Читать книгу Sadan prosentin patriootti - Upton Sinclair - Страница 7

Sisällysluettelo

Rakennuksessa oli suuri kauppa, jonka poliisit olivat avanneet. Sisällä oli lattialle asetettuina loukkaantuneita, joita lääkärit ja muut hoitelivat. Petteri kuletettiin käytävää pitkin huoneeseen, missä istui ja seisoi useita muita miehiä enemmän tai vähemmän kurjassa tilassa, ne olivat miehiä, joiden vastauksiin poliisit eivät olleet tyytyväisiä ja joita nyt pidettiin täällä vartioituina.

Petterin poliisit asettivat seinää vasten seisomaan ja alkoivat tutkia hänen taskujaan, vetäen esille niiden hävettävän sisällön — likasen räsyn, kaksi kadulta noukittua sauhukkeen pätkää, rikkinäisen piipun ja kellon, joka joskus oli maksanut dollarin, mutta joka nyt oli niin epäkunnossa, että se ei kelvannut edes panttilainaajalle. Sen enempää heillä ei Petterin mielestä olisi ollut oikeutta löytää. Mutta löytyipä vieläkin — lentolehtinen, jonka Petteri oli pistänyt taskuunsa. Poliisi joka sen löysi, vilkasi siihen ja huudahti: "Jumalani!" Hän tuijotti Petteriä, tuijotti sitten toiseen poliisiin ja antoi lentolehden hänelle.

Samalla hetkellä se siviilipukuinen mies tuli huoneeseen. "Mr. Guffey!" huusi poliisi. "Katsokaa tätä!" Mies otti lehtisen, vilkasi siihen, ja Petteri hämmästyneenä ja hämillään, huomasi erään hirvittävän seikan. Oli aivan kuin mies olisi äkkiä kadottanut järkensä. Hän tuijotti Petteriin ja näytti siltä kuin mustien kulmien alla olevat pistävät silmät putoisivat pois päästä.

"Vai niin!" hän huusi, "vai saimme me sinut kiinni!" Lehtistä pitelevä käsi vapisi ja toinen käsi ojentautui kuin petoeläimen käpälä ja tarttui Petterin kaulukseen ja kiinnitti sitä kunnes Petteri oli kuristua. "Sinä heitit sen pommin!" sähisi hän.

"Mi-mitä?" änkötti Petteri tuskin kuuluvin äänin. "P-p-pommin?"

"Tunnusta!" huusi mies ja toi naamansa melkein kiinni Petteriin, irvellä ikenin kuin aikoisi purasta palan Petterin nenästä. "Tunnusta! Pian! Kuka auttoi sinua?"

"Ju-jumalani!" sanoi Petteri. "En tiedä mitä te tarkotatte."

"Uskallatko valehdella minulle?" karjui mies ja puisti Petteriä kuin aikoisi ravistaa hampaat hänen suustaan. "Älä kieräile! Kuka auttoi sinua laittamaan pommin?"

Petterin ääni nousi kauhistuneeseen kiruntaan. "En ole nähnyt pommia.

En tiedä, mistä puhutte."

"Tule tänne", sanoi äkkiä mies ja lähti ovea kohti. Petterin olisi ollut mukavampi, jos mies olisi kääntänyt hänet ympäri, pidellen häntä niskasta; mutta kaippa hän piti Petterin ruumiillisen hyvinvoinnin kerrassaan mitättömänä ottaa huomioonsa — hän vain piteli Petteriä rinnuksista ja puoleksi kantaen, puoleksi lykäten raahasi hänet ulos ovesta ja käytävää pitkin rakennuksen takaosaan. Ja koko matkan sähisi hän Petterille päin silmiä: "Kyllä minä sen puristan sinusta irti! Älä luulekkaan että voit minulle valehdella! Valmistau nyt, tulet varmasti tunnustamaan."

Mies avasi oven ja vei Petterin jonkunmoiseen varastohuoneeseen sekä läimäytti oven kiinni. "Nyt, anna kuulua!" sanoi hän. Mies pani taskuunsa sen lentolehden, tai mikä lie ollut — Petteri ei koskaan sitä enää nähnyt eikä ikinään tiennyt mitä siinä oli. Vapaalla kädellään mies äkkiä tarttui Petterin käteen, tai oikeammin sormeen, ja väänsi sitä taaksepäin vihlovan rajusti. "Oh!" kiljui Petteri. "Lakatkaa!" Ja sitten villisti kirkuen: "Te katkasette sen!"

"Niin teenkin! Aijon katkaista jokaisen luun ruumiistasi! Revin kynnet sormistasi; revinpä silmät päästäsikin, jos tarvitaan! Kerro, kuka auttoi sinua valmistamaan tuon pommin!"

