Читать книгу Sadan prosentin patriootti - Upton Sinclair - Страница 10

Sisällysluettelo

Äkkiä mies tarttui Petteriä käteen ja väänteli taaskin kalvosta, se oli se sama kipeä, ennen kidutettu kalvonen. "Kerrotko?"

"Kertoisin jos tietäisin!" kirkui Petteri. "Jumalani, enhän voi!"

"Älä valehtele", sähisi mies. "Minä tiedän nyt, et voikkaan valehdella enää minulle. Tunnet Jim Gooberin."

"En vähääkään", voivotteli Petteri.

"Valehtelet!" selitti toinen ja väännäytti Petterin kalvosta.

"Joo, joo, kyllä, kyllä, tunnen hänet!" kiljui Petteri.

"Se on parempi. Tietysti tunnet hänet", sanoi Guffey. "Minkä näköinen mies hän on?"

"E-n tiedä. Iso mies."

"Valehtelet! Tiedäthän että hän on keskikokoinen mies!"

"Keskikokoinen."

"Onko hän tummaverinen?"

"On. Tummaverinen."

"Ja tunnethan hänen vaimonsa, musiikki-opettajan?"

"Joo, joo, kyllä tunnen."

"Ja olet käynyt heillä kotona?"

"Kyllä. Olen käynyt heillä kylässä."

"Missä heidän kotinsa on?"

"E-n tiedä — tuota —"

"Neljännellä kadullako?"

"Neljännellä kadulla."

"Ja Goober palkkasi sinut kantamaan matkalaukkua, missä pommit olivat, eikö niin?"

"Kyllä hän palkkasi minut."

"Ja hän kertoi sinulle mitä niissä oli?"

"Hän — hän — tuota — en tiedä."

"Etkö tiedä, kertoiko hän?"

"Ke-ke-kertoi."

"Sinähän tunsit salaliiton perinpohjin?"

"Ky-kyllä, tiesin."

"Tunnethan Isaacsin, sen juutalaisen?"

"Tu-tunnen."

"Hänhän oli se mies, joka ajoi autolla?"

"Ky-kyllä, hän ajoi autolla."

"Minne hän ajoi?"

"H-hä-hän ajoi joka paikkaan."

"Hän ajoi tänne ja toi sen matkalaukun, eikö niin?"

"Ky-yllä hän ajoi."

"Ja tunnethan Biddlen, ja tiedäthän mitä hän teki, eikö niin?"

"Ti-iedän."

"Ja haluat kertoa kaiken, minkä tiedät, haluatko?"

"Ky-ky-kyllä kerron. Kerron mitä vain haluat —"

"Kerrot kaiken, mitä tiedät, eikö niin?"

"Kyllä, herra."

"Ja pysytkö sen kannalla? Etkö jänistä? Vai haluatko mennä takasin rotkoon?"

"En, herra."

Sitten Guffey veti taskustaan kokoonkäännetyn paperin. Siinä oli useita konekirjotettuja sivuja. "Petteri Gudge", sanoi hän. "Olen tarkoin tutkinut elämäsi ja olen saanut selville, mitä olet tehnyt tässä jutussa. Kun luet tämän, niin huomaat kuinka perinpohjin tiedän. Et löydä ainoatakaan erehdystä." Guffey oli sanovinaan sukkeluuden, mutta Petteri oli niin pelon vallassa, ettei tiennyt maailmassa olevankaan mitään sellaista, jota nauruksi sanotaan.

"Tämä on sinun kertomuksesi, näetkö?" jatkoi Guffey. "Lue se nyt."

Petteri otti paperin vapisevaan käteensä, siihen, jota ei oltu rusikoitu. Hän koetti lukea, mutta hänen kätensä vapisi niin, että hänen täytyi asettaa paperi polvilleen ja sitten hän huomasi etteivät hänen silmänsä olleet tottuneet valoon. Hän ei nähnyt kirjotusta. "E-en voi", ulisi hän.

Guffey otti paperin häneltä. "Minä luen sen sinulle", sanoi hän. "Kuuntele nyt tarkkaavaisesti että tiedät onko kaikki niinkuin pitääkin."

Ja niin Guffey alkoi lukea monimutkaista lakipaperia: "Minä, Petteri Gudge, vannottuani sanon ja selitän —" j.n.e. Se oli laaja ja yksityiskohtainen kertomus miehestä, jonka nimi oli Jim Goober ja hänen vaimostaan ja kolmesta toisesta miehestä, miten he olivat palkanneet Petterin ostamaan pommintekotarpeita, miten Petteri oli avustanut heitä valmistamaan pommeja talossa, jonka osote oli merkitty, miten he olivat asettaneet pommit matkalaukkuun ja helvetinkoneen räjäyttämään ne määrättynä aikana, miten jitney-ajuri Isaacs oli kulettanut heidät määrättyyn kulmaukseen Main kadulla ja miten he olivat jättäneet matkalaukun pommineen kadulle valmistuneisuuskulkueen eteen.

Se oli hyvin yksinkertaista ja selvää ja kuunnellessaan Petteri oli miltei itkeä ilosta käsittäessään että häneltä vaadittiin vain tämä, jotta hän pääsisi pälkähästään. Nyt hän tiesi, mitä hänen toivottiin tietävän — ja nyt hän sen myöskin tiesi. Miksei Guffey ollut kertonut sitä hänelle jo aikoja sitten, niin hän olisi säästynyt sormen ja kalvosen vääntelemisiltä.

"Ja nyt", sanoi Guffey, "tämä on sinun tunnustuksesi?"

"Ky-kyllä", sanoi Petteri.

"Ja seisot sen takana vääjäämättä?"

"Ky-kyllä."

"Nyt voimme luottaa sinuun? Ei mitään verukkeita enää?"

"Ky-kyllä."

"Vannotko että tämä on totta?"

"Vannon."

"Etkä anna kenenkään houkutella itseäsi kieltämään tätä — vaikka sinulle sanottaisiin mitä."

"E-en", sanoi Petteri.

"Hyvä", sanoi Guffey, ja äänessään kuului tyytyväisyys, jota liikemies tuntee, kun on tehnyt hyvän kaupan. Hän puhutteli Petteriä miltei inhimillisesti jatkaessaan: "Katso nyt, Petteri, sinä olet meidän miehemme ja me luotamme sinuun. Ymmärrät tietysti että meidän on pidettävä sinua täällä, mutta sinun ei tarvitse olla vankina ja me kohtelemme sinua hyvin. Asetamme sinut vankilan sairaalaan, saat hyvää ruokaa eikä tarvitse tehdä mitään. Noin viikon kuluttua tulee sinun esiintyä todistajana suurvalamiehistön tutkinnossa. Mutta sillä välin — ei sanaakaan kenellekään! Voivat koettaa houkutella sinulta joitakin tietoja tästä, mutta älä puhu tästä asiasta kenellekään muulle kuin minulle. Minä olen sinun herrasi, ja minä sanon mitä saat puhua ja pidän huolta sinusta kokonaan. Käsitätkö kaiken?"

"Ky-ky-yllä", sanoi Petteri.