Читать книгу Sadan prosentin patriootti - Upton Sinclair - Страница 16

Sisällysluettelo

Niitä tuli yksitellen ja joukoissa; vanhoja naisia ja nuoria naisia, vanhoja miehiä ja nuoria miehiä, fanatiikkoja ja haaveilijoita, agitaattoreita, jotka tuskin voivat avata suutaan sanomatta jotakin pistävää, korventavaa, joka toi esille heidän sisimmässään kytevän hehkun. Petteriä pelotti yhä enemmän ja enemmän, kun hän huomasi, että hän todellakin oli keskellä kaikkein vaarallisimpia "punikkeja" koko American Cityssä. Nämä olivat niitä, joita tavalliset lainkuuliaiset ihmiset kammosivat, ja joista oli poliisilaitokselle enemmän vaivaa kuin kaikista rosvoista ja ryöväreistä yhteensä. Nyt Petteri havaitsi syyn siihen — ei hän olisi voinut aavistaakkaan, että koko maailmassa voi olla noin ankaraa ja vihan vaivaamaa väkeä. Sellaiset voivat tehdä vaikka mitä! Istuessaan vilkuili hän silmillään yhdestä toiseen. Kukahan noista on ollut avustamassa pommin räjäyttämistä? Ja mahtanevatkohan kerskua siitä hänelle tänä iltana?

Petteri vähän vartoi sitä; mutta ei ollut varma. Nämä olivat niin kummallisia rikoksellisia! Ne kutsuivat häntä "toveriksi", ja puhuttelivat häntä samalla ystävyydellä, joka oli häntä hämmästyttänyt, kun pikku Jenni häntä puhutteli. Olikohan se teeskenneltyä, jotta he voittaisivat hänen luottamuksensa, vai luulivatko nämä ihmiset todellakin rakastavansa häntä — Petteri Gudgea, joka oli vieras ja salainen vihollinen? Petteri oli nähnyt vaivaa ja ollut huolellinen pettääkseen heidät, mutta he olivat niin helpot pettää, että hänen vaivannäkönsä oli mennyt hukkaan. Hän halveksi heitä tämän vuoksi, ja kuunnellessaan heitä, hän tuon tuostakin toisti itsekseen: "Pöhlö-parat!"

He olivat tulleet kuulemaan hänen kertomustaan, ja he kyselivät häneltä, ja hänen täytyi kertoa joka pikkuseikkakin moneen kertaan. Petteriä oli luonnollisesti neuvottu hyvin ja huolellisesti; hän ei saanut puhua sanaakaan tunnustuksesta, jonka hän oli allekirjoittanut; se olisi antanut näille lain ja järjestyksen vihollisille liian hyvän aseen. Häntä oli neuvottu kertomaan niin lyhyesti kuin mahdollista miten hän oli sattunut olemaan lähellä räjähdyspaikkaa ja miten poliisit olivat koettaneet saada hänet myöntämään, että hän tietää jotakin tästä jutusta. Petteri kertoi neuvojen mukaan, mutta hän ei ollut valmistautunut siihen perinpohjaiseen kyselyyn, jonka lakimies Andrews merimiesten johtajan, Durantin, avustuksella toimitti. He halusivat tietää kaikki mitä hänelle oli tehty, kuka oli tehnyt, ja miten ja milloin ja missä sekä miksi. Petterillä oli jonkunverran näyttelijälahjoja ja hän oli mielellään huomion ja ihailun esineenä, vaikka sitä eivät olisi osottaneetkaan muut kuin joukko rikoksellisia "punikkeja." Ja niin hän kertoi seikkaperäisesti ja laajasti, miten Guffey väänteli hänen sormiaan ja kalvostaan ja heitti hänet rotkoon; ja muisto tuosta kaikesta oli hänellä vielä niin tuoreena, että hänen realistinen kuvauksensa olisi saanut veriinsä kylmemmänkin joukon.

Ja pian alkoivatkin kaikki naiset nyyhkyttää ja raivota. Pikkunen Ada Ruth sai vaikutelman ja rupesi lausumaan runoa — vai lieneekö sommitellut sen siinä hänen silmäinsä edessä? Hän oli kuin suuttumuksen lumoomana. Runossa puhuttiin jotakin työläisten noususta — väkijoukon huuto:

"Ei kärsitä enää raakaa vihamiestä —

Pois selästämme, tai kannatte helvetin iestä!"

