttanut sanottavaa menestystä.

Marraskuun lopussa ja joulukuun alussa minulla oli vielä kerran tilaisuus sivumennen noudattaa entistä sotaliike-aatettani, kun 8:nnen armeijan 1:nen jalkaväkidivisioona ja vihdoin lännestä apujoukot saapuivat, mutta oli joukkoja sijoitettaessa myös otettava lukuun vihollisen hyökkäystenkin torjuminen, etenkin I:n reserviosaston kohdalla.

Zastrowin joukko-osaston onnistui vallata Zjiechanow ja Prassnysch. Venäläinen oli sieltä siirtänyt voimia Veikselin vasemmalla rannalle. Ratsuväkidivisioonat eivät kuitenkaan päässeet pitemmälle, sää oli käynyt liian huonoksi. Hevosetkaan eivät vielä olleet talvikengässä. Vihollinen ryhtyi pian vastahyökkäyksiin. Zastrowin joukko-osaston täytyi jälleen peräytyä Mlawaan.

Veikselin kaarteessa tapahtui uudelleen ylenmäärin katkeria hyökkäystaisteluita.

III reserviosasto ja XIII armeijaosasto liitettiin 9:nnen armeijan johtoon ja sijoitettiin kauimmaksi sen vasemmalle sivustalle. Kun tilanne oli erittäin vakava I:sen reserviosaston luona, tapahtui tämä heti niiden saavuttua. Yhtenäistä taistelutoimintaa ei täällä syntynyt. Ehkä olisin menetellyt oikeammin, jos olisin ehdottanut erityisen armeijaosan muodostamista, joka olisi ollut välittömästi itäisen rintaman ylipäällikön johdossa. Siten olisimme saaneet tehokkaamman vaikutuksen sotatoimiin.

9:nnen armeijan vasen siipi oli nyt käynyt niin vahvaksi, ettei ollut mitään pelon syytä, se saattoi vihollisen asemain kautta verkalleen tunkeutua Bshuraa kohti; tämä oli kuitenkin puhtaasti rintamakamppailua eikä enää suuripiirteistä kiertämistä. Samalla saatoimme rintamankin kohdalla ryhtyä hyökkäykseen aina Woyrschin armeijaosaa myöten, se mukaan luettuna. II armeijaosasto oli sijoitettu Sieradzin itäpuolelle, 48:s reservidivisioona rintaman vahvistukseksi Breslaun joukko-osaston luo. II:n armeijaosaston hyökkäyksellä joulukuun alussa oli täysi menestys, se tunkeutui tuimasti Lodzin suuntaan. Valitettavasti oli tämä painostus 14 päivää aikaisemmin puuttunut.

Venäläinen tyhjensi Lodzin jouluk. 6:ntena ja peräytyi Miashgan taa. Kauempana etelässäkin pääsimme etenemään, vihollinen kun oli marraskuun jälkipuoliskolla siellä heikontanut voimiaan voidakseen pitää Lodzin hallussaan.

Jouluk. 15:ntenä valloitettiin pohjoisella sivustalla Lowitsch; rintaman kohdalla tapahtui edelleenkin paikallisia etenemisiä.

Krakovan eteläpuolella asema marraskuun lopulla oli käynyt kireämmäksi. Itävalta-Unkarin armeijan ylikomento oli hartaasti pyytänyt saada yhden saksalaisen divisioonan rintamansa vahvistukseksi. Raskaalla sydämellä lähetimme sinne 47:nnen reservidivisioonan. Puhtaasti teoreettiselta kannalta katsoen tämä näytti olevan erehdys. Tapaukset kuitenkin osoittivat meidän menetelleen oikein. Divisioona tuli perille parhaiksi pelastaakseen taistelun. Kenraali v. Conrad pyrki täällä Karpaateilta kiertämään venäläisten eteläisen siiven. Voidakseen sen tehdä hän oli suuresti heikontanut rintamaansa. Limanowa—Lapanowin pulista rikkaassa taistelussa jouluk. 3:nnesta sen 14:nteen päivään onnistui hänen voittaa venäläiset Dunajecin länsipuolella; tämä oli Itävalta-Unkarin aseille kaunis menestys niiden monien vastoinkäymisten jälkeen, joita Itävalta-Unkarin armeija oli sotaretken alusta saakka kärsinyt.

Meidän etenemisemme painostuksesta Puolassa ja Galitsiassa venäläisten rintama peräytyi Bshuran ja Rawkan välisen osan ylitse Pilitzan, Nidan ja Dunajecin taa.

Kenraali Boroevicin kiertoliike Karpaateilta Sanin ja Dunajecin välillä kohtasi pian ylivoimaisen vihollisen, joka vitkastelematta itse kävi hyökkäykseen. Itävalta-unkarilaisten kiertävä siipi tungettiin takaisin Karpaateille. Täällä alkoi muodostua tilanne, jolla sitten oli mitä laajakantoisin merkitys 1915 vuoden päätöksille.

Veikselin kaarteessa, varsinkin 9:nnen armeijan luona, tapahtui vielä sarja paikallisia taisteluita, jotka olisi ollut parempi jättää. Tunsimme vielä liian vähän juoksuhauta-sotaa. Tapeltiin liian paljon umpimähkään. Minun olisi pitänyt paikalla käydä tuimemmin kiinni, kuten myöhemmin teinkin. Tarjona oli vaara, etteivät tappiot olleet sopusoinnussa saavutusten kanssa. Johdon velvollisuus on pitää tästä huoli.

