Читать книгу Sotamuistelmani 1914-1918 - Erich Ludendorff - Страница 24

8:nnen armeijan koko voittoretken aikana Allensteinin seuduilta aina vihollisen alueelle saakka oli armeijan-ylikomento seurannut lähellä joukkojen perässä. Olen aina pitänyt kiinni siitä, että meidän tulee pysyä mitä lähimmässä kosketuksessa johtajien ja joukkojen kanssa. Se oli käskyjen lähettämisen ja tietojen saamisen vuoksikin ehdottoman välttämätöntä: teknilliset sananlähetyskeinot olivat vielä epätäydelliset. Itä-Preussin maakunnassa olivat kaukopuhelumahdollisuudet vielä koko vaatimattomat. Virkamiehet olivat osaksi jättäneet virkansa. Kipinäasemista oli hyvä apu, mutta niitä ei ollut muuta kuin ratsuväellä ja armeijan ylikomennolla. Minun täytyi sen vuoksi ensi sijassa turvautua voimavaunuun ja lähettää esikunnan upseereja. Vapaaehtoisen autojoukon herrat vaununkuljettajat ovat toimineet varsin etevästi. He suorittivat matkoja, jotka muistuttivat uhkarohkeimpia partioratsastuksia. Ne muutamat lentäjät, mitä meillä oli, tarvitsin välttämättömästi tiedusteluun, sanan lähettämiseen en voinut niitä käyttää. Huolimatta tiedonantokeinojen niukkuudesta onnistui meille kuitenkin aina olla selvillä asioista ja ajoissa saattaa perille armeijan ylikomennon käskyt. Puhuin itsekin paljon kaukopuhelimella, kannustin toimeen, missä se näytti tarkoituksenmukaiselta, ja sekaannuin asiaan, missä se koko yrityksen onnistumiselle oli välttämätöntä. Tämä persoonallinen seurustelu päälliköiden kanssa oli hyödyksi, se tarjosi tilaisuuden saada välittömästi tietoja ja välittömästi vaikuttaa.

Meillä oli koko jakso uusia majoja. Niistä paikoista, mihin tulimme, oli Nordenburg ensimmäinen, joka oli pitemmän aikaa ollut venäläisten hallussa. Se oli käynyt aivan uskomattoman siivottomaksi. Tori oli törkyä täynnään. Huoneet oli iljettävästi liattu.

Insterburgissa asuimme Dessauer Hofissa, samassa kortteerissa, josta

Rennenkampf oli vast'ikään lähtenyt. Suuriruhtinas Nikolai

Nikolajevitshkin kuuluu vasta sangen myöhään lähteneen kaupungista.

Saimme tilaisuuden tarkemmin katsella venäläisten asemia. Syvä kiitollisuuden tunne valtasi meidät kaikki, ettei meidän tarvinnut niitä väkirynnäköllä vallata. Se olisi maksanut paljon verta.

Suuri osa venäläisestä sotaväestä käyttäytyi elokuussa ja syyskuussa Itä-Preussissä mallikelpoisesti. Viinikellareita ja varastoja vartioitiin. Insterburgissa Rennenkampf piti yllä kovaa kuria. Mutta sota tuotti kuitenkin sanomattoman paljon kurjuutta ja paljon kauhua. Kasakat olivat julmia ja raakoja, he polttivat ja ryöstivät. Paljon asukkaita surmattiin, naisille tehtiin väkivaltaa, väestöstä osa kuljetettiin pois. Enimmäkseen oli tämä aivan järjetöntä. Turhaan saa kysyä syytä. Väestö ei vähimmälläkään tavalla vastustanut venäläisiä. Se alistui eikä ottanut taisteluun osaa, mikä olikin meidän käsityksemme mukaan oikein. Venäläiset ovat vastuunalaiset näistä ilkitöistään.

Raskaasti oli venäläinen armeija rasittanut Itä-Preussiä. Nyt olimme ylpeät siitä, että olimme saksalaisen maan vapauttaneet vihollisesta. Väestön riemu ja kiitollisuus olivat suuret. Maata ei ole sitä varten pelastettu, että se joutuisi muukalaisen ikeen alle. Moisesta häpeästä meitä varjelkoon taivas.

Insterburgissa olimme syysk. 14 p:nä täysin tietoisina voitosta ja suurista saavutuksista. Sitä suurempi yllätys oli minulle, kun minut määrättiin esikuntapäälliköksi eteläarmeijaan, joka oli kenraali v. Schubertin johdolla muodostettava Breslauhun.