Читать книгу Sadan prosentin patriootti - Upton Sinclair - Страница 4

Sisällysluettelo

Silloin tällöin tulee miettineeksi, kuinka mitä vähäpätöisin sattuma voi johtaa elämän tärkeimpiin tapauksiin; ikäänkuin sattuisi katsomaan taakseen hätkähtäen huomatessaan kuinka vähällä piti ettei koko olemus vajonnut mitättömyyteen. Esimerkiksi. Nuori mies käy pitkin katua, ilman päämäärää, ilman tarkotusta; hän tulee kulmaukseen ja miettimättä, ilman syytä, kääntyy oikealle — eikä vasemmalle — ja niin sattumalta kohtaa sinisilmä tytön, joka panee hänen sydämmensä sykkimään. Hän tutustuu tyttöön, nai hänet — ja tytöstä tuli teidän äitinne. Mutta olettakaamme että tuo nuori mies olisi kääntynyt kadunkulmauksessa vasemmalle eikä olisi nähnytkään sinisilmä tyttöä; missäs olisitte te nyt, ja missä olisivat nuo ominaisuutenne, jotka te pidätte niin tuiki tärkeinä koko maailman hyvinvoinnille ja nuo vakavat liikeasiat, joihin aikanne kuluu?

Jotenkin näin kävi Petteri Gudgen; vähäinen sattuma muutti hänen elämänsä kulun kokonaan aiheuttaen sen tapauksien sarjan, josta tämä kirja kertoo. Petterin käydessä pitkin katua eräänä iltapäivänä lähestyi muuan nainen häntä, ojensi lentolehden ja sanoi: "Lukekaa tämä, olkaa hyvä."

Ja Petteri, jolla oli nälkä ja joka oli kyltynyt maailmaan, vastasi jäykästi: "Ei ole rahaa." Hän luuli sitä ilmotuslipuksi ja sanoi: "En voi ostaa mitään."

"Ei tässä kaupata mitään", vastasi nainen. "Se on kehotus-sanoma."

"Uskonnollinenko?" sanoi Petteri. "Vastikään potkittiin minut ulos kirkosta."

"Ei se ole kirkollinen", sanoi nainen. "Se on muuta; pistäkää se taskuunne." Hän oli vanhanpuoleinen, harmaahapsinen nainen ja kulki Petterin perässä hymyillen ystävällisesti tälle laihalle huonopukuiselle oudolle miehelle, mutta kehotellen: "Lukekaa se joskus kun teillä ei ole muuta tekemistä." Ja niin Petteri päästäkseen hänestä erilleen otti lentolehden, pisti sen taskuunsa ja meni menojaan, ja parin minuutin kuluttua oli hän unohtanut koko jutun.

Petteri mietti — tai oikeammin, Petterin vatsa ajatteli hänen puolestaan; sillä kun ei koko päivänä ole saanut syödä mitään eikä edellisenäkään päivänä muuta kuin kupin kahvia ja vaivaisen voileivän, niin muuttuvat ajatuskeskukset päästä vatsaan. Petteri mietti että tämä elämä oli nyt koko helvetti. Kukapa olisi voinut aavistaa että vain sen vuoksi, että varastaa yhden raukkaisen rasvarinkelin, menettää helpon työpaikan ja mahdollisuutensa kohota maailmassa. Petterin koko olemus oli keskitetty ponnistuksiin kohota — menestyä, joka merkitsee rahaa, joka taas merkitsee helppoa elämää ja nautintoja, jotka taikanimet houkuttelevat kaikkia ihmisolentoja.

Mutta kuka nyt olisi voinut aavistaa, että Mrs. Smithers laski rasvarinkelit joka kerta kun joku kulki ruokahuoneen läpi? Ja ainoastaan tuo naurettava seikka oli syynä siihen, että Petteri oli vajonnut nykyiseen kurjuuteensa. Jollei sitä olisi ollut, olisi hän paraikaa voinut syödä päivällistä — leipää, kuivattua silliä ja heikkoa teetä — suutarin vaimon kotona, ja hoitanut tointaan, mihin sisältyi eripuraisuuksien nostattaminen ensimäisen apostolisen kirkon jäsenissä, joita myös "holirollareiksi" kutsutaan, ja pastori Gamaliel Lunkin erottaminen sekä suutari Smithersin pastoriksi valitseminen — Petterin ollessa hänen oikeana kätenään.

Ja näin oli käynyt aina — koko kahdenkymmenen vuoden ajan Petterin elämää. Kerran toisensa perään oli hänen otteensa hipaissut hyvinvoinnin tikkaita, ja aina tapahtui jotakin, jollei muuta niin raukkaisen rasvarinkelin varkaus, joka riuhtasi hänet irti ja viskasi kurjuuden kuiluun.

Niin kulki Petteri edelleen, vyö lujilla ja rauhattomat siniset silmät vilkuivat sinne tänne, etsien ruokaa. Työtä olisi kyllä löytynyt, mutta se oli kovaa työtä, ja Petteri halusi helppoa. Tässä maailmassa on ihmisiä, jotka elävät lihastensa työstä, ja toisia, jotka elävät järjellään; Petteri kuului tähän jälkimmäiseen luokkaan, ja hän oli mieluummin syömättä kuin laskeutui alas yhteiskunnallisesta asemastaan.

