Читать книгу Sadan prosentin patriootti - Upton Sinclair - Страница 18

Sisällysluettelo

Ei Jenni salannut tätä tuumaansa lainkaan; hän usein pani punasen nauhan tukkaansa ja kiinnitti punasen merkin rintaansa ja meni kokouksiin myymään pieniä kirjasia, joissa olivat punaset kannet. Tietysti on Petterin velvollisuus antaa hänet ilmi raitiotietrustin salapoliisilaitoksen päämiehelle. Petteri oli pahoillaan tästä, ja häntä hävettikin; Jenni oli soma pikku tyttö, ja sieväkin ja voisi pitää hauskaa hänen kanssaan, jollei hän olisi niin kiintynyt asiaansa. Petteri katseli häntä, kun hän oli kumartuneena kirjoituskoneensa ääressä. Hänellä oli hienot, haileat hiukset, tasaiset valkoiset hampaat ja poskilla päilyili vieno puna, mennen ja tullen — niin, ei hän olisi pahannäköinen lainkaan jos hän vain suoristaisi itsensä ja hiukan "edistäisi kauneuttaan", niin kuin muut tytöt tekevät.

Mutta ei, hän oli aina jännityksessä, ja mikä pirullisinta, hän koetti saattaa Petterinkin samaan tilaan. Hän oli ehdottomasti päättänyt että Petterin täytyy suuttua työväenluokan kärsimien vääryyksien takia. Hän oli varma siitä, että Petteri tekee näin, kunhan häntä vain neuvotaan. Hän kertoi Petterille kamaloita juttuja, ja Petterin velvollisuus oli kauhistua; hänen täytyi koko ajan näytellä tunne-osaa. Hän antoi Petterille "kirjallisuutta" ja käski lukea, ja sitten uteli ja kyseli nähdäkseen, onko Petteri todella lukenut kirjan. Ja osasihan Petteri lukea — kiitos Pericles Priamin, joka oli opettanut Petterin pitämään huolta kiertokirjeistä ja ilmoituksista pikkupaikkojen lehdissä. Niinpä Petterin täytyi nyt istua nurkassa ja keskittää ajatuksensa sellaisiin kuin "Sosialismin aakkoset", "Pääoma ja köyhälistö" tai "Tie valtaan."

Petteri tuumi itsekseen että olihan osa hänen työstään koettaa saada selville juuri nämä seikat. Hänestähän tulee "punikki" ja hänen täytyy oppia puhumaan samaa kieltä kuin hekin; mutta se oli tavattoman väsyttävää ja täynnä pitkiä sanoja, joita hän ei ollut koskaan kuullutkaan. Miksi eivät nämä ihmiset puhu Amerikan kieltä? Hän oli ennen jo tiennyt että maailmassa on sosialisteja ja myöskin "anarkisteja", ja hän oli luullut että ne ovat kaikki samallaisia. Mutta nyt hän kuuli ei ainoastaan sosialisteista ja "anarkisteista", vaan myöskin valtiososialisteista ja kommunistianarkisteista, kommunisti-syndikalisteista ja syndikalistianarkisteista, sosialisti-syndikalisteista ja revisionisteista ja guild-sosialisteista, puhumattakaan single-taxareista, liberaleista ja progressiveista ja monista muista lajeista, joita hänen oli puhuteltava ja luokiteltava ja kuunneltava kohteliaasti. Jokainen ryhmä painosti erikoisominaisuuttaan, joka erotti ne toisista, ja oli varma siitä, että he saarnasivat ainoaa tosi-totuutta; ja Petteriä kiukutti niin sanomattomasti heidän ijänikuinen puheensa — kuinka paljoa yksinkertaisempaa olikin lyödä ne kaikki yhteen läjään ja kutsua heitä "punikeiksi", niinkuin Guffey!