Petteri kuunteli ja ajatteli: "Pöhlö-parka!" Ja sitten se kveekari-poika, Donald Gordon, otti puhujan paikan, heristi pitkiä mustia hiuksiaan ja alkoi puhua. Petteri kuunteli ja ajatteli taas: "Pöhlö-parka!" Sitten eräs toinen mies, joka oli työväenlehden toimittaja, sanoi kirjoittavansa artikkelin; hän tunsi Guffeyn ja aikoi julkaista hänen valokuvansa allekirjoituksella "Inkvisiittori." Hän pyysi Petterin valokuvaa, ja Petteri suostui otattamaan kuvan, joka myöskin julaistaan ja siihen pannaan allekirjoitus: "Inkvisiittorin uhri." Petterillä ei ollut aavistustakaan, mitä tuo pitkä sana merkitsi, mutta hän ajatteli: "Pöhlö-parka!" Kaikki nuo olivat "pöhlöjä" — ottivat toisten ihmisten vastukset noin vakavasti!

Mutta Petteriä pelottikin vähäsen; ei ollutkaan täydellisesti hauskaa olla sankari tällä elävällä ja säikyttelevällä tavalla — hänen nimensä ja maineensa levitetään ympäri maata, jotta järjestynyt työväestö saisi tietää, miten American Cityn raitiotrusti menettelee saattaakseen tunnetun työväenjohtajan hirteen! Tämä asia näytti yhtämittaa kasvavan pelottavasti Petterin silmissä. Petteri, muurahainen, tunsi maan tärisevän jalkainsa alla, ja hänelle leimahti kuva niistä vuorenkorkuisista jättiläisistä, jotka taistelussaan uhkasivat tallata hänet. Petteri ihmetteli, oliko Guffey aavistanut, millaisen hälinän hänen kertomuksensa herättää, ja kuinka hyvän aseen hän oli antanut vastustajainsa käsiin? Mitä luuli Guffey hyötyvänsä Petteristä sellaista, joka vastaisi tätä vauriota hänen omalle asialleen? Ja Petteri, kuunnellessaan myrskyisiä puheita, ihmisiä täynnä olevassa pienessä huoneessa, ajatteli yhä uudelleen ja uudelleen pakoa. Hän ei ollut koskaan nähnyt mitään, joka olisi muistuttanut näiden ihmisten raivoa, niitä kauheita asioita, joita he sanoivat, he eivät tuominneet ainoastaan American Cityn poliisilaitosta, vaan myöskin oikeuslaitokset, sanomalehdet, kirkot, yliopistot ja kaikki mikä oli pyhää ja kunnioitettavaa lainkuuliaisten ihmisten mielestä — niinkuin esimerkiksi Petteri Gudgen.

Petterin pelko alkoi näkyä. Mutta miksi ei hän saisi pelätä! Lakimies Andrews lupasi viedä hänet piiloon, jotta vastustajat eivät voisi laittaa häntä päiviltä. Petteri tulee olemaan erinomainen todistaja Gooberin puolustajille, ja he tulevat pitämään hänestä hyvän huolen. Mutta Petteri sai rohkeutensa takasin ja rupesi taas näyttelemään jaloa osaansa. Ei, häntä ei tarvitse suojella enempää kuin heitä muitakaan, eikä hän hyvinkään pahasti pelännyt.

Sadie Todd, pikakirjuri, palkitsi hänen sankaruutensa. Tytöillä oli pienessä kodissaan tilaa, ja jos Petteri haluaisi asua heidän luonaan jonkun aikaa, niin koettaisivat he tehdä hänelle olon mukavaksi. Ja halusihan Petteri. Myöhään illalla menivät vieraat. "Punikkien" eri ryhmät menivät omille teilleen nyrkit puristettuina ja kasvoilla ilme, josta näki, että he tulevat tekemään Petterin jutusta välineen, jolla kiihotetaan tyytymätön työväestö uusiin hurjiin mielenilmauksiin. Miehet puristivat Petterin kättä ystävällisesti, naiset katsoivat häneen sielukkailla silmillään ja lausuivat julki ihailunsa hänen sankaruudestaan, toivonsa — niin, varmuutensa — siitä, että hän tulee pysymään totuuden puolella loppuun saakka ja tutkittuaan heidän aatteitaan yhtyy "liikkeeseen." Petteri kuunteli ja katseli, ja yhtämittaa sanoi itsekseen: "Pöhlöparat!"