Petteri katsoi jokaista vastaantulijaa kasvoihin valmiina kaikkien mahdollisuuksien varalle. Jotkut vilkaisivat häneen, mutta eivät kuin silmänräpäyksen ajan, sillä he näkivät mitättömän näköisen miehen, pienikasvuisen, huonosti ruokitun, jolla toinen olkapää oli korkeammalla kuin toinen, heikko leuka ja suu, epätasaiset hampaat ja veltto, riippuva, ruskea huuliparta. Petterin olkihatusta oli monta olkea poissa, hänen vanhoina ostetut vaatteensa olivat muuttuneet räsyiksi ja hänen kenkänsä pyrkivät kääntymään nurin. Kaupungissa, jossa jokainen "yritti", jokainen, niinkuin he sanoivat, "tekemässä rahaa", ei kellään ollut aikaa eikä halua katsahtaa kahdesti Petteri Gudgea. Mitä välitti kukaan Petterin rauhattomasta sielusta, tai uneksi että Petteri omalla huomaamattomalla alallaan oli eräänlainen nero? Ei kukaan välittänyt; ei kukaan uneksinutkaan.

Oli kello kahden seudussa heinäkuun iltapäivällä, ja aurinko paahtoi American Cityn katuja. Kaduilla oli väkijoukkoja ja Petteri havaitsi että kaikkialla oli lippuja ja koristeita. Kerran, pari hän kuuli etäistä soittoa ja ihmetteli, mitä oli "käynnissä." Petteri ei ollut lukenut sanomalehtiä; koko hänen huomionsa oli keskittynyt smithersiläisten ja lunkilaisten välisiin riitoihin ensimäisen apostolisen kirkon jäsenten keskuudessa, joita myös holirollareiksi kutsutaan, ja maailman suurtapahtumat eivät kuuluneet hänelle. Petteri tiesi hämärästi että maapallon toisella puolella puolisen tusinaa suurta maata oli kietoutunut kuolinkamppailuun; taistelu täryytti koko maailmaa, ja olipa Petterikin tuntenut silloin tällöin tämän tärinän. Mutta Petteri ei tiennyt että hänen omalla maallaan oli mitään tekemistä tämän europalaisen taistelun kanssa ja että vissit suuredut läpi koko maan olivat päättäneet herättää yleisön toimintaan.

Tämä liike oli levinnyt American City'in, ja näytteille asetettu isänmaallisuus vallitsi kadut. Kaikkien kauppojen ikkunoissa oli tauluja: "Herää, Amerika!" Main kadun poikki hulmusi jättiläiskirjaimin: "Valmistau, Amerika!" Kadun päässä olevalle torille kokoontui pieni armeija — kansallissodan vanhoja veteraaneja, Espanjan sodan keski-ikäisiä veteraaneja, kansalliskaartin rykmenttejä, merisotilaita ja merimiehiä sataman laivoista, salaseurojen jäseniä kultavöin ja valkoisin töyhdöin koristeltuine, hevosten selässä ratsastavine holipompeli suur-marshalleineen, kaikki kaupungin huomattavat henkilöt ajopeleineen, parikymmentä soittokuntaa marssijain kantapäitä kutkuttamaan ja kymmenen tuhatta lippua pään päällä liehumaan. "Herää, Amerika!" Ja tässä oli sitten Petteri Gudge nälkäisine vatsoineen, joka äkkiarvaamatta tuli Main kadun häärivään ihmisjoukkoon eikä aavistanutkaan mitä oikeastaan oli tekeillä.

Petterin mielestä oli väkijoukolla vain yksi merkitys. Seitsemän vuotta nuoresta elämästään oli hän avustanut Pericles Priamia ja matkustanut ympäri Amerikaa myyden Priamin Parasta Pakotuksen Parantajaa; he kuleksivat autolla ja missä vain oli joku näyttely, konventioni, huviretki tai ulkoilmakokous, sinne he menivät, ja Pericles Priam pysähtyi paikassa, missä väkijoukko oli sankin, soitti ruokakelloa ja saarnasi ylitsevuotavan kaunopuheisesti pelastavan sanansa ihmiskunnalle — ikuisen elämän neste vihdoinkin löydetty, kärsimykset pois maailmasta, kaikkien jokapäiväisten pikkuvastusten loppu — dollarin pullo, viidentoista prosentin opiumia! Petterin työnä oli antaa pullo ja ottaa raha; ja kun hän näki väkijoukon, tarkasti hän ympäristöään tarkemmin. Sattuisi ehkä olemaan joku liikavarvasvoiteen tai mustepilkkujen hävittäjän kauppias tai kolmen kortin monte-mies, jonka apuriksi sopisi ruveta vaikka vain yhden voileivän hinnalla.

Petteri kiemurteli ihmisjoukon läpi pari kolme risteystä, mutta ei huomannut lupaavampaa kuin kauppiaita, jotka möivät tikkujen nenissä olevia Amerikan lippusia ja isänmaallisia nappeja, joissa oli: "Herää, Amerika!" Mutta lopuksi hän näki muutaman risteyksen toisella puolella miehen rahti-autolla pitämässä puhetta, ja Petteri tunkeutui sinnepäin tuuppien, luikerrellen, anteeksipyytäen — kunnes hän pääsi ulos väkijoukosta tyhjälle keskikadulle, jota sinipukuiset poliisit pitivät vapaana ihmisistä kulkuetta varten. Petteri lähti juoksemaan tuon tyhjän paikan yli — ja juuri silloin tuli maailman loppu.