Petteri kirkui tuskaisia vastalauseita; hän ei ollut koskaan kuullutkaan mistään pommista eikä tiennyt mitä mies tarkotti; hän kiemurteli ja vääntelehti ja sujutti ruumistaan taapäin koettaen lieventää väännyksissä olevan sormensa kamalaa tuskaa.

"Valehtelet!" väitti Guffey. "Tiedän että valehtelet. Kuulut siihen roikkaan."

"Mihin roikkaan? Ai! En tiedä mitä tarkotatte!"

"Sinä olet niitä punikkeja, olethan?"

"Punikkeja? Mitä ne ovat?"

"Koetatko sinä selittää minulle ettet tiedä mitä punikit ovat?

Olethan levittänyt niitä lentolehtiä kaduilla?"

"En ole koskaan nähnyt lentolehtiä", intti Petteri. "En tiedä mitä niissä on; en tiedä mitä ne ovat."

"Ja luuletko täyttäväsi minut tuollaisella!"

"Eräs nainen antoi minulle sen lehtisen kadulla. Ai-ai! Lakatkaa!

Jessus! Kuuletteko, en koskaan ole lukenut sitä lehtistä."

"Uskallatko vielä valehdella?" ärjyi mies, nostattaen vimmaansa uudelleen. "Vaikka olen nähnyt sinut punikkien seurassa! Tiedän teidän vehkeenne ja aijon puristaa sen ulos sinusta." Hän sieppasi Petterin kalvosesta kiinni ja alkoi sitä väännellä, ja Petteri oli mennä nurinniskoin koettaessaan pelastua, kirkuen lakkaamatta: "En tiedä! En tiedä!"

"Mitä hyvää sinulle on siitä, että noita miehiä suojelet?" kyseli mies. "Mitä hyvää on sinulle siitä, että hirtämme sinut ja he pääsevät pakoon?"

Mutta Petteri kirkui ja volisi vain äänekkäämmin.

"Ne kerkiävät mennä pois kaupungista", jatkoi mies. "Jos sanot pian, niin ehdimme saada heidät kiinni, ja sitten minä annan sinun mennä. Käsitätkö? Emme tee sinulle mitään, jos tunnustat ja sanot kuka pani sinut tekemään tämän. Tiedämme että sinä et ole tätä suunnitellut; haluamme saada kiinni pääpukarit."

Hän alkoi houkuttelemaan ja imartelemaan Petteriä; mutta sitten kun Petteri vastasi vain tuolla kiusallisella: "En tiedä", väännäytti hän lisää Petterin kalvosta, ja Petteri ulisi melkein järjettömänä pelosta ja tuskasta — mutta aina vain kertoen että hän ei tiedä mitään, ei sanaakaan mistään pommista.

Lopuksi Guffey väsyi tähän tuloksettomaan tutkintoon; tai ehkä hänelle pisti päähän että tämä on liian julkinen paikka mitään "kolmatta astetta" varten — joku saattoi vaikka kuunnella oven ulkopuolella. Hän päästi irti Petterin kalvosen, kallisti taapäin hänen päätään, jotta Petterin pelästyneet silmät tuijottivat hänen omiinsa.

"Nyt, nuori mies", sanoi hän, "kuuleppa. Juuri nyt ei minulla ole enempää aikaa, mutta sinä menet vankilaan, olet minun vankini, ja totuttele itseäsi siihen ajatukseen että ennemmin tai myöhemmin minä puristan sinusta irti tämän. Voi kulua päivä, ehkä kuukausikin, mutta lopuksi kuitenkin kerrot minulle tästä pommisalaliitosta ja sen, kuka on painattanut noita valmistuneisuusvastaisia lentolehtisiä, sekä myöskin noista punikeista, joiden joukkoon kuulut. Sanon tämän siksi että voit miettiä sitä — mutta pidä suusi kiinni, älä sano kenellekään sanaakaan, tai kiskon kielen irti kurkustasi."

Sitten, ottamatta lainkaan huomioonsa Petterin ulinaa, tarttui Guffey häntä niskasta ja marssitti pitkin käytävää takasin, ja luovutti hänet eräälle poliisille. "Viekää tämä mies kaupungin vankilaan", sanoi hän, "pankaa hänet rotkoon ja pitäkää siellä kunnes tulen, älkääkä antako hänen puhutella ketään. Jos hän yrittää, niin iskekää turpa mäsäksi." Poliisi otti nyyhkivää Petteriä käsivarresta ja marssitti ulos rakennuksesta.