Veikselin pohjoisrannalla venäläinen miehitti Plotzkin ja tunkeutui aina Wlozlawekin tasalle saakka. Kaupungin itäpuolella saatoimme pitää hallussamme Veikselin oikean rannan kukkulat, joilta rataa voitiin vallita. Tänne oli kuitenkin 9:nnelle armeijalle syntynyt pitkä sivusta Bshuran suun ja Wlozlawekin välille. Sitä oli herkeämättä silmällä pidettävä. Veiksell ei jäätynyt. Siitä ei tullut 9:nnelle armeijalle vaaraa.

Maamme etelärajalla Veikselin itäpuolella asema pysyi ennallaan. Kestävissä jännittävissä taisteluissa 8:s armeija pääasiassa säilytti linjansa. Venäläisten murtautumisella Masurin-järvien sulkulinjan läpi eräästä kohdasta oli vain paikallinen merkitys.

Kaikilla rintamilla varustettiin asemia uutteraan.

Sotatoimien aikana meille tuotti huolta rautateiden kuntoon paneminen, me itse kun olimme vähän aikaisemmin niin perinpohjin hävittäneet ne. Kaikin voimin teimme nyt työtä saadaksemme ne korjatuiksi, mutta runsaan ajan kesti, ennenkuin rautatieliike kävi todella säännölliseksi. Joukkojen, jotka olivat ylenmäärin rasittuneet, täytyi sen vuoksi vielä paljon kärsiä. Se varsinkin oli valitettava asia, ettemme voineet ajoissa toimittaa perille joululähetyksiä. Tämä oli rautateille melkoinen tehtävä; rakkaudenlahjoja virtasi silloin vielä runsaasti. Lomalupiakaan ei voitu antaa niin paljon kuin olisi suotavaa ollut.

Oman aikansa vaativat toimet vallatun Puolan osan hallitsemiseksi; nyt niillä ei enää ole minkäänlaista mielenkiintoa. Maalla ei ollut syytä valittaa, vaikka otimmekin arvokkaat sotaraaka-aineet, kuten asemamme vaati.

Itävalta-Unkarin kanssa keskusteltiin molemminpuolisten etappialueitten uudelleen rajoittamisesta. Välipuheet, jotka olin tehnyt syyskuussa toisilla edellytyksillä, kaipasivat luonnollisestikin muuttamista. Valitettavasti ylin armeijanjohto ja Berliini, arvatenkin Itävalta-Unkarin toimesta, nyt sekaantuivat keskusteluihin. Tästä ei ollut asialle hyötyä, asianomaiset kun eivät tunteneet kysymyksessä olevia tapauksia. Tähänkin on enää turha puuttua. Virkatoimeni vaati minua käsittelemään koko joukon sotilaspoliittisia kysymyksiä, jotka minulle tuottivat enemmän harmia kuin sisällistä tyydytystä.

Ylpeään tyydytyksen tunteeseen, jonka sotatilanteen muodostuminen itärintamalla oli meille tuottanut, lankesi varjo. Itävalta-Unkarin armeija oli Serbiassa taistellut onnettomasti. Se oli marraskuun lopulla tunkeutunut syvälle maahan. Belgrad oli valloitettu jouluk. 2:sena. Itävalta-Unkarissa riemuittiin. Mutta jo samoina päivinä jolloin Lodz valloitettiin ja Limanowan luona taisteltiin, peräytyivät Itävalta-Unkarin joukot Serbiasta voitettuina. Ne eivät enää olleet täysiarvoinen taisteluvoima. Alussa ne olivat arvostelleet vastustajansa liian heikoksi, nyt ne tekivät päinvastaisen virheen, antoivat niille liian suuren arvon ja kauhistuivat paljasta lukua. Tästä taikauskosta ja jonkinlaisesta heikkouden tunteesta, jota tämä alkuaan urhoollinen armeija näitä vihollisia kohtaan tunsi, ei se sen koommin päässyt vapaaksi.

Posenin linnassa kehittyi sopusointuinen esikunta-elämä, yhteisesti kannetut huolet, samoin kuin yhteisesti ansaittu mainekin olivat meidät yhteen liittäneet. Tavaksi kävi, että illallisen jälkeen vielä jäimme joksikin aikaa yhteen. Istuimme silloin pyöreän pöydän ympärillä, jolla oli viuhkapalmu. Sen olimme saaneet lahjaksi Hänen Majesteetiltaan Keisarinnaltamme, todella saksalaiselta naiselta, jota aina muistelen syvimmällä kunnioituksella.

Minulle tämä lyhyt hetki oli levähdystä näiden neljän sotakuukauden melkein ylivoimaisen työn keskellä.

Valtava taistelu oli päättynyt. Uutta oli tulossa! Saksa ja Itävalta-Unkari oli venäläisvaarasta pelastettu. Kaikki suuriruhtinaan suunnitelmat olivat menneet myttyyn. Hänen hyökkäyksensä Preussin itärajaa vastaan ja eteneminen Veikselin länsirantaa pitkin olivat kärsineet haaksirikon ja samalla rauenneet kaikki ententen toiveet, että sotavuosi 1914 päättyisi sille voitollisesti. Tämän rinnalla ei paljoa merkitse se, että Itä-Preussin itäosa ja suuri osa Galitsiaa oli annettu viholliselle alttiiksi, vaikka se olikin hyvin valitettavaa.

Puolan sotaretken toinenkin osa oli mainetyö. Sotahistoria tuntee vähän sen vertoja.

Sotajoukkomme, jotka elokuun alusta olivat yhtämittaa taistelleet tai olleet liikkeellä, olivat osoittaneet olevansa kaiken kiitoksen yläpuolella. Nytkin ne jälleen olivat voittaneet melkein kaksinkertaisen ylivoiman. Vain semmoisten päälliköiden ja sotamiesten avulla oli mahdollista ylivoimaakin vastaan toteuttaa rohkeita aikeita.

Kunnia ja ikuinen muisto 1914 vuoden saksalaiselle armeijalle!