Читать книгу Sadan prosentin patriootti - Upton Sinclair - Страница 6
III.
ОглавлениеPetterin miettimisen katkaisi se, että laatikko vedettiin rakennuksen vierustalta. "Aha!" sanoi joku.
Petteri voihki, mutta ei avannut silmiään. Laatikko vedettiin etemmäs ja pari silmiä tirkisti laatikkoon: "Mitäs sinä piilottelet?"
"Mi-mi-täh?" änkötti Petteri heikosti.
"Loukkaantunutko?" uteli ääni.
"En tiedä", mutisi Petteri.
Laatikkoa kallistettiin, ja Petteri luisti kadulle. Petteri avasi silmänsä ja näki pari kolme poliisia kumarruksissa ympärillään; hän voihki taas.
"Mitenkäs sinne olet päässyt?" kysyi muuan poliiseista.
"Konttasin."
"Miksi?"
"Päästäkseni pakoon sitä — mikä se oli?"
"Pommi", sanoi eräs poliiseista, ja Petteri hämmästyi niin, ettei hetkeen muistanut olla lainkaan tyrmistynyt.
"Pommi!" huudahti hän; ja samassa nosti eräs poliisi hänet pystyyn.
"Voitko seistä?" kysyi hän. Petteri koetti ja huomasi että voi, ja unohti ettei hän voinut. Hän oli kauttaaltaan veren ja lian peitossa, eikä lainkaan esiintymiskunnossa, mutta hän oli todella hyvillään havaitessaan että kaikki jäsenet olivat paikoillaan.
"Mikä nimi?" uteli poliisi, ja kun Petteri vastasi, kysyi hän: "Missä olet työssä?"
"Ei ole työpaikkaa", vastasi Petteri.
"Mikä oli viimeinen työpaikkasi?" Ja sitten kysyi toinen poliisi:
"Miksi sinä konttasit tuonne?"
"Jumalani!" huudahti Petteri. "Halusin päästä pakoon."
Poliisit näyttivät pitävän epäluulonalaisena sitä, että hän niin kauvan pysyi piilossa. He olivat itsekin kiihdyksissään; kamala rikos oli tehty, ja he hakivat sen tekijää, tai jälkiä tekijästä. Muuan siviilipukuinen mutta vaikutusvaltainen mies tuli lisäksi siihen ja alkoi hyökkäillä Petterin kimppuun kyselyillä, kuka hän oli, mistä hän oli tullut ja mitä tekemistä hänellä oli väkijoukossa? Luonnollisestikaan ei Petteri voinut antaa tyydyttäviä vastauksia näihin kyselyihin. Hänen toimensa oli ollut tavaton eikä suinkaan luottamusta herättävä, eikä hän pystynyt sydämensä aivoituksia tyydyttävästi selittämään tälle epäluuloiselle kyselijälle. Mies oli iso ja uhkaavannäköinen, päätänsä pitempi kuin Petteri, ja kun hän puhui, kumartui hän ja tuijotti Petterin silmiin, ikäänkuin etsisi synkkiä salaisuuksia Petterin kallon sisältä. Petteri muisti että hän oli olevinaan sairas, hänen silmänsä menivät kiinni ja hän horjahti, joten poliisien oli tuettava häntä.
"Haluan puhutella tätä miestä", sanoi kyselijä. "Viekää hänet sisälle." Yksi poliiseista tarttui Petteriä kainalosta, toinen toisesta, ja niin he puoliksi taluttaen, puoliksi kantaen, laahasivat hänet kadun poikki erääseen rakennukseen.