Petterillä oli jo ennestään ollut päässään että se mitä nämä "punikit" puuhasivat, oli rikasten omaisuuden jakaminen. Kaikki olivat selittäneet hänelle näin. Mutta nyt hän huomasi ettei tämä ollutkaan aivan oikein. Heidän tarkoituksensa oli että valtio ottaa hoitoonsa teollisuudet, tai että uniot tekevät sen, tai että kansa yleensä sen tekee. He huomauttivat postilaitoksesta, armeijasta ja laivastosta esimerkkeinä siitä, että valtio voi hyvin hoitaa asioita. Eikös se ollut hyvä? uteli Jenni. Petteri myönsi, mutta sisimmässään hän ajatteli että pirujako se häneen kuuluu. Ihmiset ovat helposti petettäviä ja herkkäuskoisia, ja vaikka asiat olisivat järjestetyt miten tahansa, niin aina olisi sellaisia, jotka keksisivät keinon elää toisten kustannuksella. Esimerkiksi tämä lapsi-parka, joka oli valmis uhrautumaan minkä harhaluulon tai kurjuudessa olevan henkilön hyväksi tahansa — voisiko koskaan olla sellaista yhteiskuntaa, jossa hän ei joutuisi jonkun mässääjän hyvän ruokahalun uhriksi?

Hän oli kahdenkesken Petterin kanssa kotona aamusta iltaan, ja Petterin mielestä hän päivä päivältä näytti sievemmältä. Myöskin oli silminnähtävää että hän piti Petteristä yhä enemmän, kuta kauvemmin tämä näytteli osaansa. Olihan Petteri syvästi myötätuntoinen ja helposti käännettävä aatteen puoltajaksi; hän käsitti kaiken, mitä Jenni selitti, hän kauhistui kauheita kertomuksia, hän oli valmis avustamaan Jenniä, kun tämä työskenteli nostattaakseen kapinaan American Cityn työläiset jotta Europan sota loppuisi. Petteri myöskin kertoi hänelle itsestään ja herätti hänessä myötätuntoa kovaa ja kurjaa kahdenkymmenen vuoden ikäistä elämäänsä kohtaan; ja kun hän itki Petterin kurjuutta, nautti Petteri siitä. Jostakin syystä tuntui niin hyvältä, kun Jenni otti osaa hänen kohtaloonsa; se tavallaan korvasi hänen kyllästymistään kuuntelemaan Jennin myötätunnon ilmaisuja koko työväenluokkaa kohtaan.

Petteri ei tiennyt, oliko Jenni kuullut hänen huonosta maineestaan, mutta hän oli varovainen — hän kertoi Jennille kaiken, ja näin poisti pahamaineisuutensa kärjen. Niin hänet oli petkutettu pahoille teille mutta se ei ollut hänen syynsä, hän ei ollut tiennyt paremmasta ja oli ollut olosuhteiden säälittävä uhri. Hän kertoi laajasti, miten "äijä" Drubb oli pitänyt häntä nälässä piessyt ja hakannut, kunnes kyyneleet kiilsivät Jennin silmissä ja valuivat poskia alas. Hän kertoi yksinäisyydestään, kärsimyksistään ja kurjuudestaan orpokodissa. Ja miten osasi hän, poikaparka, tietää että oli väärin avustaa Perlicles Priamia myymään Parasta Pakotuksen Parantajaa! Miten olisi hän voinut tietää, oliko tuo lääke hyvää tai huonoa — kun hän ei sitä vieläkään tiennyt! Mitä taas tuli Jimjambon temppeliin, niin oli Petteri siellä vain pessyt astioita keittiössä, aivan samoin kuin hotellien ja ravintoloiden astianpesijät tekevät.

Oli helppo tehdä tämä kertomus uskottavaksi, ja erikoisesti helppo siksi, että sosialisti Jennin elämänymmärryksen ensimäinen pykälä oli että taloudelliset olosuhteet ovat syynä inhimillisiin heikkouksiin. Tämä seikka avasi tien kaikenlaisille petkuttajille, ja tämä lapsiraukka oli niin helppo pettää, että Petteri olisi hävennyt tehdä hänestä uhria, jollei hän olisi sattunut olemaan hänen korkeampien tarkoitustensa tiellä — ja myöskin hän sattui olemaan nuori, vain seitsemäntoista hempeine silmineen ja viettelevine sulohuulineen, ja kahdenkesken hänen kanssaan aamusta iltaan.